Itsensä niin sanotusti keinotekoisesti kiireisenä pitäminen vie todella paljon energiaa. Niin paljon, että ymmärrän jo tässä vaiheessa työttömyyttäni täydellisesti, miksi joistakin työttömistä voi tulla pelkkiä ihmisen kuoria. Kun vain minä olen itseni matkanjohtaja, valtaosa voimistani menee itseni touhukkaana pitämisen suunnitteluun.
Olen onnistunut tähän mennessä kohtuullisesti. Päivät ovat kuluneet, jos eivät aina niin hyvin, niin kuluneet kuitenkin. Jotkin aktiviteetit, kuten juokseminen, ovat rytmittäneet päiviäni niin, että elämä on tuntunut pikkuruiselta osin säännölliseltä. Juoksemisesta en enää voisikaan luopua, mutta jotkin puuhailut ovat olleet kausiluonteisia. Niiden tilalle on aina keksittävä sitten jotain uutta. Uuvuttavaa.
Sitten keksin itselleni kokonaisen vuoden kestävän projektin. Ensimmäisen ajatuksen jälkeen pohdin pitkään projektin luonnetta ja vaativuusastetta. Tämä olisi kaikki tai ei mitään -projekti. Pystyisinkö siihen? Vaikka aika kuluukin nopeasti, 365 päivää on kuitenkin, no, monta päivää!
Päätin kuitenkin haastaa itseni, sillä uskon projektin antavan minulle ennen kaikkea mahdollisuuden oppia uutta ja kehittää itseäni. Vaikka projektin sytykkeenä toimikin työttömyyteni, se ei ole kuitenkaan sidottu työttömyyteeni toisin kuin esimerkiksi tämä blogi. Projekti jatkuu, vaikka työllistyisinkin.
Otan vuoden jokaisena päivänä kuvan, jonka julkaisen sitten täällä: thisunstructuredlife.blogspot.com
Toivottavasti onnistun sekä toteuttamaan projektin että ennen kaikkea rakentamaan projektin aikana elämääni.
Tervetuloa mukaan kuvamatkalle!
31.12.2014
30.12.2014
Työn merkitys
Kuopion TE-palvelujen uutisoidussa ryhtiliikkeessä oli näin työttömän työnhakijan silmissä paljon enemmän epäiltävää kuin kiiteltävää. Kuopiossa on näemmä saatu työttömät töihin, mutta minkälaisiin töihin? Oikein palkkatöihinkö? Tai jos ei, niin kuitenkin sellaisiin töihin, että ne sitten pian kuitenkin vakinaistetaan ja edes sitten maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa?
Juu? Ei?
Kuopion TE-palvelujen kasvojenkohotuskampanjan johdosta pyörittelin mielessäni jälleen kerran kysymystä siitä, mitä työ minulle merkitsee. Kysymystä, jota olisin tuskin koskaan pysähtynyt miettimään näin paljoa, jos olisin saanut palkkatyöpaikan parin-muutaman kuukauden hakemisen jälkeen.
Mitä minä ajattelen, että työ minulle merkitsee?
Entä mitä yhteiskunta odottaa työn merkitsevän minulle?
En elä voidakseni tehdä töitä. Tekisin töitä voidakseni elää. Lisätäkseni mahdollisuuksia toteuttaa tavoitteitani ja haaveitani.
Vaikka pidän työtä vain työkaluna, jota käyttämällä voin sitten elää haluamallani tavalla, ei tämä kuitenkaan tarkoita, ettenkö välittäisi, minkälainen tuo työkalu on. Työ kuitenkin veisi merkittävän osan valveillaoloajastani (tosin 8-tuntisien työpäivien olemassaolo näyttää olevan kasvavissa määrin uhattuna...), joten voi kyllä, työn olisi silti hyvä olla sellaista, jonka tekemisestä pidän vähintään jonkin verran, jossa koen olevani hyödyksi ja jossa pääsisin parhaassa tapauksessa kehittämään itseäni.
Mutta. Tekisin työtä, jos työstä saa rahaa. En tekisi työtä, jos siitä ei saa rahaa. Tosin, joustaisin mielelläni periaatteesta tapauksessa, jossa minulla olisi mahdollisuus työskennellä niin sanotussa napakymppityöpaikassa palkatta siten, että työn vakinaistaminen ja työn muuttuminen palkkatyöksi parin kuukauden jälkeen olisi osa sopimusta. Melkoista fantasiamaailmahorinaa...
Pelottavasti yleistyvä näkemys kuitenkin näyttää olevan, että on parempi tehdä palkattomia töitä sitten vaikka mutterien pussittajana, kunhan tekee edes jotain. Että tekisi työtä työn tekemisen vuoksi. Ollakseen työn sankari.
Juu? Ei?
Kuopion TE-palvelujen kasvojenkohotuskampanjan johdosta pyörittelin mielessäni jälleen kerran kysymystä siitä, mitä työ minulle merkitsee. Kysymystä, jota olisin tuskin koskaan pysähtynyt miettimään näin paljoa, jos olisin saanut palkkatyöpaikan parin-muutaman kuukauden hakemisen jälkeen.
Mitä minä ajattelen, että työ minulle merkitsee?
Entä mitä yhteiskunta odottaa työn merkitsevän minulle?
En elä voidakseni tehdä töitä. Tekisin töitä voidakseni elää. Lisätäkseni mahdollisuuksia toteuttaa tavoitteitani ja haaveitani.
Vaikka pidän työtä vain työkaluna, jota käyttämällä voin sitten elää haluamallani tavalla, ei tämä kuitenkaan tarkoita, ettenkö välittäisi, minkälainen tuo työkalu on. Työ kuitenkin veisi merkittävän osan valveillaoloajastani (tosin 8-tuntisien työpäivien olemassaolo näyttää olevan kasvavissa määrin uhattuna...), joten voi kyllä, työn olisi silti hyvä olla sellaista, jonka tekemisestä pidän vähintään jonkin verran, jossa koen olevani hyödyksi ja jossa pääsisin parhaassa tapauksessa kehittämään itseäni.
Mutta. Tekisin työtä, jos työstä saa rahaa. En tekisi työtä, jos siitä ei saa rahaa. Tosin, joustaisin mielelläni periaatteesta tapauksessa, jossa minulla olisi mahdollisuus työskennellä niin sanotussa napakymppityöpaikassa palkatta siten, että työn vakinaistaminen ja työn muuttuminen palkkatyöksi parin kuukauden jälkeen olisi osa sopimusta. Melkoista fantasiamaailmahorinaa...
Pelottavasti yleistyvä näkemys kuitenkin näyttää olevan, että on parempi tehdä palkattomia töitä sitten vaikka mutterien pussittajana, kunhan tekee edes jotain. Että tekisi työtä työn tekemisen vuoksi. Ollakseen työn sankari.
28.12.2014
Puheluita
Soitin jouluhälinöitä edeltävällä viikolla TE-palveluihin saadakseni sovittua ajan jollekulle, joka saattaisi osata auttaa minua mieltäni vaivanneiden kysymysten osalta. Kasvokkaista tapaamisaikaa en saisi, mutta ääni puhelimessa sanoi laittavansa virkailijalle soittopyynnön. Ääni puhelimessa kertoi, että kun on tätä joulun aikaa niin ei ole takeita, että minulle soitettaisiin enää tämän vuoden puolella. Sanoin, ettei haittaa. Ei minulla ole mihinkään kiire.
Ollessani valmistautunut kuulemaan TE-palveluista vasta ensi vuoden puolella, hämmästyin todella, kun soitto tuli jo parin tunnin päästä. Vaikka virkailija ei tiennyt vastauksia kaikkiin kysymyksiini, hän kertoi minulle aina henkilön, joka tietäisi enemmän, ja esimerkiksi ulkomailla työskentelyä koskevien kysymyksien kanssa hän lähetti soittopyynnön alueeni EURES-neuvojalle. Varoitellen myös jälleen, että kun on tätä joulun aikaa, niin soitto saattaa venyä ensi vuoteen. EURES-neuvoja kirjoitti minulle linkeillä vuoratun sähköpostin jo seuraavana päivänä ja ilmoitti soittavansa heti loppiaisen jälkeen. Käy!
Sain myös CV-neuvojan yhteystiedot, ja lähetin hänelle CV:n, jota käytin ennen yksisivuisen CV:n luomista. Pyysin häneltä vinkkejä, millä keinoilla voisin puristaa tuon CV:n yksisivuiseksi, jotta näkisin, mikä näkemys hänellä olisi jäljelle jätettävästä informaatiosta, ja näin voisin muokata itse aikaisemmin yksisivuiseksi rakentamaani CV:tä mahdollisesti paremmaksi.
CV-neuvoja kirjoitti minulle seuraavana päivänä aloittaen viestinsä kehumalla CV:ni olevan todella hyvä. Neuvojalla ei kuitenkaan ollut antaa minulle muuta kuin kolme erilaista CV-pohjaa, joiden mukaisesti voisin tehdä yksisivuisen CV:n. Samat pohjat löytäisi jokainen ottamalla googlen kauniiseen käteensä.
CV-neuvojan viesti oli melkoinen pettymys. Oli pettymys lukea kehuja, kun olisin halunnut saada rakentavaa kritiikkiä ja yksilöllisiä muutosehdotuksia. Oli pettymys avata CV-pohjien liitetiedostoja vain löytääkseen sitä samaa vanhaa kankeutta ja yli-virallisuutta kolmen pohjan verran. Minä en erottuisi hänen ohjeitaan noudattamalla jatkossakaan.
Mutta jostain minä olen iloinenkin! Nimittäin palvelunopeudesta!
Ollessani valmistautunut kuulemaan TE-palveluista vasta ensi vuoden puolella, hämmästyin todella, kun soitto tuli jo parin tunnin päästä. Vaikka virkailija ei tiennyt vastauksia kaikkiin kysymyksiini, hän kertoi minulle aina henkilön, joka tietäisi enemmän, ja esimerkiksi ulkomailla työskentelyä koskevien kysymyksien kanssa hän lähetti soittopyynnön alueeni EURES-neuvojalle. Varoitellen myös jälleen, että kun on tätä joulun aikaa, niin soitto saattaa venyä ensi vuoteen. EURES-neuvoja kirjoitti minulle linkeillä vuoratun sähköpostin jo seuraavana päivänä ja ilmoitti soittavansa heti loppiaisen jälkeen. Käy!
Sain myös CV-neuvojan yhteystiedot, ja lähetin hänelle CV:n, jota käytin ennen yksisivuisen CV:n luomista. Pyysin häneltä vinkkejä, millä keinoilla voisin puristaa tuon CV:n yksisivuiseksi, jotta näkisin, mikä näkemys hänellä olisi jäljelle jätettävästä informaatiosta, ja näin voisin muokata itse aikaisemmin yksisivuiseksi rakentamaani CV:tä mahdollisesti paremmaksi.
CV-neuvoja kirjoitti minulle seuraavana päivänä aloittaen viestinsä kehumalla CV:ni olevan todella hyvä. Neuvojalla ei kuitenkaan ollut antaa minulle muuta kuin kolme erilaista CV-pohjaa, joiden mukaisesti voisin tehdä yksisivuisen CV:n. Samat pohjat löytäisi jokainen ottamalla googlen kauniiseen käteensä.
CV-neuvojan viesti oli melkoinen pettymys. Oli pettymys lukea kehuja, kun olisin halunnut saada rakentavaa kritiikkiä ja yksilöllisiä muutosehdotuksia. Oli pettymys avata CV-pohjien liitetiedostoja vain löytääkseen sitä samaa vanhaa kankeutta ja yli-virallisuutta kolmen pohjan verran. Minä en erottuisi hänen ohjeitaan noudattamalla jatkossakaan.
Mutta jostain minä olen iloinenkin! Nimittäin palvelunopeudesta!
27.12.2014
Tietämättömyyden suuriruhtinaita
Mitä akateeminen työtön teki ennen valmistumistaan ja työttömäksi joutumistaan?
Toisen mukaan ainoastaan juhli ja joi pienet opintotukensa. Toisen mukaan ainoastaan luki silmät spiraaleina opintoihinsa liittyviä kirjoja kaiken valveillaoloaikansa.
Mitä akateeminen työtön osaa tehdä valmistuttuaan?
Toisen mielestä ei mitään, sillä vuodet kuluivat erilaisilla kangasmerkeillä kuorrutetut pellehaalarit yllä juostessa approista ja sitseistä toisiin. Toisen mielestä ei mitään, sillä vuodet kuluivat ulkoaopetellessa pinoittain kirjoja.
Toinen kysyy tosissaan, että mihin tämä maa tarvitsee maistereita. Toinen vastaa tosissaan, että ei mihinkään.
Toisen mukaan ainoastaan juhli ja joi pienet opintotukensa. Toisen mukaan ainoastaan luki silmät spiraaleina opintoihinsa liittyviä kirjoja kaiken valveillaoloaikansa.
Mitä akateeminen työtön osaa tehdä valmistuttuaan?
Toisen mielestä ei mitään, sillä vuodet kuluivat erilaisilla kangasmerkeillä kuorrutetut pellehaalarit yllä juostessa approista ja sitseistä toisiin. Toisen mielestä ei mitään, sillä vuodet kuluivat ulkoaopetellessa pinoittain kirjoja.
Toinen kysyy tosissaan, että mihin tämä maa tarvitsee maistereita. Toinen vastaa tosissaan, että ei mihinkään.
26.12.2014
Joulupöytä
Pöydän ympärillä istuu monta sukulaista, joita en ole nähnyt kuukausiin. Joidenkin kohdalla viime tapaamisesta on jopa vuosia.
Minulta kysytään, olenko yhä työtön. Nyökkään. Minulta kysytään, minkälaisia töitä minä sitten haen. Vastaan, että hyvin monenlaisia. Joulupöydän hiljaisuus tuntuu kiusalliselta ja painostavalta.
Yksi pöydässä istujista katsoo ulos ja nyökkää lumisateen suuntaan. Kyllä lumenluojille töitä riittää. Huokaisen, enkä osaa vastata muuta kuin että tekisin töitä elääkseni. Hiljaisuus tuntuu hirveältä ja liian pitkältä, vaikka todellisuudessa puheenaihe käännetään melko nopeasti jo tyystin toisenlaisille reiteille.
Vaikka joulupöydässä ei enää palata puhumaan työttömyydestäni tai työttömyydestä yleisestikään, minulle jää inhottava olo.
Minulta kysytään, olenko yhä työtön. Nyökkään. Minulta kysytään, minkälaisia töitä minä sitten haen. Vastaan, että hyvin monenlaisia. Joulupöydän hiljaisuus tuntuu kiusalliselta ja painostavalta.
Yksi pöydässä istujista katsoo ulos ja nyökkää lumisateen suuntaan. Kyllä lumenluojille töitä riittää. Huokaisen, enkä osaa vastata muuta kuin että tekisin töitä elääkseni. Hiljaisuus tuntuu hirveältä ja liian pitkältä, vaikka todellisuudessa puheenaihe käännetään melko nopeasti jo tyystin toisenlaisille reiteille.
Vaikka joulupöydässä ei enää palata puhumaan työttömyydestäni tai työttömyydestä yleisestikään, minulle jää inhottava olo.
22.12.2014
Työttömyyskyvytön
Etsin avaimiani täynnä olevasta kangaskassistani. Kaivelen ja kaivelen. Miksi heitin avaimet jo valmiiksi täyteen kassiin ensinkään? Sormia kylmää. Räkä valuu. Niiskutan ja kourin kassin pohjia. Haluan löytää avaimet, mutta ennen kaikkea haluan myös heittäytyä rehellisesti mahalleni kylmään maahan kiroilemaan ja itkemään. Koska en löydä avaimia. Koska pikkuruisimmatkin vastoinkäymiset ovat nykyään kovin isoja.
Löydän avaimet ja jätän teatraalisen maahan heittäyttymisen väliin. Ulko-oven muovinen kahva on kylmä. Sormia särkee. Harpon hissille ja odotan. Ovet avautuvat ja hissin takaseinästä katsoo punanenäinen, suupielet alaspäin vetänyt, luovuttaneen näköinen yhteiskunnan rampa. Oma peilikuva kuin huutaa, että elämä on niin vaikeaa! Tuhahdan elämän vaikeutta huutavalle peilikuvalleni ja käännyn seuraamaan ovien raossa välkkyviä kerroksia.
Järjellinen minä muistuttaa toistellen, että asun maassa, jossa minulla on mahdollisuus selviytyä elämästä työttömänä melko vähin kolhuin. Laajempaan kuvaan asetettuna elämäni on yhä kelvollista.
Tunteellinen minä sen sijaan muistuttaa, että tämä palkkatyöttömän elämä ei kuitenkaan ole sellainen elämä, jota halusin. Tunteellisen minän lempiteemoja ovat tämänhetkinen hyödyttömyyden tunne ja tulevaisuuden tyhjyys. Ne henkiset kolhut!
Järjellinen minä pyytää malttia. Kaikesta huolimatta elämäni on jotakuinkin kunnossa. Turha heittäytyä jokaisen vastoinkäymisen edessä x-asentoon maahan itkemään. Deal with this shit!
Tunteellinen minä kuitenkin haluaa draamaa. Kyyneliä ja alakuloa. Niitä x-asentoja maassa. Tunteellinen minä järjestää odottamattomia ja rasittavasti lisääntyneitä itkukohtauksia. Ruokaa valmistaessa, ulkovaatteita päälle pukiessa, lenkillä ollessa, puhelimessa puhuessa. Missä tahansa.
Löydän avaimet ja jätän teatraalisen maahan heittäyttymisen väliin. Ulko-oven muovinen kahva on kylmä. Sormia särkee. Harpon hissille ja odotan. Ovet avautuvat ja hissin takaseinästä katsoo punanenäinen, suupielet alaspäin vetänyt, luovuttaneen näköinen yhteiskunnan rampa. Oma peilikuva kuin huutaa, että elämä on niin vaikeaa! Tuhahdan elämän vaikeutta huutavalle peilikuvalleni ja käännyn seuraamaan ovien raossa välkkyviä kerroksia.
Järjellinen minä muistuttaa toistellen, että asun maassa, jossa minulla on mahdollisuus selviytyä elämästä työttömänä melko vähin kolhuin. Laajempaan kuvaan asetettuna elämäni on yhä kelvollista.
Tunteellinen minä sen sijaan muistuttaa, että tämä palkkatyöttömän elämä ei kuitenkaan ole sellainen elämä, jota halusin. Tunteellisen minän lempiteemoja ovat tämänhetkinen hyödyttömyyden tunne ja tulevaisuuden tyhjyys. Ne henkiset kolhut!
Järjellinen minä pyytää malttia. Kaikesta huolimatta elämäni on jotakuinkin kunnossa. Turha heittäytyä jokaisen vastoinkäymisen edessä x-asentoon maahan itkemään. Deal with this shit!
Tunteellinen minä kuitenkin haluaa draamaa. Kyyneliä ja alakuloa. Niitä x-asentoja maassa. Tunteellinen minä järjestää odottamattomia ja rasittavasti lisääntyneitä itkukohtauksia. Ruokaa valmistaessa, ulkovaatteita päälle pukiessa, lenkillä ollessa, puhelimessa puhuessa. Missä tahansa.
18.12.2014
Kriittisyyskriisi
Viimeisimpien päivien vallitseva teema on ollut järkälemäinen itsekriittisyys.
En osaa tehdä päätöksiä. Varsinkaan isoja. Vaikken edes tiedä, mitä päätöksiä minun nyt edes tulisi tehdä. Päätöntä.
En osaa toimia oikein työtä hakiessani. En edes tiedä, millaista olisi oikein toimiminen, mutta siitä olen varma, ettei ainakaan tällaista minun harrastamani toiminnan kaltaista toimintaa.
En osaa kovasta yrittämisestä huolimatta käsitellä työttömyyttäni haluamallani tavalla. Ärsyynnyn siitä, että alakulosta on tulossa (ellei jo ole tullut) uusi normaalitila.
Tänään näyttää myös siltä, etten osaa kirjoittaa: blogitekstit näyttävät lapselliselta, tökeröltä ja yksiulotteiselta mussutukselta.
Kuten tämäkin teksti.
Kyllä tympii.
En osaa tehdä päätöksiä. Varsinkaan isoja. Vaikken edes tiedä, mitä päätöksiä minun nyt edes tulisi tehdä. Päätöntä.
En osaa toimia oikein työtä hakiessani. En edes tiedä, millaista olisi oikein toimiminen, mutta siitä olen varma, ettei ainakaan tällaista minun harrastamani toiminnan kaltaista toimintaa.
En osaa kovasta yrittämisestä huolimatta käsitellä työttömyyttäni haluamallani tavalla. Ärsyynnyn siitä, että alakulosta on tulossa (ellei jo ole tullut) uusi normaalitila.
Tänään näyttää myös siltä, etten osaa kirjoittaa: blogitekstit näyttävät lapselliselta, tökeröltä ja yksiulotteiselta mussutukselta.
Kuten tämäkin teksti.
Kyllä tympii.
17.12.2014
Tarpeeksi taitava taitamaton
Ne lapsuuden ja teini-iän raivostuttavat hetket, jolloin vanhempani vetosivat ikääni joko kieltäessään tai vaatiessaan minulta jotain.
Kyllä sinä olet jo niin iso, että voit tehdä mitä ikinä vaadimmekin.
Et sinä ole vielä niin iso, että voisit tehdä mitä me emme sinun halua tekevän.
Usein nämä ikään vetoamiset olivat vaadittavien tai kiellettävien asioiden kanssa keskenään kovin ristiriitaisia. Siksipä kai ne ovatkin jääneet mieleeni niin hyvin. Vaikka toki nyt ajateltuna olivatkin ihan tyhjänpäiväisiä juttuja.
Nämä ristiriitaisuudet muistuivat kuitenkin mieleeni lukiessani ties monennetta työttömyysuutisen yhteyteen kirjoitettua kommenttia, jossa kehoitetaan erityisesti korkeakoulutettuja työttömiä ryhtymään yrittäjiksi, sillä kyllä korkeakoulutetuilla on vaadittavat tiedot ja taidot yrittäjäksi ryhtymiseen. Ja samaan aikaan samaan uutiseen kommentoidaan kysyen, että miksi kukaan palkkaisikaan korkeakoulutetun, kun ei se kuitenkaan osaa mitään.
Kyllä sinä olet jo niin iso, että voit tehdä mitä ikinä vaadimmekin.
Et sinä ole vielä niin iso, että voisit tehdä mitä me emme sinun halua tekevän.
Usein nämä ikään vetoamiset olivat vaadittavien tai kiellettävien asioiden kanssa keskenään kovin ristiriitaisia. Siksipä kai ne ovatkin jääneet mieleeni niin hyvin. Vaikka toki nyt ajateltuna olivatkin ihan tyhjänpäiväisiä juttuja.
Nämä ristiriitaisuudet muistuivat kuitenkin mieleeni lukiessani ties monennetta työttömyysuutisen yhteyteen kirjoitettua kommenttia, jossa kehoitetaan erityisesti korkeakoulutettuja työttömiä ryhtymään yrittäjiksi, sillä kyllä korkeakoulutetuilla on vaadittavat tiedot ja taidot yrittäjäksi ryhtymiseen. Ja samaan aikaan samaan uutiseen kommentoidaan kysyen, että miksi kukaan palkkaisikaan korkeakoulutetun, kun ei se kuitenkaan osaa mitään.
12.12.2014
Neljäkuukautispurkaus
Kiitos hakemuksestasi. on 1/3-vuotias. Tarjoilla ei ole kakkua ja kahvia, mutta poukkoileva purkaus, kas näin:
On niin monta tapaa nähdä tämä maailma kuin on katsojiakin. Kun huomasin nopeasti blogini perustamisen jälkeen, että vierailijamäärät kasvoivat tasaiseen tahtiin jo hämmentävän korkeiksi, aloin odottaa hieman jännittynein tuntein ääniä sieltä teidän lukijoiden joukosta. Ai miksi? Koska kaikkia ei voi miellyttää. Ja koska ihmiset haluavat tulkita asioita haluamallaan tavalla. Usein juuri haluamiensa silmälasien läpi. Ja koska työttömyys ei ole se kevyin ja helpoin aihe.
Kuten kirjoitin jo yhden kuukauden kohdalla kiittäen teitä lukijoita siitä, miten blogin tunnelma on pysynyt aihealueeseen nähden hyvänä, voin edelleen toistaa samaa nyt neljän kuukauden kohdalla. Ajoittain melko känkkäränkkä tapani kirjoittaa ei ole houkutellut yhtäkään känkkäränkkää ainakaan kommentoimaan asti. *koputtaa pitkään ja huolellisesti puuta*
Valtava osa teistä lukijoista lukee blogiani kuitenkin kovin hiljaa. Ja te hiljaiset lukijat olette samaan aikaan sekä kiinnostavia että vähän... jännittäviä? Keitä te olette? Miksi te luette tätä blogia? Mitä ajatuksia tekstit teissä herättävät? Ja oi kyllä, perisuomalaisesti minä olen myös miettinyt, mitä te mahdatte minusta ajatella.
Jotkut työttömyydestä ja työnhausta kirjoittavat blogistit olen oppinuttuntemaan tietämään pikkuruiselta osin. Jotkut lukijoista ovat kertoneet omia tarinoitaan ja pysyneet mukana silloin tällöin kommentoiden. Vaikka tiedän heistä vielä vähemmän kuin ensin mainitsemistani blogikirjoittajista, on joistakin kommentoijista tullut hämmentävällä tavalla tuttuja. Eräskin lukija palasi kertomaan nykyiset kuulumisensa jokin aika sitten ja voi vitsit minä piristyin siitä! Sellaisessa tilanteessa sitä kokee tekevänsä blogistina jotain oikein, kun vuorovaikutus jatkuu kuin juonen mukaisesti.
Kommentit ovat merkittävä osa tätä blogia. Joskus kommentit ovat itse tekstejä olennaisempi osa. Ja tässä päästään takaisin tähän arasteluuni teidän lukijoiden osalta. No, arastelu on kyllä aivan liian raju sana kuvaamaan tuntemuksiani. Mutta kyllä se on jonkinlaista jännittämistä, mitä tunnen. Asetan itseni alttiiksi arvostelulle työttömänä. Suomalaisessa yhteiskunnassa työ on kuitenkin yksi ihmisarvon ja sosioekonomisen statuksen määrittäviä mittareita.
Työttömyys on aihe, josta puhuttaessa edustettuna ovat kaikessa leveydessään olevan näkemyspaletin lisäksi tietämättömyys ja mustavalkoisuus. Työtön nähdään herkästi tuottamattomana ja hyödyttömänä yksilönä. Yhteiskunnan ahkeran pikku muurahaisen sijaan yhteiskunnan rampana perässävedettävänä. Valittaa katkerana blogissaan, mokomakin työtön. Tukkisi suunsa.
Perustin blogin alun alkaen purkaakseni omaa pahaa oloani johonkin. Sitten pahin olo helpotti ja blogi alkoi näyttäytyä minulle uudessa valossa. Mietin, mitä asiaa minä oikeastaan ajan kirjoittaessani blogia työttömyydestäni. En ole koettanut keinotekoisesti lähteä rakentamaan jotain uutta tai suurta, mutta huomasin päättämättäkin lähteneeni kirjoittamaan sillä tavoin, että jos vain onnistuisin, voisin muuttaa tietämättömyyttään työttömiä tuomitsevien ihmisten mielikuvia ja mielipiteitä tämän päivän työttömistä ja työnhausta.
Tämänpäiväinen tekstipurkaus syntyi hämmennyksestä. Erään blogiini löytäneen, ryöpsähdyksenomaisesti kirjoituksiani kommentoineen lukijan aiheuttamasta oudosta olosta. Lukija kommentoi teksteihini niin tiukasti omat olettamuslasinsa päässään, että menin hetkellisesti sanattomaksi. Lukijan kommentit loivat jännittävän asetelman suhteessa teksteihini. Lukijan kommenteista säteili se olettamus, että koska hän on itse työelämässä, mutta minä olen työtön, olisimme asioista automaattisesti eri mieltä. Mutta väärin meni! Osittain.
Taidan ymmärtää lukijan kommenttien sävyn, sillä vaikka olin joistakin asioista samaa mieltä hänen kanssaan, kommentti toisensa jälkeen kommentoija edusti kuitenkin omien näkemysteni kanssa hyvin erilaista koulukuntaa työttömyydestä puhuttaessa. Erittäin karkeasti typistettynä kommentoija näytti kommenttiensa valossa näkevän työttömyyden ennen kaikkea yksilön omana epäonnistumisena. Tietokone on rikki, eli siinä on jotain vikaa. Piste.
Yksilön oma epäonnistuminen työttömyyden syynä näyttää johtavan ajattelumallia mukaillen siihen, että työttömänä myös pysyvä työtön on epäonnistunut työnhakija. Vastuu traagisesta epäonnesta pysyy vain ja ainoastaan työttömän harteilla. Siksi kai lukija oletti, etten voi olla samaa mieltä vaikkapa erilaisista toiminta- tai ajattelumalleista.
Vaikka minä luin ja kirjoitin itselleni maisterin paperit, ei se tarkoita, että en usko mihinkään muuhun kuin tutkintonimikkeen voimaan työllistää. Se, että suoritin ylemmän korkeakoulututkinnon ei tarkoita, että etsisin ainoastaan niin sanotusti omaa opiskelualaani vastaavia töitä - etenkään enää. Se, etten ole vieläkään työllistynyt, ei tarkoita, että en olisi hakenut kaikentasoisia ja kaikenlaisia töitä. Se, etten ole vielä työllistynyt, ei ole oma aktiivinen valintani tai valitsematta jättämiseni.
Olen lähettänyt juuri aikaisempaa työkokemustani valttikorttinani käyttäen kymmeniä hakemuksia. Vain pääosin koulutustaustaani ja tutkintonimikettäni rekrytoijille tyrkyttämällä olen toiminut kahdesti. Kohta kahdeksan kuukauden aikana kahdesti. Ja molemmat paikat olivat yliopistossa. Ja lopuissa työhakemuksissa olen koettanut koota työhistoriastani ja suorittamistani opinnoista ja lopputöistä sekä mahdollisesti alaa koskettavasta harrastuneisuudestani (kolmas sektori) koostuvan johdonmukaisen mainospaketin.
Minä teen työttömänä voitavani saadakseni itselleni palkkatyöpaikan siinä kuitenkaan vähimmässäkään määrin onnistuen. En osaa kuitenkaan ottaa onnistumattomuuttani henkilökohtaisesti tällaisessa työllisyystilanteessa. Mutta minä otan kuitenkin jotenkin vinksahtaneella tavalla henkilökohtaisesti sen, että blogini löytänyt henkilö lukee blogini jo valmiiksi valitsemallaan tietokone on rikki, eli siinä on jotain vikaa -asenteella ja kommentoi sen mukaisesti tekstejäni peittäen huolellisesti silmänsä kaikilta muilta näkemyksiltä ja vaihtoehdoilta. Vähemmästäkin hämmentyy.
Minä olen työtön, mutta en rikkoutunut tietokone.
On niin monta tapaa nähdä tämä maailma kuin on katsojiakin. Kun huomasin nopeasti blogini perustamisen jälkeen, että vierailijamäärät kasvoivat tasaiseen tahtiin jo hämmentävän korkeiksi, aloin odottaa hieman jännittynein tuntein ääniä sieltä teidän lukijoiden joukosta. Ai miksi? Koska kaikkia ei voi miellyttää. Ja koska ihmiset haluavat tulkita asioita haluamallaan tavalla. Usein juuri haluamiensa silmälasien läpi. Ja koska työttömyys ei ole se kevyin ja helpoin aihe.
Kuten kirjoitin jo yhden kuukauden kohdalla kiittäen teitä lukijoita siitä, miten blogin tunnelma on pysynyt aihealueeseen nähden hyvänä, voin edelleen toistaa samaa nyt neljän kuukauden kohdalla. Ajoittain melko känkkäränkkä tapani kirjoittaa ei ole houkutellut yhtäkään känkkäränkkää ainakaan kommentoimaan asti. *koputtaa pitkään ja huolellisesti puuta*
Valtava osa teistä lukijoista lukee blogiani kuitenkin kovin hiljaa. Ja te hiljaiset lukijat olette samaan aikaan sekä kiinnostavia että vähän... jännittäviä? Keitä te olette? Miksi te luette tätä blogia? Mitä ajatuksia tekstit teissä herättävät? Ja oi kyllä, perisuomalaisesti minä olen myös miettinyt, mitä te mahdatte minusta ajatella.
Jotkut työttömyydestä ja työnhausta kirjoittavat blogistit olen oppinut
Kommentit ovat merkittävä osa tätä blogia. Joskus kommentit ovat itse tekstejä olennaisempi osa. Ja tässä päästään takaisin tähän arasteluuni teidän lukijoiden osalta. No, arastelu on kyllä aivan liian raju sana kuvaamaan tuntemuksiani. Mutta kyllä se on jonkinlaista jännittämistä, mitä tunnen. Asetan itseni alttiiksi arvostelulle työttömänä. Suomalaisessa yhteiskunnassa työ on kuitenkin yksi ihmisarvon ja sosioekonomisen statuksen määrittäviä mittareita.
Työttömyys on aihe, josta puhuttaessa edustettuna ovat kaikessa leveydessään olevan näkemyspaletin lisäksi tietämättömyys ja mustavalkoisuus. Työtön nähdään herkästi tuottamattomana ja hyödyttömänä yksilönä. Yhteiskunnan ahkeran pikku muurahaisen sijaan yhteiskunnan rampana perässävedettävänä. Valittaa katkerana blogissaan, mokomakin työtön. Tukkisi suunsa.
Perustin blogin alun alkaen purkaakseni omaa pahaa oloani johonkin. Sitten pahin olo helpotti ja blogi alkoi näyttäytyä minulle uudessa valossa. Mietin, mitä asiaa minä oikeastaan ajan kirjoittaessani blogia työttömyydestäni. En ole koettanut keinotekoisesti lähteä rakentamaan jotain uutta tai suurta, mutta huomasin päättämättäkin lähteneeni kirjoittamaan sillä tavoin, että jos vain onnistuisin, voisin muuttaa tietämättömyyttään työttömiä tuomitsevien ihmisten mielikuvia ja mielipiteitä tämän päivän työttömistä ja työnhausta.
Tämänpäiväinen tekstipurkaus syntyi hämmennyksestä. Erään blogiini löytäneen, ryöpsähdyksenomaisesti kirjoituksiani kommentoineen lukijan aiheuttamasta oudosta olosta. Lukija kommentoi teksteihini niin tiukasti omat olettamuslasinsa päässään, että menin hetkellisesti sanattomaksi. Lukijan kommentit loivat jännittävän asetelman suhteessa teksteihini. Lukijan kommenteista säteili se olettamus, että koska hän on itse työelämässä, mutta minä olen työtön, olisimme asioista automaattisesti eri mieltä. Mutta väärin meni! Osittain.
Taidan ymmärtää lukijan kommenttien sävyn, sillä vaikka olin joistakin asioista samaa mieltä hänen kanssaan, kommentti toisensa jälkeen kommentoija edusti kuitenkin omien näkemysteni kanssa hyvin erilaista koulukuntaa työttömyydestä puhuttaessa. Erittäin karkeasti typistettynä kommentoija näytti kommenttiensa valossa näkevän työttömyyden ennen kaikkea yksilön omana epäonnistumisena. Tietokone on rikki, eli siinä on jotain vikaa. Piste.
Yksilön oma epäonnistuminen työttömyyden syynä näyttää johtavan ajattelumallia mukaillen siihen, että työttömänä myös pysyvä työtön on epäonnistunut työnhakija. Vastuu traagisesta epäonnesta pysyy vain ja ainoastaan työttömän harteilla. Siksi kai lukija oletti, etten voi olla samaa mieltä vaikkapa erilaisista toiminta- tai ajattelumalleista.
Vaikka minä luin ja kirjoitin itselleni maisterin paperit, ei se tarkoita, että en usko mihinkään muuhun kuin tutkintonimikkeen voimaan työllistää. Se, että suoritin ylemmän korkeakoulututkinnon ei tarkoita, että etsisin ainoastaan niin sanotusti omaa opiskelualaani vastaavia töitä - etenkään enää. Se, etten ole vieläkään työllistynyt, ei tarkoita, että en olisi hakenut kaikentasoisia ja kaikenlaisia töitä. Se, etten ole vielä työllistynyt, ei ole oma aktiivinen valintani tai valitsematta jättämiseni.
Olen lähettänyt juuri aikaisempaa työkokemustani valttikorttinani käyttäen kymmeniä hakemuksia. Vain pääosin koulutustaustaani ja tutkintonimikettäni rekrytoijille tyrkyttämällä olen toiminut kahdesti. Kohta kahdeksan kuukauden aikana kahdesti. Ja molemmat paikat olivat yliopistossa. Ja lopuissa työhakemuksissa olen koettanut koota työhistoriastani ja suorittamistani opinnoista ja lopputöistä sekä mahdollisesti alaa koskettavasta harrastuneisuudestani (kolmas sektori) koostuvan johdonmukaisen mainospaketin.
Minä teen työttömänä voitavani saadakseni itselleni palkkatyöpaikan siinä kuitenkaan vähimmässäkään määrin onnistuen. En osaa kuitenkaan ottaa onnistumattomuuttani henkilökohtaisesti tällaisessa työllisyystilanteessa. Mutta minä otan kuitenkin jotenkin vinksahtaneella tavalla henkilökohtaisesti sen, että blogini löytänyt henkilö lukee blogini jo valmiiksi valitsemallaan tietokone on rikki, eli siinä on jotain vikaa -asenteella ja kommentoi sen mukaisesti tekstejäni peittäen huolellisesti silmänsä kaikilta muilta näkemyksiltä ja vaihtoehdoilta. Vähemmästäkin hämmentyy.
Minä olen työtön, mutta en rikkoutunut tietokone.
10.12.2014
Persoonakysymys
Niin sehän tietysti riippu paljon persoonasta, että ootko sopiva persoona just hakemaas työpaikkaan ja työtehtävään, tuo minulle tuntematon henkilö katsoo minua tutkivasti silmiin.
Tottahan toki, mutta kun en minä ole päässyt edes haastatteluihin asti, joissa voisin tuoda persoonaani esille, puristan huuleni yhteen ja hymyilen hänelle.
Tottahan toki, mutta kun en minä ole päässyt edes haastatteluihin asti, joissa voisin tuoda persoonaani esille, puristan huuleni yhteen ja hymyilen hänelle.
8.12.2014
Ohi nykyhetken
Löysin kuukausia takaperin työttömyysuutisen, jonka mukaan "pahimmin työttömyys runtelee yli viisikymppisten elämää".
Avasin uutisen kiinnostuneena siitä, mikä juuri yli viisikymppisten elämässä on sellaista, että työttömyys runtelee juuri heitä pahiten. No eihän kyseinen uutinen sitten kertonutkaan siitä inhimillisestä tragediasta, vaan lukujahan sieltä vain ladeltiin.
Tuo kuukausia sitten löytämäni (tosin jo vuonna 2013 julkaistu) uutisotsikko jäi mieleeni ja aloin sen jälkeen kiikaroida uutisia sillä silmällä, että miten paljon työttömyydestä johtuvasta inhimillisestä ahdingosta kirjoitetaan. Noin yleisesti tai sitten vaikka ikäryhmittäin.
Oman ikäni puolesta olen kiinnostuneena seurannut nämä kuukaudet, jos joku mahdollisesti kirjoittaisi, miten työttömyys runtelee nuorten ja nuorten aikuisten elämää? Mitä työttömyys tekee tämän maan nuorille aikuisille? Mitä kuuluu alle kolmekymppisen työttömän työnhakijan elämään? Omaani ei paljoakaan. Päivästä toiseen puuhastelen omiani ja olen mukana kolmannen sektorin toiminnassa. Ja välttelen tulevaisuuteni ajattelua.
Sillä juuri nyt tulevaisuuteni on täynnä tyhjää.
Eri-ikäisiä, erilaisissa elämäntilanteissa eläviä työttömiä on viime kuukausina astellut omine nimineen ja kasvoineen julkisuuteen kertomaan omia tarinoitaan, mutta lehtijutut ja televisioesiintymiset ovat mielestäni jättäneet juuri sen inhimillisen tragedian käsittelemisen kevyeksi elleivät jopa olemattomaksi. Omilla kasvoillaan ja nimillään esiintyvät työttömät kertovat tarinoitaan siitä, miten ovat päätyneet nykyiseen pisteeseen, mutta jutut ikään kuin pysähtyvät siihen.
Toki jokainen tarina on äärettömän arvokas, sillä jokainen tarina ajaa jo itsessään montaa asiaa. Tarinoiden avulla helposti vain luvuiksi muotoiltava työttömyys saa uusia muotoja ja värejä. Työttömyys ei ole mikään abstrakti kokonaisuus vaan valtava joukko yksilöitä. Työttömyydellä on pelkästään Suomessa satojentuhansien ihmisten kasvot.
Vastentahtoinen työttömyys on tragedia. Mutta tarinat kuitenkin katsovat vain taaksepäin. Henkilö x teki niin ja näin ja päätyi työttömäksi. Myös nykyhetkeä on käsitelty toiminnan kautta. Henkilö x hakee edelleen töitä ja vaikkapa harrastaa liikuntaa. Ja toivoo saavansa töitä. Tietenkin.
Mutta kukaan ei kysy, miksi työtön toivoisi saavansa töitä. Kukaan ei kysy, miten työtön näkee tulevaisuutensa. Kukaan ei kysy mitä työtön haluaa elämältään.
Satuin jokin aika sitten katsomaan Ylen aamu-tv:ssä näytettyä haastattelua koskien poliisien resurssipulaa. Haastateltavana ollut Suomen poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonen puhui siitä, mistä puhutaan tuskin lainkaan: "Ja nää määräaikaisuuden ja työttömyyden oravanpyörässä pyörivät poliisimiehet ja -naiset pääsis oikeesti töihin ja vois rakentaa tulevaa elämäänsä vakaammalle pohjalle."
Avasin uutisen kiinnostuneena siitä, mikä juuri yli viisikymppisten elämässä on sellaista, että työttömyys runtelee juuri heitä pahiten. No eihän kyseinen uutinen sitten kertonutkaan siitä inhimillisestä tragediasta, vaan lukujahan sieltä vain ladeltiin.
Tuo kuukausia sitten löytämäni (tosin jo vuonna 2013 julkaistu) uutisotsikko jäi mieleeni ja aloin sen jälkeen kiikaroida uutisia sillä silmällä, että miten paljon työttömyydestä johtuvasta inhimillisestä ahdingosta kirjoitetaan. Noin yleisesti tai sitten vaikka ikäryhmittäin.
Oman ikäni puolesta olen kiinnostuneena seurannut nämä kuukaudet, jos joku mahdollisesti kirjoittaisi, miten työttömyys runtelee nuorten ja nuorten aikuisten elämää? Mitä työttömyys tekee tämän maan nuorille aikuisille? Mitä kuuluu alle kolmekymppisen työttömän työnhakijan elämään? Omaani ei paljoakaan. Päivästä toiseen puuhastelen omiani ja olen mukana kolmannen sektorin toiminnassa. Ja välttelen tulevaisuuteni ajattelua.
Sillä juuri nyt tulevaisuuteni on täynnä tyhjää.
Eri-ikäisiä, erilaisissa elämäntilanteissa eläviä työttömiä on viime kuukausina astellut omine nimineen ja kasvoineen julkisuuteen kertomaan omia tarinoitaan, mutta lehtijutut ja televisioesiintymiset ovat mielestäni jättäneet juuri sen inhimillisen tragedian käsittelemisen kevyeksi elleivät jopa olemattomaksi. Omilla kasvoillaan ja nimillään esiintyvät työttömät kertovat tarinoitaan siitä, miten ovat päätyneet nykyiseen pisteeseen, mutta jutut ikään kuin pysähtyvät siihen.
Toki jokainen tarina on äärettömän arvokas, sillä jokainen tarina ajaa jo itsessään montaa asiaa. Tarinoiden avulla helposti vain luvuiksi muotoiltava työttömyys saa uusia muotoja ja värejä. Työttömyys ei ole mikään abstrakti kokonaisuus vaan valtava joukko yksilöitä. Työttömyydellä on pelkästään Suomessa satojentuhansien ihmisten kasvot.
Vastentahtoinen työttömyys on tragedia. Mutta tarinat kuitenkin katsovat vain taaksepäin. Henkilö x teki niin ja näin ja päätyi työttömäksi. Myös nykyhetkeä on käsitelty toiminnan kautta. Henkilö x hakee edelleen töitä ja vaikkapa harrastaa liikuntaa. Ja toivoo saavansa töitä. Tietenkin.
Mutta kukaan ei kysy, miksi työtön toivoisi saavansa töitä. Kukaan ei kysy, miten työtön näkee tulevaisuutensa. Kukaan ei kysy mitä työtön haluaa elämältään.
Satuin jokin aika sitten katsomaan Ylen aamu-tv:ssä näytettyä haastattelua koskien poliisien resurssipulaa. Haastateltavana ollut Suomen poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonen puhui siitä, mistä puhutaan tuskin lainkaan: "Ja nää määräaikaisuuden ja työttömyyden oravanpyörässä pyörivät poliisimiehet ja -naiset pääsis oikeesti töihin ja vois rakentaa tulevaa elämäänsä vakaammalle pohjalle."
6.12.2014
Neuvojat
Työttömyys on kielteinen asia, ja ihmiset haluavat kielteisille asioille usein selityksen. Jos selitystä ei ole saatavilla, se keksitään itse. Yksi selitys minun työttömyyteeni näyttää muiden mielestä olevan, että en osaa toimia oikein saadakseni töitä. Tämä selitys on yksi helpoimmin hahmotettavista ja kelpaa näin ollen monille syy-seuraus -suhteiden hahmottamista kaipaaville. Erityisesti heille, jotka eivät ole joutuneet olemaan työttömänä.
Minua on alkanut kaivella ylitsepääsemättömän paljon se, että saan kavereiltani ja sukulaisiltani, muilta tutuilta ja jopa täysin tuntemattomilta enemmän tai vähemmän tasaiseen tahtiin erilaisia työn saantia mahdollisesti helpottavia ja edistäviä neuvoja.
Olin aluksi nöyrästi kiitollinen jokaisesta neuvosta tai vinkistä, sillä niiden antajathan ajattelevat parastani ja haluaisivat auttaa. Siinä missä alkuaikoina otin neuvoja vastaan suhtautuen ihmisten neuvomiseen ajatus on tärkein -periaatteella, nyt koen neuvojat ympärilläni ajattelemattomina tunkeilijoina. Nyt haluaisin vain kävellä pois jokaisen minua neuvomaan alkavan luota. Ihmiset ympärilläni neuvovat minua minun sitä heiltä pyytämättä.
Turhauttavinta on, että ne neuvot ovat kuukaudesta toiseen samoja, ja sellaisiakin, joiden mukaisesti olen toiminut/toimin ihan ilman ensimmäistäkään neuvoa, ihan itsenäisesti. Tätä joidenkin neuvojien saattaa olla vaikea uskoa, sillä olenhan yhä työtön.
Muutamia usein toistuvia neuvoja:
Sinun ehkä kannattaisi nyt koettaa päästä johonkin yritykseen, vaikka sinne ihan alimmalle tasolle ensin. Siitä on sitten helpompi edetä!
Tuota korttia koetin jo opiskeluaikanani. Mylläsin valtakunnallisesti toimivassa yrityksessä vuosia ja pääsin työskentelemään eri tehtävissä. Kun valmistuin, tulikin vastaan seinä.
Sinun kannattaisi lähteä vapaaehtoistoimintaan. Sitä kautta saattaisi jotain sitten poikia!
Ja kun minä sitä kokoajan teen, kiitos neuvosta nyt kuitenkin!
Hae myös niihin tehtäviin, mihin haetaan niin sanottuja yli-ihmisiä!
En muuten hae. Kun en pääse nyt haastatteluun asti mihinkään hakemiini paikkoihin, joihin minulla olisi täydet mahdollisuudet päästä töihin asti, en toden totta kuluta energiaani hakeakseni paikkoihin, joihin minun ei olisi missään tilanteessa realistista päästä. Tällä hetkellä niitä kaivattuja yli-ihmisiä taitaa myös olla työttömänä, että kilpailkoot he niistä paikoista supervoimineen.
Sinun pitäisi luoda kontakteja ja verkostoitua.
Minulle kerrotaan tuota kerrasta toiseen ikään kuin verkostoituminen ja kontaktien luominen olisi yhtä helppoa ja arkista kuin ruokakaupassa käyminen. Työstän asiaa, mutta kun tuo verkostoituminen ei kuitenkaan tapahdu nappia painamalla. Ainakaan minun kohdallani.
On ikävä huomata, että ihmiset ympärillä olettavat minun tarvitsevan (yhä vain) heidän neuvojaan, sillä en ole vielä työllistynyt.
Kaverini puuskahti minulle viimeksi nähdessämme, että look outside the box! Entäpä jos myös ihmiset työttömän ympärillä katsoisivat joskus sinne laatikon ulkopuolelle?
Minua on alkanut kaivella ylitsepääsemättömän paljon se, että saan kavereiltani ja sukulaisiltani, muilta tutuilta ja jopa täysin tuntemattomilta enemmän tai vähemmän tasaiseen tahtiin erilaisia työn saantia mahdollisesti helpottavia ja edistäviä neuvoja.
Olin aluksi nöyrästi kiitollinen jokaisesta neuvosta tai vinkistä, sillä niiden antajathan ajattelevat parastani ja haluaisivat auttaa. Siinä missä alkuaikoina otin neuvoja vastaan suhtautuen ihmisten neuvomiseen ajatus on tärkein -periaatteella, nyt koen neuvojat ympärilläni ajattelemattomina tunkeilijoina. Nyt haluaisin vain kävellä pois jokaisen minua neuvomaan alkavan luota. Ihmiset ympärilläni neuvovat minua minun sitä heiltä pyytämättä.
Turhauttavinta on, että ne neuvot ovat kuukaudesta toiseen samoja, ja sellaisiakin, joiden mukaisesti olen toiminut/toimin ihan ilman ensimmäistäkään neuvoa, ihan itsenäisesti. Tätä joidenkin neuvojien saattaa olla vaikea uskoa, sillä olenhan yhä työtön.
Muutamia usein toistuvia neuvoja:
Sinun ehkä kannattaisi nyt koettaa päästä johonkin yritykseen, vaikka sinne ihan alimmalle tasolle ensin. Siitä on sitten helpompi edetä!
Tuota korttia koetin jo opiskeluaikanani. Mylläsin valtakunnallisesti toimivassa yrityksessä vuosia ja pääsin työskentelemään eri tehtävissä. Kun valmistuin, tulikin vastaan seinä.
Sinun kannattaisi lähteä vapaaehtoistoimintaan. Sitä kautta saattaisi jotain sitten poikia!
Ja kun minä sitä kokoajan teen, kiitos neuvosta nyt kuitenkin!
Hae myös niihin tehtäviin, mihin haetaan niin sanottuja yli-ihmisiä!
En muuten hae. Kun en pääse nyt haastatteluun asti mihinkään hakemiini paikkoihin, joihin minulla olisi täydet mahdollisuudet päästä töihin asti, en toden totta kuluta energiaani hakeakseni paikkoihin, joihin minun ei olisi missään tilanteessa realistista päästä. Tällä hetkellä niitä kaivattuja yli-ihmisiä taitaa myös olla työttömänä, että kilpailkoot he niistä paikoista supervoimineen.
Sinun pitäisi luoda kontakteja ja verkostoitua.
Minulle kerrotaan tuota kerrasta toiseen ikään kuin verkostoituminen ja kontaktien luominen olisi yhtä helppoa ja arkista kuin ruokakaupassa käyminen. Työstän asiaa, mutta kun tuo verkostoituminen ei kuitenkaan tapahdu nappia painamalla. Ainakaan minun kohdallani.
On ikävä huomata, että ihmiset ympärillä olettavat minun tarvitsevan (yhä vain) heidän neuvojaan, sillä en ole vielä työllistynyt.
Kaverini puuskahti minulle viimeksi nähdessämme, että look outside the box! Entäpä jos myös ihmiset työttömän ympärillä katsoisivat joskus sinne laatikon ulkopuolelle?
5.12.2014
Katkeroitunut tarkkailija
Ne hetket, kun en työntekijää työssään seuratessani mieti ainoastaan, miten minäkin voisin tehdä kyseistä työtä, vaan suorastaan ärsyynnyn huomatessani, ettei työntekijä ole työssään edes hyvä.
Taasko joku pomon tytär tai kummipoika?
Taasko joku pomon tytär tai kummipoika?
3.12.2014
Tauottomuus
Ennen työnhakutaukoani tasaiseen tahtiin lähettämiini hakemuksiin vastaillaan yhä takautuvasti takaisin. Se perimmäinen syy tauolle, kieltävien kiitosten loppuminen, toteutuu vasta joskus lähitulevaisuudessa, mutta silloin olen jo mitä todennäköisimmin jatkanut hakemusten lähettelyä ja alkanut odottaa tuoreimpia kieltäviä kiitoksia.
Viime viikolla sain ilmoituksen, että valinta ei tällä kertaa kohdistunut minuun. Kas kas! Eilen sain samasta paikasta toisen viestin, jossa kiiteltiin ja pahoiteltiin ja kannustettiin hakemaan yksikön paikkoja vastaisuudessakin. Sama sisältö kuin ensimmäisessäkin viestissä, mutta vähän eri sanoin. Kyllä minä uskon kerrastakin!
Viime viikolla sain myös viestin, jossa ilmoitettiin, että vuotta 2015 koskevien talousarvion yhteydessä tehtyjen linjausten vuoksi haetun tehtävän hoitamiseen ei enää ollutkaan rahaa. Rekrytointiprosessi oli keskeytetty, mutta sama paikka tulisi hakuun joskus myöhemmin. Vainiin.
Viime viikolla sain ilmoituksen, että valinta ei tällä kertaa kohdistunut minuun. Kas kas! Eilen sain samasta paikasta toisen viestin, jossa kiiteltiin ja pahoiteltiin ja kannustettiin hakemaan yksikön paikkoja vastaisuudessakin. Sama sisältö kuin ensimmäisessäkin viestissä, mutta vähän eri sanoin. Kyllä minä uskon kerrastakin!
Viime viikolla sain myös viestin, jossa ilmoitettiin, että vuotta 2015 koskevien talousarvion yhteydessä tehtyjen linjausten vuoksi haetun tehtävän hoitamiseen ei enää ollutkaan rahaa. Rekrytointiprosessi oli keskeytetty, mutta sama paikka tulisi hakuun joskus myöhemmin. Vainiin.
1.12.2014
Voimattomuus
.png)
You create your own world, sanovat.
Puppua.
Sopii koettaa elää elämää, jollaista ei halua elää, että elää sitä kuitenkin siten kuin haluaa elämäänsä elää. Ei onnistu ainakaan minulta.
27.11.2014
Sanattomuus
Päivän lukuvinkki: Vaalien välissä -keskusteluohjelmassa haastateltavana olleen Teemu Huhdan kirjoitus.
Teksti
Teksti
26.11.2014
Tauko
Olen päättänyt pitää taukoa töiden etsimisestä. Jokainen ei tuntuu tällä hetkellä niin musertavan pahalta, että en halua saada yhtään eitä lisää ainakaan hetkeen. En pysty nyt käsittelemään kieltäviä kiitoksia ilman kyynelten silmiin kihoamista. Minusta on tullut noin yleisestikin hirveä pillittäjä.
Olen jo jonkin aikaa lähetellyt työhakemuksia kuin itse itseäni tietoisesti satuttaen. Kuin joka kerran lähetä-painiketta painaessani osaisin odottaa, että kohta taas sattuu. Ja paljon.
Viimeinenkin napakymppi näyttää menneen jälleen jollekin toiselle. Hakuaika umpeutui, mutta sieltäpä ei tullut edes kieltävää kiitosta. Aihetta itkemiselle siinäkin.
Olen jo jonkin aikaa lähetellyt työhakemuksia kuin itse itseäni tietoisesti satuttaen. Kuin joka kerran lähetä-painiketta painaessani osaisin odottaa, että kohta taas sattuu. Ja paljon.
Viimeinenkin napakymppi näyttää menneen jälleen jollekin toiselle. Hakuaika umpeutui, mutta sieltäpä ei tullut edes kieltävää kiitosta. Aihetta itkemiselle siinäkin.
25.11.2014
Amerikkalaisen unelman kauppaamista?
Nimimerkki Työuralle twiittasi, että hakijoiden täydellisyys epäilyttää rekrytoijaa. Twiitin yhteydessä oli linkki oikotien juttuun.
Täytyy uskaltaa kehua itseään ja nostaa oikea viesti oikealle ostajalle esiin. Pitäisi vähän myydä, you know.
I know. Minulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia kehua itseäni rehellisesti ja vilpittömästi. Rehellisyys maan perii ja niin edelleen. Mutta millä voin vakuuttaa viestin vastaanottajan, etten kehu itseäni katteettomasti niin monen muun työnhakijan sitä samalla harrastaessa?
Liian täydelliset ihmiset hakivat työpaikkaa. Kukaan ei erottunut tarpeeksi massasta. Kaikki olivat mukavia, nopeita, nokkelia, positiivisia ja hyvällä, nuorekkaalla asenteella varustettuja.
Juuri tästä syystä olen oikein laskelmoiden jättänyt jokaikisen itseäni suoraan kuvailevan adjektiivin pois hakemuksistani ja CV:stäni. Sen sijaan kerron kokonaisilla lauseilla, miten, miksi, minkä ansiosta ja missä tilanteissa olen tehnyt mitäkin. Kaikkien kaveri ja ahkera työntekijä -lässytyksiä en ole koskaan käyttänyt. Rekrytoijat saavat itse kehitellä minua kuvaavia adjektiiveja sellaisia kaivatessaan.
Ole ihminen. Meissä jokaisessa pitää olla hiukan säröjä joihin tarttua kiinni.
Niinpä! Ennen tuon ohjeen noudattaminen toimi kohdallani tuoden töitä, muttei enää.
Miksi?
Siinäpä taas pohdittavaa aivojen sattumiseen asti.
Täytyy uskaltaa kehua itseään ja nostaa oikea viesti oikealle ostajalle esiin. Pitäisi vähän myydä, you know.
I know. Minulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia kehua itseäni rehellisesti ja vilpittömästi. Rehellisyys maan perii ja niin edelleen. Mutta millä voin vakuuttaa viestin vastaanottajan, etten kehu itseäni katteettomasti niin monen muun työnhakijan sitä samalla harrastaessa?
Liian täydelliset ihmiset hakivat työpaikkaa. Kukaan ei erottunut tarpeeksi massasta. Kaikki olivat mukavia, nopeita, nokkelia, positiivisia ja hyvällä, nuorekkaalla asenteella varustettuja.
Juuri tästä syystä olen oikein laskelmoiden jättänyt jokaikisen itseäni suoraan kuvailevan adjektiivin pois hakemuksistani ja CV:stäni. Sen sijaan kerron kokonaisilla lauseilla, miten, miksi, minkä ansiosta ja missä tilanteissa olen tehnyt mitäkin. Kaikkien kaveri ja ahkera työntekijä -lässytyksiä en ole koskaan käyttänyt. Rekrytoijat saavat itse kehitellä minua kuvaavia adjektiiveja sellaisia kaivatessaan.
Ole ihminen. Meissä jokaisessa pitää olla hiukan säröjä joihin tarttua kiinni.
Niinpä! Ennen tuon ohjeen noudattaminen toimi kohdallani tuoden töitä, muttei enää.
Miksi?
Siinäpä taas pohdittavaa aivojen sattumiseen asti.
24.11.2014
Oikaisu
Lukija kirjoitti tänään EDILEX-seikkailu -tekstiini, että "Edellä 7 §:n 4 ja 5 momentin soveltaminen edellyttää, että työssäkäyntialueen ulkopuolella olevaan työpaikkaan ei ole sopivaa työvoimaa saatavissa siltä työssäkäyntialueelta, jolla avoin työpaikka sijaitsee. (28.12.1990/1367)"
Minä olin väärässä! Ja sen myöntäminen tuntuu todella hyvältä!
Tämä minulle uusi tieto (hätäinen kun olin, ja lopetin työttömyysturvalain lukemisen 7 pykälään) kuulostaa erityisen hyvältä juuri tällä hetkellä, sillä minulle on jälleen tarjottu CV-netin kautta silputtua siivoustyötä 600 kilometrin päästä.
Minä olin väärässä! Ja sen myöntäminen tuntuu todella hyvältä!
Tämä minulle uusi tieto (hätäinen kun olin, ja lopetin työttömyysturvalain lukemisen 7 pykälään) kuulostaa erityisen hyvältä juuri tällä hetkellä, sillä minulle on jälleen tarjottu CV-netin kautta silputtua siivoustyötä 600 kilometrin päästä.
21.11.2014
Ajattelemattomuus
Uudenmaan TE-toimiston virallinen visertäjä (kuvaus twitter-sivulta), hahmo nimeltään Työkkärin Molly-täti (vaikken kyseistä hahmoa seuraa, oli hänen viestinsä lyönyt tiensä omallekin etusivulleni) twiittasi tänään, että "Ole aktiivinen ja hae töitä rohkeasti! Kukaan ei hae sinua kotoa töihin eikä #työpaikkaa hakemalla ainakaan menetä mitään. #työnhaku"
Se ilme, kun näkee jotain vastenmielistä. Kiinni pysyvän suun ylähuuli nousee syventäen nenänpielistä laskeutuvia juonteita ja silmät siristyvät.
Ole aktiivinen ja hae töitä rohkeasti!
Oi, miten vallankumouksellinen neuvo! Millaistahan mahtaa Molly-tädin mukaan olla aktiivinen työn hakeminen? Minä olen hakenut aktiivisesti töitä 7 kuukautta. Kiinnostaisi tietää myös, miten Molly-täti määrittelee rohkean työnhaun. En minä ainakaan ole mikään nynny työnhakija ollut, mutta realiteetit käsittävä kuitenkin. En ole edelleenkään hakenut astronautiksi.
Kukaan ei hae sinua kotoa töihin ---
Kylläpä on Molly-täti nokkela! Ja terävä! Kerrassaan! Eivät ne työnantajat kuitenkaan hae minua kotoani töihin silloinkaan, kun otan heihin aktiivisesti ja rohkeasti yhteyttä.
--- eikä työpaikkaa hakemalla ainakaan menetä mitään.
Mitä minä juuri luin?
Minä olen menettänyt ja paljon.
Aika. Olen käyttänyt merkittävän määrän aikaani työpaikkojen etsimiseen ja työhakemusten kirjoittamiseen. Aikaa minulla toki on, mutta se ei tee tyhjäksi sitä, että koen yksinkertaisesti tuhlanneeni aivan liikaa aikaa työpaikan saamisen yrittämiseen, sillä en ole saanut mitään vastinetta tuolle ajalle.
Toivo. Tuhlatuista työnhakutunneista huolimatta en ole saanut yhtäkään osoitusta siitä, että minulla olisi toivoa. Olen menettänyt toivoni.
Usko. Usko palkkatyön saamiseen on näin ollen mennyt. Työnhausta on tullut jokin absurdi osa elämääni. Outo rutiini. Jotain, mitä minun on tehtävä, vaikka se ei johda mihinkään.
Se ilme, kun näkee jotain vastenmielistä. Kiinni pysyvän suun ylähuuli nousee syventäen nenänpielistä laskeutuvia juonteita ja silmät siristyvät.
Ole aktiivinen ja hae töitä rohkeasti!
Oi, miten vallankumouksellinen neuvo! Millaistahan mahtaa Molly-tädin mukaan olla aktiivinen työn hakeminen? Minä olen hakenut aktiivisesti töitä 7 kuukautta. Kiinnostaisi tietää myös, miten Molly-täti määrittelee rohkean työnhaun. En minä ainakaan ole mikään nynny työnhakija ollut, mutta realiteetit käsittävä kuitenkin. En ole edelleenkään hakenut astronautiksi.
Kukaan ei hae sinua kotoa töihin ---
Kylläpä on Molly-täti nokkela! Ja terävä! Kerrassaan! Eivät ne työnantajat kuitenkaan hae minua kotoani töihin silloinkaan, kun otan heihin aktiivisesti ja rohkeasti yhteyttä.
--- eikä työpaikkaa hakemalla ainakaan menetä mitään.
Mitä minä juuri luin?
Minä olen menettänyt ja paljon.
Aika. Olen käyttänyt merkittävän määrän aikaani työpaikkojen etsimiseen ja työhakemusten kirjoittamiseen. Aikaa minulla toki on, mutta se ei tee tyhjäksi sitä, että koen yksinkertaisesti tuhlanneeni aivan liikaa aikaa työpaikan saamisen yrittämiseen, sillä en ole saanut mitään vastinetta tuolle ajalle.
Toivo. Tuhlatuista työnhakutunneista huolimatta en ole saanut yhtäkään osoitusta siitä, että minulla olisi toivoa. Olen menettänyt toivoni.
Usko. Usko palkkatyön saamiseen on näin ollen mennyt. Työnhausta on tullut jokin absurdi osa elämääni. Outo rutiini. Jotain, mitä minun on tehtävä, vaikka se ei johda mihinkään.
Kestokyky
Elämä on jatkuvaa aaltoliikettä ja se sinun kannattaa muistaa. Aallonpohja ei voi kestää loputtomiin. Työkaverini esitti kädellään aaltoliikettä minulle vuosien takaisessa kesätyöpaikassani. Elämä aaltoilee eteenpäin. Minun elämäni aaltoliike, no... aaltoliike on pysähtynyt. Sinne aallonpohjaan. Väreilee siellä.
Miten tämä pää kestäisi?
Toinen matalikko on luonani. Siinä se jo on, enkä minä mahda sille mitään!
Minulla oli hetken aikaa itse asiassa aika hyvä olo. Tilanteeseeni nähden hyvä olo. Niin sanotussa normaalissa elämässä, jollaiseksi en tällaista elämänvaihetta suostu määrittelemään, nyt hyväksi tuntemani, lähes kokonaisen kuukauden kestänyt olo ei olisi ollut hyvä olo alkuunkaan.
Kehittelen itselleni lähes tauotta jotain uutta mielekästä tekemistä, jotta vain keskittyisin johonkin muuhun kuin pääkoppani hajoamiseen. Kaikki se puuhailu vie ajatukset edes hetkellisesti pois väistämättömästä mieleni tasapainon hajoamisprosessista.
Peittää sen, muttei korjaa.
Tehokkain hajottaja on ajatusteni harhautuminen aina seuraavaa päivää pidemmälle. Ne hetket, kun ajattelen tulevaisuuttani. Ne ovat synkimpiä. Voin leipoa ja virkata kuolemaani asti, mutta onko se sitä, mitä elämältäni olen hakemassa? Hell no.
Toinen hajottaja on kieltäminen. Kieltäydyn pitämästä tällaista välitilaa oikeana elämänä. Koetan suojata itseäni tältä ikävältä vaiheelta elämässäni kieltämällä sen kuulumisen osaksi elämääni. Olen kuin pyrkinyt sulkemaan itse itseni ulos omasta elämästäni. Minäkö työtön? Höpsis, ehkä nyt, mutten ehkä enää huomenna! Positive, positive, positive! Hymyilen tieni ulos tästä railosta!
Mutta milloin välivaihe ei enää olekaan välivaihe? Milloin minun pitää hyväksyä, että kieltämäni elämänvaihe onkin ihan oikea ja pysyvä osa elämääni? Milloin väliaikaisesta tulee pysyvää? Milloin televisioruudulle pysähtynyt VHS-kasetin kuva on minun elämäni?
Miten tämä pää kestäisi?
Toinen matalikko on luonani. Siinä se jo on, enkä minä mahda sille mitään!
Minulla oli hetken aikaa itse asiassa aika hyvä olo. Tilanteeseeni nähden hyvä olo. Niin sanotussa normaalissa elämässä, jollaiseksi en tällaista elämänvaihetta suostu määrittelemään, nyt hyväksi tuntemani, lähes kokonaisen kuukauden kestänyt olo ei olisi ollut hyvä olo alkuunkaan.
Kehittelen itselleni lähes tauotta jotain uutta mielekästä tekemistä, jotta vain keskittyisin johonkin muuhun kuin pääkoppani hajoamiseen. Kaikki se puuhailu vie ajatukset edes hetkellisesti pois väistämättömästä mieleni tasapainon hajoamisprosessista.
Peittää sen, muttei korjaa.
Tehokkain hajottaja on ajatusteni harhautuminen aina seuraavaa päivää pidemmälle. Ne hetket, kun ajattelen tulevaisuuttani. Ne ovat synkimpiä. Voin leipoa ja virkata kuolemaani asti, mutta onko se sitä, mitä elämältäni olen hakemassa? Hell no.
Toinen hajottaja on kieltäminen. Kieltäydyn pitämästä tällaista välitilaa oikeana elämänä. Koetan suojata itseäni tältä ikävältä vaiheelta elämässäni kieltämällä sen kuulumisen osaksi elämääni. Olen kuin pyrkinyt sulkemaan itse itseni ulos omasta elämästäni. Minäkö työtön? Höpsis, ehkä nyt, mutten ehkä enää huomenna! Positive, positive, positive! Hymyilen tieni ulos tästä railosta!
Mutta milloin välivaihe ei enää olekaan välivaihe? Milloin minun pitää hyväksyä, että kieltämäni elämänvaihe onkin ihan oikea ja pysyvä osa elämääni? Milloin väliaikaisesta tulee pysyvää? Milloin televisioruudulle pysähtynyt VHS-kasetin kuva on minun elämäni?
17.11.2014
Katsomattomuus
Uusi kanava, uusi profiili, markkinoi markkinoi markkinoi!
Onhan sinulla profiili LinkedInissä? Entä facebookissa erillinen työnhakijaprofiili? Twiittaathan? Videoesittely? Kai laitat suorat linkit kaikkiin sivuihisi aina hakemuksen yhteyteen? Nyökyttelin ja pudistelin päätäni minua neuvoneelle henkilölle miettien samalla, miten valitettavan turhiksi olen kokenut nuo tähän asti käyttämäni kanavat. Niin turhiksi, etten aio enää luoda yhtäkään profiilia lisää.
Onhan sinulla profiili LinkedInissä? Entä facebookissa erillinen työnhakijaprofiili? Twiittaathan? Videoesittely? Kai laitat suorat linkit kaikkiin sivuihisi aina hakemuksen yhteyteen? Nyökyttelin ja pudistelin päätäni minua neuvoneelle henkilölle miettien samalla, miten valitettavan turhiksi olen kokenut nuo tähän asti käyttämäni kanavat. Niin turhiksi, etten aio enää luoda yhtäkään profiilia lisää.
LinkedIn ja Youtube näyttävät, monestiko sivujani on katsottu.
LinkedIn näyttää ainakin sivustolle kirjautuneiden henkilöiden profiilini katselut. Ainakaan ne harvakseltaan (kerran-pari kuukaudessa) profiiliini kurkkaavat henkilöt eivät ole niitä, joille olen sähköpostien mukana linkkejä lähetellyt.
Ja se minun esittelyvideoni. Nolla katselukertaa. Nol-la.
LinkedIn näyttää ainakin sivustolle kirjautuneiden henkilöiden profiilini katselut. Ainakaan ne harvakseltaan (kerran-pari kuukaudessa) profiiliini kurkkaavat henkilöt eivät ole niitä, joille olen sähköpostien mukana linkkejä lähetellyt.
Ja se minun esittelyvideoni. Nolla katselukertaa. Nol-la.
Ei tarvitsisi kuin viedä hiiren osoitin päälle ja klikata!
13.11.2014
Opettelua
Twitter, twitter... en osaa vielä olla oikein mitään mieltä.
Luotuani tilin tunsin kuin olisin astunut tyhjään pimeään huoneeseen. Huoneen ainoasta ikkunasta ulos kurkatessani (toisin sanoen etsiessäni en-edes-tiennyt-mitä eri hakusanoilla) näin valtavan määrän sinne tänne sinkoilevia ajatuksia ja huudahduksia. Tuohon sekamelskaan minäkin halusin huutelemaan ja ihmettelemään.
Ovea huoneessa ei ollut, sillä se olisi ollut liian helppo tie ulos tyhjästä huoneesta. Pitäisi kiivetä ikkunan kautta. Ensimmäinen twiitti oli juuri niin kömpelö kuin, no, ensimmäinen twiitti voi olla. Istuin ikkunalla jalkojani ulkopuolella heilutellen, hei kaikki täällä minä oon! Kattokaa!
Olisin halunnut mukaan tuohon huvipuistokarusellin lailla villisti huoneen ympärillä pyörivältä näyttävään virtaan, mutta housujeni kangas taisi jäädä kiinni johonkin ikkunanpielen huonosti naulattuun naulaan. Ensimmäinen twiittini risuaitoineen kaikkineen ei näkynyt missään muiden twiittien virrassa. Kyllä, toki tarkistin twiitattuani, mihin ääneni kantaisi. Höh, ei näyttänyt kantaneen mihinkään.
Katselin tuota edessäni humisevaa virtaa toimettomana ikkunalaudaltani. Olisi yritettävä uudestaan: heeeii minä täällä, minä ja suuret ajatukseni! Toinenkaan twiitti ei kantanut ikkunalautaa pidemmälle! Siinä minä koetin jakaa ajatuksiani virran vietäväksi, mutta ne jäivätkin vain omaan syliini.
Kysymys ikkunalaudalta kuuluukin: miksi twiitteihini vaikkapa lisäämäni #työttömyys-korostukset eivät kanna ääntäni tuonne #työttömyys-virtaan? (Vai enkö vain näe itse omia twiittejäni isommissa virroissa?) Mahtaako syy olla mobiililaitteella luodussa tilissä? Että klassisesti jokin meni vikaan?
No, vaikka olen ainakin siinä luulossa, etten ole päässyt vielä pois ikkunalaudalta, huomion hakeminen täällä blogin puolella sen sijaan auttoi. Virrasta ensimmäisenä pyrähti luokseni Työtön luuseri! Jos minut äkätään ikkunalaudalta istumasta, voin ihan mielelläni jatkaa jalkojeni heiluttelua siinä. Vaikka veikkaan, että takapuoleni puutuu ennen pitkää, ja sitten luovutan.
Muuten, tarkoitukseni ei ole ollut siirtyä blogin puolelta twitterin puolelle, vaikka twitteriä lähdinkin tutkiskelemaan. Perimmäisin tarkoitus on vain opetella jotain uutta. Miksi twiitata juuri tämän blogin kirjoittajana, eikä omana itsenäni? No, koska... vaikka toki kirjoitan blogia omana itsenäni, olen tämän blogin kautta kuitenkin ennen kaikkea työtön työnhakija. Ja minusta tuntuu, että minulla olisi ehkä eniten ajatuksia jaettavaksi juuri työttömänä työnhakijana. Koen työttömyydestä puhisemisen relevantimpana tällä tavoin nyt lyhyen hetken aiheeseen liittyvää blogia kirjoittaneena.
Twitter tulee ehkäpä täydentämään blogia, mutta ei missään tapauksessa viemään elinvoimaa blogilta. Blogissa jatkan nurinaani ja murinaani tavalliseen tapaan pitkän kaavan mukaan ja twitterissä sitten puhisen 140 merkin raameissa. Kunhan tässä aikani kuluksi tutkiskelen ja opettelen. Ja etsiskelen jälleen yhden uuden kanavan kautta töitä. #rekry näyttää lyhyen tutustumisen perusteella olevan varsin hyödyllinen työnhakijalle.
Luotuani tilin tunsin kuin olisin astunut tyhjään pimeään huoneeseen. Huoneen ainoasta ikkunasta ulos kurkatessani (toisin sanoen etsiessäni en-edes-tiennyt-mitä eri hakusanoilla) näin valtavan määrän sinne tänne sinkoilevia ajatuksia ja huudahduksia. Tuohon sekamelskaan minäkin halusin huutelemaan ja ihmettelemään.
Ovea huoneessa ei ollut, sillä se olisi ollut liian helppo tie ulos tyhjästä huoneesta. Pitäisi kiivetä ikkunan kautta. Ensimmäinen twiitti oli juuri niin kömpelö kuin, no, ensimmäinen twiitti voi olla. Istuin ikkunalla jalkojani ulkopuolella heilutellen, hei kaikki täällä minä oon! Kattokaa!
Olisin halunnut mukaan tuohon huvipuistokarusellin lailla villisti huoneen ympärillä pyörivältä näyttävään virtaan, mutta housujeni kangas taisi jäädä kiinni johonkin ikkunanpielen huonosti naulattuun naulaan. Ensimmäinen twiittini risuaitoineen kaikkineen ei näkynyt missään muiden twiittien virrassa. Kyllä, toki tarkistin twiitattuani, mihin ääneni kantaisi. Höh, ei näyttänyt kantaneen mihinkään.
Katselin tuota edessäni humisevaa virtaa toimettomana ikkunalaudaltani. Olisi yritettävä uudestaan: heeeii minä täällä, minä ja suuret ajatukseni! Toinenkaan twiitti ei kantanut ikkunalautaa pidemmälle! Siinä minä koetin jakaa ajatuksiani virran vietäväksi, mutta ne jäivätkin vain omaan syliini.
Kysymys ikkunalaudalta kuuluukin: miksi twiitteihini vaikkapa lisäämäni #työttömyys-korostukset eivät kanna ääntäni tuonne #työttömyys-virtaan? (Vai enkö vain näe itse omia twiittejäni isommissa virroissa?) Mahtaako syy olla mobiililaitteella luodussa tilissä? Että klassisesti jokin meni vikaan?
No, vaikka olen ainakin siinä luulossa, etten ole päässyt vielä pois ikkunalaudalta, huomion hakeminen täällä blogin puolella sen sijaan auttoi. Virrasta ensimmäisenä pyrähti luokseni Työtön luuseri! Jos minut äkätään ikkunalaudalta istumasta, voin ihan mielelläni jatkaa jalkojeni heiluttelua siinä. Vaikka veikkaan, että takapuoleni puutuu ennen pitkää, ja sitten luovutan.
Muuten, tarkoitukseni ei ole ollut siirtyä blogin puolelta twitterin puolelle, vaikka twitteriä lähdinkin tutkiskelemaan. Perimmäisin tarkoitus on vain opetella jotain uutta. Miksi twiitata juuri tämän blogin kirjoittajana, eikä omana itsenäni? No, koska... vaikka toki kirjoitan blogia omana itsenäni, olen tämän blogin kautta kuitenkin ennen kaikkea työtön työnhakija. Ja minusta tuntuu, että minulla olisi ehkä eniten ajatuksia jaettavaksi juuri työttömänä työnhakijana. Koen työttömyydestä puhisemisen relevantimpana tällä tavoin nyt lyhyen hetken aiheeseen liittyvää blogia kirjoittaneena.
Twitter tulee ehkäpä täydentämään blogia, mutta ei missään tapauksessa viemään elinvoimaa blogilta. Blogissa jatkan nurinaani ja murinaani tavalliseen tapaan pitkän kaavan mukaan ja twitterissä sitten puhisen 140 merkin raameissa. Kunhan tässä aikani kuluksi tutkiskelen ja opettelen. Ja etsiskelen jälleen yhden uuden kanavan kautta töitä. #rekry näyttää lyhyen tutustumisen perusteella olevan varsin hyödyllinen työnhakijalle.
12.11.2014
Pikkujoulut
Muutamakymmenpäinen opiskelijajoukkomme aloitti korkeakouluopinnot vuosien takaisena syksynä. Tuli toinen syksy. Kolmas ja neljäs. Viidentenä syksynä minä olin jo pois pelistä ja opiskelukaupungista. Tutkintopapereita on alkanut hiljalleen tipahdella muidenkin syleihin.
Ensimmäisestä syksystä lähtien vaihtelevan vahvasti yhtä pitänyt joukkomme alkaa levittäytyä maantieteellisesti yhä laajemmalle. Yhtä halutaan siitä huolimatta yhä pitää. Pikkujoulut! Mikä mainio syy koota joukot yhteen! Opiskelukaverini heitti suunnitelman ilmaan jo lokakuun alussa ja me muut otimme ehdotuksesta mielissämme kiinni.
Ensimmäinen ajatukseni oli, että mahtavaa! Pikkujoulut meidän ison opiskelijaporukan kesken ovat olleet aina yksi vuoden kohokohdista. Parin viikon päästä mieleeni livahti toinen ajatus, että onkohan sittenkään niin mahtavaa. Hammasharja lopetti edestakaisen liikkeen ja aamurähmäiset silmäni katsoivat takaisin kylpyhuoneen peilistä.
Ne kaikki kysymykset ja päivittelyt ja harmittelut ja kummeksumiset ja neuvot. En minä jaksaisi.
Jos vain voisin, kieltäisin työttömyydestä puhumisen pikkujouluissamme. Pääasiassa siksi, että siitä puhuminen ja voivotteleminen ei ainakaan nosta tunnelmaa. Eikä auta minua tai ketään muutakaan saamaan työpaikkaa. Myös siksi, että nuo pikkujoulut voisivat olla minulle se hetki, kun voisin unohtaa oman elämäntilanteeni hetkeksi ja keskittyä ihan rehelliseen juhlimiseen ja opiskelukavereideni seurasta nauttimiseen.
Ensimmäisestä syksystä lähtien vaihtelevan vahvasti yhtä pitänyt joukkomme alkaa levittäytyä maantieteellisesti yhä laajemmalle. Yhtä halutaan siitä huolimatta yhä pitää. Pikkujoulut! Mikä mainio syy koota joukot yhteen! Opiskelukaverini heitti suunnitelman ilmaan jo lokakuun alussa ja me muut otimme ehdotuksesta mielissämme kiinni.
Ensimmäinen ajatukseni oli, että mahtavaa! Pikkujoulut meidän ison opiskelijaporukan kesken ovat olleet aina yksi vuoden kohokohdista. Parin viikon päästä mieleeni livahti toinen ajatus, että onkohan sittenkään niin mahtavaa. Hammasharja lopetti edestakaisen liikkeen ja aamurähmäiset silmäni katsoivat takaisin kylpyhuoneen peilistä.
Ne kaikki kysymykset ja päivittelyt ja harmittelut ja kummeksumiset ja neuvot. En minä jaksaisi.
Jos vain voisin, kieltäisin työttömyydestä puhumisen pikkujouluissamme. Pääasiassa siksi, että siitä puhuminen ja voivotteleminen ei ainakaan nosta tunnelmaa. Eikä auta minua tai ketään muutakaan saamaan työpaikkaa. Myös siksi, että nuo pikkujoulut voisivat olla minulle se hetki, kun voisin unohtaa oman elämäntilanteeni hetkeksi ja keskittyä ihan rehelliseen juhlimiseen ja opiskelukavereideni seurasta nauttimiseen.
11.11.2014
Ja niin vetäisen viivan jälleen uuden kohdan yli NOT-to-do -listallani. Kiitos hakemuksestasi. kuikuilee eksyneesti ympärilleen twitterissä.
Kiitoshakemuksestasi
@jobless_MariaKH
Kiitoshakemuksestasi
@jobless_MariaKH
10.11.2014
Epätoivottu epätoivoinen
Älä näytä olevasi epätoivoinen työnhakija!, sanovat.
Niin, kelpo neuvohan tuo on. Kukapa sitä nyt epätoivoisesta itsensä tyrkyttäjästä pitäisikään. Missään tilanteissa.
Mutta huh, miten minun siitä huolimatta tekisi mieleni kirjoittaa sähköpostikenttiin jo anelevia pyyntöjä. Olkaa niin kilttejä ja armollisia ja hyväntahtoisia, että kutsuisitte minut edes haastatteluun!
Miten kovasti olisin halunnut esittelyvideon kuvauspäivänä polvistua kameran edessä. Antakaa minulle mahdollisuus päästä edes haastateltavaksi! Kiltit!
Jep jep, tuolla tavoin niitä töitä vasta irtoaisikin...
Työnantajat julistavat, etteivät halua palkata henkilöitä, jotka haluavat töihin siksi, etteivät halua olla työttömiä.
Epätoivottu työnhakija on se, joka koettaa päästä eroon työttömyydestään.
Niin, kelpo neuvohan tuo on. Kukapa sitä nyt epätoivoisesta itsensä tyrkyttäjästä pitäisikään. Missään tilanteissa.
Mutta huh, miten minun siitä huolimatta tekisi mieleni kirjoittaa sähköpostikenttiin jo anelevia pyyntöjä. Olkaa niin kilttejä ja armollisia ja hyväntahtoisia, että kutsuisitte minut edes haastatteluun!
Miten kovasti olisin halunnut esittelyvideon kuvauspäivänä polvistua kameran edessä. Antakaa minulle mahdollisuus päästä edes haastateltavaksi! Kiltit!
Jep jep, tuolla tavoin niitä töitä vasta irtoaisikin...
Työnantajat julistavat, etteivät halua palkata henkilöitä, jotka haluavat töihin siksi, etteivät halua olla työttömiä.
Epätoivottu työnhakija on se, joka koettaa päästä eroon työttömyydestään.
8.11.2014
Matkustamattomuus
Onnellisen tietämättömänä siitä, miten köpelösti minun palkkatyöpaikan saamisessa kävisi, uskalsin keväällä väläyttää kanadalaiselle ystävälleni suunnitelmaani vierailla hänen luonaan vuoden 2015 aikana. Nyt on alkutalvi. Vuosi 2015 on jo nurkan takana.
Ollessani vielä keväällä optimistisen toiveikas pidin mahdollisuutta Kanadaan matkustamisesta täysin realistisena. Jos olisin saanut pysyvän palkkatyön jossain vaiheessa vuotta 2014, olisin jo ehtinyt ansaita lomapäiviä niin, että olisin voinut ainakin teoriassa matkustaa ystäväni luokse.
Optimistinen toiveikkuus on jo vaihtunut pessimistiseen toivottomuuteen.
...tut minä ikinä mihinkään Kanadaan pysty matkustamaan. Tai muuallekaan.
Ollessani vielä keväällä optimistisen toiveikas pidin mahdollisuutta Kanadaan matkustamisesta täysin realistisena. Jos olisin saanut pysyvän palkkatyön jossain vaiheessa vuotta 2014, olisin jo ehtinyt ansaita lomapäiviä niin, että olisin voinut ainakin teoriassa matkustaa ystäväni luokse.
Optimistinen toiveikkuus on jo vaihtunut pessimistiseen toivottomuuteen.
...tut minä ikinä mihinkään Kanadaan pysty matkustamaan. Tai muuallekaan.
7.11.2014
Työttömän vapaaehtoistyö
Löysin pitkästä aikaa työpaikkailmoituksen, jossa kuvailtu tehtävä vastasi täydellisen täydellisesti omaa osaamistani. Melkeinpä jo nähdessäni itseni tuossa työtehtävässä kirjoitin vaivatta mainion työhakemuksen. Tai siis lähes vaivatta.
Olen työskennellyt vapaaehtoisena eräässä organisaatiossa nyt muutaman kuukauden ajan. Vapaaehtoistyöt, joiden parissa olen puuhastellut, eivät ainoastaan liippaa nyt löytämäni työtehtävän läheltä vaan ovat oikeastaan samanlaista työskentelyä samojen asioiden parissa. Minä vain olen tehnyt niitä vapaaehtoisena.
Kirjoittaessani hakemukseeni ilmoitetun työtehtävän kaltaisesta vapaaehtoistyöskentelystäni minulle tuli viheliäinen olo. Kuin kertoisin työnantajalle tehneeni jotain oikeasti rangaistavaa. Olin jo poistamaisillani nuo vapaaehtoistyöskentelystä kertovat lauseet, mutta päätin ne kuitenkin jättää. Nuo lauseethan saattaisivat olla se viimeinen haastattelukutsua puoltava tekijä, tein minä viranomaisten silmissä sitten kuinka väärin tahansa!
Viranomaisten mielestä ihan kaikki vapaaehtoistyö ei ole hyväksyttävää. Vedotaan harmaaseen talouteen ja työmarkkinoiden vinoutumiseen ja vaikka mihin muuhun. (Yhdeksän euron päivät eivät onneksi vinouta työmarkkinoita...)
Mutta entä jos työtön haluaa
~ pitää itsensä aktiivisena?
~ luoda kontakteja ja verkostoitua?
~ pitää itsensä motivoituneena työntekoa kohtaan?
Muun muassa nämä asiat ovat juuri niitä, joista huudetaan koko viranomais- ja poliitikkokuoron täydeltä. Mutta mutta! Se ei ole kuitenkaan työtön, joka saa päättää omasta aktiivisuudesta, motivaatiosta ja verkostoitumisesta. Viranomaiset päättävät, miten työtön saa aktivoitua, motivoitua ja verkostoitua. Ja samalla kuitenkin manataan, että me työttömät olemme sängyssä tai sohvalla tai missä tahansa mukavan pehmeässä paikassa makaavia passiivisia ja yhteiskunnalle hyödyttömiä loisia.
Jo jonkinlaista stand up -komiikkaa edustava vitsi on vieläpä siinä, että toimiessasi työttömänä työnhakijana viranomaisten silmissä vääränlaisissa vapaaehtoistöissä teet väärin ja sinua torutaan katkaisemalla tuet, mutta ollessasi (palkallinen) työntekijä, ja touhutessasi vapaa-ajallasi tismalleen samoissa vapaaehtoistöissä olet esimerkillisen ahkera ja hyvä ihminen!
Olen työskennellyt vapaaehtoisena eräässä organisaatiossa nyt muutaman kuukauden ajan. Vapaaehtoistyöt, joiden parissa olen puuhastellut, eivät ainoastaan liippaa nyt löytämäni työtehtävän läheltä vaan ovat oikeastaan samanlaista työskentelyä samojen asioiden parissa. Minä vain olen tehnyt niitä vapaaehtoisena.
Kirjoittaessani hakemukseeni ilmoitetun työtehtävän kaltaisesta vapaaehtoistyöskentelystäni minulle tuli viheliäinen olo. Kuin kertoisin työnantajalle tehneeni jotain oikeasti rangaistavaa. Olin jo poistamaisillani nuo vapaaehtoistyöskentelystä kertovat lauseet, mutta päätin ne kuitenkin jättää. Nuo lauseethan saattaisivat olla se viimeinen haastattelukutsua puoltava tekijä, tein minä viranomaisten silmissä sitten kuinka väärin tahansa!
Viranomaisten mielestä ihan kaikki vapaaehtoistyö ei ole hyväksyttävää. Vedotaan harmaaseen talouteen ja työmarkkinoiden vinoutumiseen ja vaikka mihin muuhun. (Yhdeksän euron päivät eivät onneksi vinouta työmarkkinoita...)
Mutta entä jos työtön haluaa
~ pitää itsensä aktiivisena?
~ luoda kontakteja ja verkostoitua?
~ pitää itsensä motivoituneena työntekoa kohtaan?
Muun muassa nämä asiat ovat juuri niitä, joista huudetaan koko viranomais- ja poliitikkokuoron täydeltä. Mutta mutta! Se ei ole kuitenkaan työtön, joka saa päättää omasta aktiivisuudesta, motivaatiosta ja verkostoitumisesta. Viranomaiset päättävät, miten työtön saa aktivoitua, motivoitua ja verkostoitua. Ja samalla kuitenkin manataan, että me työttömät olemme sängyssä tai sohvalla tai missä tahansa mukavan pehmeässä paikassa makaavia passiivisia ja yhteiskunnalle hyödyttömiä loisia.
Jo jonkinlaista stand up -komiikkaa edustava vitsi on vieläpä siinä, että toimiessasi työttömänä työnhakijana viranomaisten silmissä vääränlaisissa vapaaehtoistöissä teet väärin ja sinua torutaan katkaisemalla tuet, mutta ollessasi (palkallinen) työntekijä, ja touhutessasi vapaa-ajallasi tismalleen samoissa vapaaehtoistöissä olet esimerkillisen ahkera ja hyvä ihminen!
5.11.2014
Paperilliset
Ja jälleen ovat akateemiset ja korkeakoulutetut työttömät olleet uutissivujen täytteenä. Että kun eivät ne nyt työllisty. Osaamistaan vastaaviin työtehtäviin ainakaan.
Nyt toistellaan kysymystä opiskelupaikkojen leikkaamisesta, jotta suoraan kortistoon valuminen vähenisi. Mutta auttaako aloituspaikkojen vähentäminen enää tässä tilanteessa työllistymistä? Olen melko varma siitä, että ei minun ainakaan.
Aloituspaikkakeskustelu on lähinnä hämmentänyt minua, mutta toki jokin aiheeseen liittyvässä keskustelussa on ärsyttänytkin. Kirkkainta punaista olen nähnyt lukiessani kommentteja, että no hei haloo luuliks joku, että niillä hienoilla titteleillä ja papereilla sais töitä?! Ei parit paperit töitä tuo!
En minä luullut sellaista.
En opiskellut maisterin tittelin saamista varten, vaan saadakseni töitä. En tittelillä, vaan osaamisellani. Tutkintopaperit eivät ole tehneet minusta sen etevämpää ihmistä, mutta tutkinnon sisältö on. Opiskelin yliopistossa, jotta voisin hyödyntää vuosien varrella kerryttämääni tietotaitoa opintojen jälkeisessä työelämässä.
En tietenkään odottanut minun tutkintonimikkeeni osoittavan minun osaavan jotain. Ei kai kukaan ole niin hölmö, että luulee näin olevan? Arvostelijoiden lisäksi siis.
Ei se päämäärä vaan se matka.
Nyt toistellaan kysymystä opiskelupaikkojen leikkaamisesta, jotta suoraan kortistoon valuminen vähenisi. Mutta auttaako aloituspaikkojen vähentäminen enää tässä tilanteessa työllistymistä? Olen melko varma siitä, että ei minun ainakaan.
Aloituspaikkakeskustelu on lähinnä hämmentänyt minua, mutta toki jokin aiheeseen liittyvässä keskustelussa on ärsyttänytkin. Kirkkainta punaista olen nähnyt lukiessani kommentteja, että no hei haloo luuliks joku, että niillä hienoilla titteleillä ja papereilla sais töitä?! Ei parit paperit töitä tuo!
En minä luullut sellaista.
En opiskellut maisterin tittelin saamista varten, vaan saadakseni töitä. En tittelillä, vaan osaamisellani. Tutkintopaperit eivät ole tehneet minusta sen etevämpää ihmistä, mutta tutkinnon sisältö on. Opiskelin yliopistossa, jotta voisin hyödyntää vuosien varrella kerryttämääni tietotaitoa opintojen jälkeisessä työelämässä.
En tietenkään odottanut minun tutkintonimikkeeni osoittavan minun osaavan jotain. Ei kai kukaan ole niin hölmö, että luulee näin olevan? Arvostelijoiden lisäksi siis.
Ei se päämäärä vaan se matka.
4.11.2014
Kaiken näkijä
Hei, he etsivät nyt tällaista työntekijää! Mutta sen ilmoituksen sinä oletkin jo varmasti nähnyt.
Niin. Tottahan toki minä olen nähnyt ihan jokaikisen julkisen työpaikkailmoituksen, koska olen työtön. Mitä muutakaan tekisin kuin etsisin päivittäin käsiini kaikki avoimien työpaikkojen ilmoitukset. Ihan kaikki.
Niin. Tottahan toki minä olen nähnyt ihan jokaikisen julkisen työpaikkailmoituksen, koska olen työtön. Mitä muutakaan tekisin kuin etsisin päivittäin käsiini kaikki avoimien työpaikkojen ilmoitukset. Ihan kaikki.
2.11.2014
Kerran työtön, aina työtön?
Sanovat, että työtön työnhakija ei saa töitä, mutta työpaikan vaihtaja saa.
Ai?
Kunpa tuo olisi edes sataprosenttisen varma asia. Totuus. Voisin siinä tapauksessa lopettaa tämän palkkatyöpaikasta haaveilemisen nyt heti. Alkaa vihdoinkin luonnostella elämäni suuntaviivoja ilman palkkatyötä. (Toki pitäessäni mielessäni, että yhteiskunta rajoittaa jokaista hengenvetoani ja askeltani...)
Elämään suhtautuisi ihan uudella tavalla. Voisin ainakin itse luopua työtön-nimikkeestäni. Olisin taas ihan vain minä. Ihan vain Maria. Olisin tässä, eikä minulla olisi enää tarvetta päästä pois. Päästä eroon mistään. Päästä mukaan johonkin. Oppisin hyväksymään oma palkkatyöttömän osani tässä yhteiskunnassa. Ei tarvitsisi enää tavoitella jotain, mitä ei kuitenkaan saa.
Ei tarvitsisi enää selata yhtäkään työpaikkasivustoa. Ei tarvitsisi enää kirjoittaa yhtäkään työhakemusta. Ei tarvitsisi enää vastaanottaa yhtäkään ei-kiitosta. Ei tarvitsisi tuntea huonoa omaatuntoa, jos jonakin päivänä ei anna ajatustakaan työn hakemiselle. Ei tarvitsisi punnita omien kiinnostusten kohteiden parissa puuhailujen ja työnhaun välillä. Voisi keskittää ihan kaiken aikansa ja energiansa itseä kiinnostaviin asioihin tuntematta, että tuo muuhun kuin työnhakuun käytetty aika saattaisi viedä tilaisuuden työpaikan saamiselta.
Ei tarvitsisi enää nieleskellä kyyneleitä. Miettiä miten paljon erilaisia mahdollisuuksia täydempänä olevalta tulevaisuus näyttäisi, jos vain saisi palkkatöitä. Haaveilla palkkatyöpaikan mukana tulevista hyvistä asioista. Haaveilla siitä, mitä kaikkea tekisin ansaitsemillani rahoilla. Haaveilla siitä, miten olisin tämän yhteiskunnan hyödyllinen jäsen. Ja pelätä haaveilemasta päästyäni, etten voisi ehkä koskaan osallistua kotimaani hyväksi työskentelemiseen, enkä koskaan ansaitsisi rahaa haaveideni toteuttamiseen. Luopuisin nykyisistä suunnitelmistani ja haaveistani ja ottaisin uusia tilalle. Palkkatyöttömän suunnitelmia ja haaveita, jotka eivät vaadi rahaa. Ainakaan paljoa.
Mutta kun työttömänä olon johtaminen lopun ikää kestävään työttömyyteen ei ole varmaa! Siispä on vain jatkettava. Etsittävä, kirjoitettava, haettava, haaveiltava, petyttävä ja nieltävä kyyneleensä. Tietämättä, milloin tämä räpiköinti loppuu. Jos loppuu.
Ai?
Kunpa tuo olisi edes sataprosenttisen varma asia. Totuus. Voisin siinä tapauksessa lopettaa tämän palkkatyöpaikasta haaveilemisen nyt heti. Alkaa vihdoinkin luonnostella elämäni suuntaviivoja ilman palkkatyötä. (Toki pitäessäni mielessäni, että yhteiskunta rajoittaa jokaista hengenvetoani ja askeltani...)
Elämään suhtautuisi ihan uudella tavalla. Voisin ainakin itse luopua työtön-nimikkeestäni. Olisin taas ihan vain minä. Ihan vain Maria. Olisin tässä, eikä minulla olisi enää tarvetta päästä pois. Päästä eroon mistään. Päästä mukaan johonkin. Oppisin hyväksymään oma palkkatyöttömän osani tässä yhteiskunnassa. Ei tarvitsisi enää tavoitella jotain, mitä ei kuitenkaan saa.
Ei tarvitsisi enää selata yhtäkään työpaikkasivustoa. Ei tarvitsisi enää kirjoittaa yhtäkään työhakemusta. Ei tarvitsisi enää vastaanottaa yhtäkään ei-kiitosta. Ei tarvitsisi tuntea huonoa omaatuntoa, jos jonakin päivänä ei anna ajatustakaan työn hakemiselle. Ei tarvitsisi punnita omien kiinnostusten kohteiden parissa puuhailujen ja työnhaun välillä. Voisi keskittää ihan kaiken aikansa ja energiansa itseä kiinnostaviin asioihin tuntematta, että tuo muuhun kuin työnhakuun käytetty aika saattaisi viedä tilaisuuden työpaikan saamiselta.
Ei tarvitsisi enää nieleskellä kyyneleitä. Miettiä miten paljon erilaisia mahdollisuuksia täydempänä olevalta tulevaisuus näyttäisi, jos vain saisi palkkatöitä. Haaveilla palkkatyöpaikan mukana tulevista hyvistä asioista. Haaveilla siitä, mitä kaikkea tekisin ansaitsemillani rahoilla. Haaveilla siitä, miten olisin tämän yhteiskunnan hyödyllinen jäsen. Ja pelätä haaveilemasta päästyäni, etten voisi ehkä koskaan osallistua kotimaani hyväksi työskentelemiseen, enkä koskaan ansaitsisi rahaa haaveideni toteuttamiseen. Luopuisin nykyisistä suunnitelmistani ja haaveistani ja ottaisin uusia tilalle. Palkkatyöttömän suunnitelmia ja haaveita, jotka eivät vaadi rahaa. Ainakaan paljoa.
Mutta kun työttömänä olon johtaminen lopun ikää kestävään työttömyyteen ei ole varmaa! Siispä on vain jatkettava. Etsittävä, kirjoitettava, haettava, haaveiltava, petyttävä ja nieltävä kyyneleensä. Tietämättä, milloin tämä räpiköinti loppuu. Jos loppuu.
31.10.2014
Kontaktihenkilö
Jo aikaisemmin mainitsemani puhelimitse tapahtunut uudelleentapaaminen te-toimiston virkailijan kanssa sujui hyvin. Jos ensimmäinen tapaaminen eteni ihan hyvässä hengessä, niin puhelintapaaminen eteni vielä paremmin.
Vaikka emme olleetkaan virkailijan kanssa samoilla linjoilla siitä, miten abstrakti tai hyödyllinen tutkintonimikkeeni on, tunsin kuitenkin keväällä, että virkailija kuitenkin... ymmärsi minun tilannettani? Ainakaan hän ei ollut näyttänyt päättäneen, että hän ei halua ymmärtää. Olin aavistavinani, että juuri kyseisen virkailijan kanssa asioidessa minulle saatettaisiin antaa aikaa ja tilaa etsiä ja löytää töitä. Vai toiveajattelinko vain? No, sen olisin tullut näkemään mahdollisesti piankin.
Sain aikaa ja tilaa.
Ja sitten uudelleentapaaminen tuli jo lähelle. Ja minua alkoi mietityttää, että mikä mahtaisi olla uudelleentapaamisen tunnelma. Että oliko ollut sittenkin vain tyyntä myrskyn edellä? Että sain mahdollisuuden etsiä ja löytää työpaikan itse itselleni, mutta siinä epäonnistuttuani olisi nyt te-palvelujen vuoro "auttaa" minua.
Olin huojentunut kuullessani tutun virkailijan äänen puhelimessa. Hyvä! Ymmärtää hän minua tai ei, ainakin tämä virkailija tietää jo valmiiksi minut ja tilanteeni. En ole vain kasvoton numero. En ole vain rikkaruoho. Olen juuri se työtön, johon juuri tuo virkailija ottaa yhteyttä.
Kysymykseen työnhaun edistymisestä vastasin painottaen ja vakuutellen, että minä teen osaltani kaiken voitavan. Ja se riitti! Ei kyseenalaistamista tai painostamista tai mitään temppuiluehdotuksia muka-avuksi.
Virkailijan aidosti ymmärtävä ääni puhelimessa kuulosti niin lohdulliselta ja turvalliselta, että palan kurkkuun nouseminen käväisi lähellä. Se inhimillisyys, joka on melko marginaalista tämän päivän suomalaisessa yhteiskunnassa, kun on kyse työttömistä työnhakijoista. (Luitteko muuten uutisen, että Valko-Venäjän presidentti koettaa ajaa maassaan työttömyyden kriminalisointia?)
Virkailija antoi minulle lisää aikaa ja tilaa. Jos joskus saan hakemani työpaikan, aion kiittää häntä henkilökohtaisesti siitä, että hän antoi minun olla rauhassa. Sakoista ja rumista tilastoista huolimatta.
Edit! Hups, sorruin luulemaan ilman tarkempaa selvittämistä. Eihän minusta vielä sakkoja isketäkään! 500 päivän täyttyminen on vielä kaukana tulevaisuudessa. Palataan asiaan uudestaan sitten silloin!
Edit! Hups, sorruin luulemaan ilman tarkempaa selvittämistä. Eihän minusta vielä sakkoja isketäkään! 500 päivän täyttyminen on vielä kaukana tulevaisuudessa. Palataan asiaan uudestaan sitten silloin!
30.10.2014
Työn hinta
Hankalia pomoja ja ilkeitä työkavereita. Työpaikkakiusaamista, selän takana puhumista ja työnteon hankaloittavaa kommunikoinnin puutetta. Tahatonta ja tahallista. Liikaa töitä asetettujen työtuntien raameissa. YT-neuvotteluja.
Silloin tällöin sitä löytää tekstin tai kuulee keskustelun, missä huokaillaan joko ahdistuneena siitä, että miten ikävässä työpaikassa joutuu työskentelemään, tai helpottuneena siitä, että on irtisanoutunut tai tullut irtisanotuksi ikävästä työpaikasta. Toiset ovat tulleet onnettomiksi juuri siellä, minne itse pyrin niin kovasti, että olen pikkuruisina palasina toinen toistaan seuraavien ei-kiitosten sähköpostiini tipahdellessa.
Niin, olen toki itsekin ehtinyt kerryttää kokemusta hankalista tilanteista ja vaikeista työyhteisön jäsenistä. Olen muun muassa työskennellyt äärimmäisen lapsellisen, itsekeskeisen ja esimiehenä täydellisen taitamattoman työnjohtajan alaisuudessa. Franchising-yrittäjänä toiminut pojankloppi, jolle muun muassa isot saappaat olivat aiheuttaneet pisun päähän nousua.
Olen myös joutunut uutena ja väliaikaisena työntekijänä todistamaan valmiiksi tulehduksissa olevia suhteita työpaikalla, ja koettanut navikoida kiusallisten tilanteiden aallokossa. Koeta siinä sitten olla tasapuolisesti kaikkien kaveri, kun työpaikan sanaton etiketti ei sitä salli. Olen joutunut seuraamaan sivusta työpaikkakiusaamisen monien muotojen voimaa käytännössä. Olen joutunut myös YT-neuvotteluihin, mutta minun suureksi onnekseni YT-neuvottelut tarkoittivat töideni uudelleenjärjestelyä omalle tilanteelleni edullisemmiksi!
Siinä, missä saatoin heilauttaa kättä huonoille työolosuhteille ja ikäville persoonille työpaikoilla muistuttamalla itselleni, että tämä on minulle vain lyhytkestoinen työsuhde, mietin näitä työpaikkojen ikäviä tilanteita kuitenki aivan eri näkökulmasta nyt, sillä nyt seuraava työpaikka saattaisi olla muutaman kuukauden jaksoa pidempi. Epätodennäköinen juttuhan se on, mutta jos niin hullu juttu kävisi, että saisin vakituisen työsuhteen, saattaisi se pahimmassa tapauksessa tarkoittaa myös kaikkien noiden työpaikan saamisen mukana tulevien ikävien asioiden vakiintumista elämässäni. Hrrr...
Tällaisten asioiden pohdiskeleminen kuuluu taas sarjaan asioita, joilla en olisi uskonut itse itseäni vaivaavan. Mutta kun minulla on tätä aikaa...
Mutta tiedättekö sen tunteen, joka syntyy siitä kun jotain oikein tavoittelee? Haluatte oikein kovasti päästä paikkaan b tai saada asian c. Joudutte oikein kovasti ponnistelemaan ja pinnistelemään. Tuo haluamanne asia alkaa elää omaa elämäänsä mielessänne. Muuttuu jotenkin hienommaksi ja paremmaksi. Laaditte suunnitelmia ja kulutatte energiaanne saadaksenne haluamanne. Ajan kuluessa tavoittelemanne asia saa enemmän arvoa, sillä olette jo ymmärtäneet, että asian saaminen ei ole itsestäänselvyys.
Säpsähdin huomaamaan tämän itsessäni. Koulutustani vastaavan työpaikan saamisesta on tullut minulle lähes mahdoton asia toteuttaa, ja sen myötä koulutusta vastaaville töille on kasvanut kultareunukset. Nuo lähes mystiset, saavuttamattomissa olevat koulutustasolleni sopivat työpaikat. Jos joskus saan työpaikan, arvostan sitä aivan uudella tavalla, sillä käyttämäni työmäärä työn saamiseksi on ollut valtava.
Mutta mahdollisesti joskus saamani työ on kuitenkin lopulta vain työ. Hyvine puolineen ja huonoine puolineen. Työelämän demonisointi ei ole järkevää, mutta ei työelämä välttämättä kultareunuksiakaan ansaitsisi.
Silloin tällöin sitä löytää tekstin tai kuulee keskustelun, missä huokaillaan joko ahdistuneena siitä, että miten ikävässä työpaikassa joutuu työskentelemään, tai helpottuneena siitä, että on irtisanoutunut tai tullut irtisanotuksi ikävästä työpaikasta. Toiset ovat tulleet onnettomiksi juuri siellä, minne itse pyrin niin kovasti, että olen pikkuruisina palasina toinen toistaan seuraavien ei-kiitosten sähköpostiini tipahdellessa.
Niin, olen toki itsekin ehtinyt kerryttää kokemusta hankalista tilanteista ja vaikeista työyhteisön jäsenistä. Olen muun muassa työskennellyt äärimmäisen lapsellisen, itsekeskeisen ja esimiehenä täydellisen taitamattoman työnjohtajan alaisuudessa. Franchising-yrittäjänä toiminut pojankloppi, jolle muun muassa isot saappaat olivat aiheuttaneet pisun päähän nousua.
Olen myös joutunut uutena ja väliaikaisena työntekijänä todistamaan valmiiksi tulehduksissa olevia suhteita työpaikalla, ja koettanut navikoida kiusallisten tilanteiden aallokossa. Koeta siinä sitten olla tasapuolisesti kaikkien kaveri, kun työpaikan sanaton etiketti ei sitä salli. Olen joutunut seuraamaan sivusta työpaikkakiusaamisen monien muotojen voimaa käytännössä. Olen joutunut myös YT-neuvotteluihin, mutta minun suureksi onnekseni YT-neuvottelut tarkoittivat töideni uudelleenjärjestelyä omalle tilanteelleni edullisemmiksi!
Siinä, missä saatoin heilauttaa kättä huonoille työolosuhteille ja ikäville persoonille työpaikoilla muistuttamalla itselleni, että tämä on minulle vain lyhytkestoinen työsuhde, mietin näitä työpaikkojen ikäviä tilanteita kuitenki aivan eri näkökulmasta nyt, sillä nyt seuraava työpaikka saattaisi olla muutaman kuukauden jaksoa pidempi. Epätodennäköinen juttuhan se on, mutta jos niin hullu juttu kävisi, että saisin vakituisen työsuhteen, saattaisi se pahimmassa tapauksessa tarkoittaa myös kaikkien noiden työpaikan saamisen mukana tulevien ikävien asioiden vakiintumista elämässäni. Hrrr...
Tällaisten asioiden pohdiskeleminen kuuluu taas sarjaan asioita, joilla en olisi uskonut itse itseäni vaivaavan. Mutta kun minulla on tätä aikaa...
Mutta tiedättekö sen tunteen, joka syntyy siitä kun jotain oikein tavoittelee? Haluatte oikein kovasti päästä paikkaan b tai saada asian c. Joudutte oikein kovasti ponnistelemaan ja pinnistelemään. Tuo haluamanne asia alkaa elää omaa elämäänsä mielessänne. Muuttuu jotenkin hienommaksi ja paremmaksi. Laaditte suunnitelmia ja kulutatte energiaanne saadaksenne haluamanne. Ajan kuluessa tavoittelemanne asia saa enemmän arvoa, sillä olette jo ymmärtäneet, että asian saaminen ei ole itsestäänselvyys.
Säpsähdin huomaamaan tämän itsessäni. Koulutustani vastaavan työpaikan saamisesta on tullut minulle lähes mahdoton asia toteuttaa, ja sen myötä koulutusta vastaaville töille on kasvanut kultareunukset. Nuo lähes mystiset, saavuttamattomissa olevat koulutustasolleni sopivat työpaikat. Jos joskus saan työpaikan, arvostan sitä aivan uudella tavalla, sillä käyttämäni työmäärä työn saamiseksi on ollut valtava.
Mutta mahdollisesti joskus saamani työ on kuitenkin lopulta vain työ. Hyvine puolineen ja huonoine puolineen. Työelämän demonisointi ei ole järkevää, mutta ei työelämä välttämättä kultareunuksiakaan ansaitsisi.
28.10.2014
Kesätyöntekijä
Vaikka kesätöiden hakeminen ei ole ihan vielä ajankohtaista (enkä totta puhuen olisi ajatellut kesätöiden hakemisen olevan kohdallani enää koskaan ajankohtaista...), olen jo laatinut suunnitelman. Se on hyvin yksinkertainen.
Toimintasuunnitelmani on hakea kesätöitä paikoista, joita olen jo näiden kuukausien mittaan hakemuksineni lähennellyt, mutta tällä kerralla tarjoan itseäni kesätyöntekijänä. Paperille kokoamiani hakulistoja täydentävät nyt myös sellaiset työpaikat, jotka eivät kohtaa omien tietotaitojeni kanssa, mutta joissa pärjäisin ja viihtyisin edes sen lyhyen ajanjakson.
Toimintasuunnitelmani on hakea kesätöitä paikoista, joita olen jo näiden kuukausien mittaan hakemuksineni lähennellyt, mutta tällä kerralla tarjoan itseäni kesätyöntekijänä. Paperille kokoamiani hakulistoja täydentävät nyt myös sellaiset työpaikat, jotka eivät kohtaa omien tietotaitojeni kanssa, mutta joissa pärjäisin ja viihtyisin edes sen lyhyen ajanjakson.
25.10.2014
Kunnes toisin käy
"-- mutta mistäpä sitä tietää, vaikka olisin työtön koko lopun ikääni!"
Istun vanhempieni kanssa keittiön pöydän ääressä. Kahvi maistuu paremmalta rasvaisemman maidon kanssa ja pala vielä lämmintä mutakakkua aivan kirjaimellisesti sulaa kielen päällä. Nyt ymmärrän, mistä ihmiset puhuvat ihastuksesta huokaillen, kun he kertovat jonkin ruoan sulavan suussa.
Vanhempani ovat hiljaa ja katsovat minua eksynein silmin. Kunnes kieltävät yhteen ääneen kyseisen onnettomuuden mahdollisuuden. Painokkaat eit pyrähtelevät sinne tänne.
No, myönnettäköön, etten itsekään usko koko ikääni kestävään työttömyyteen. Työttömäksi en jää, jos vain en ainoastaan laske sitä kuuluisaa rimaa, vaan poistan riman kokonaan. En ole kuitenkaan vielä, ehkä ikinä, valmis heittämään rimaa kokonaan pois.
Istun vanhempieni kanssa keittiön pöydän ääressä. Kahvi maistuu paremmalta rasvaisemman maidon kanssa ja pala vielä lämmintä mutakakkua aivan kirjaimellisesti sulaa kielen päällä. Nyt ymmärrän, mistä ihmiset puhuvat ihastuksesta huokaillen, kun he kertovat jonkin ruoan sulavan suussa.
Vanhempani ovat hiljaa ja katsovat minua eksynein silmin. Kunnes kieltävät yhteen ääneen kyseisen onnettomuuden mahdollisuuden. Painokkaat eit pyrähtelevät sinne tänne.
No, myönnettäköön, etten itsekään usko koko ikääni kestävään työttömyyteen. Työttömäksi en jää, jos vain en ainoastaan laske sitä kuuluisaa rimaa, vaan poistan riman kokonaan. En ole kuitenkaan vielä, ehkä ikinä, valmis heittämään rimaa kokonaan pois.
23.10.2014
Kahvipöytäkeskustelu
Kaverini ilme olisi sopinut tilanteeseen, jossa olisin kertonut hänelle jotain, mitä on vaikea uskoa. Jotain käsittämätöntä. Jotain, minkä tapahtumisen todennäköisyys on äärimmäisen pieni. Kuten vaikkapa, että minusta on juuri äskettäin löytynyt sisälleni koteloitunut kaksonen. Tai että osallistun seuraavalle kuulennolle. Jotain sellaista.
Kerroin hänelle, etten ole päässyt yhteenkään haastatteluun tämän puolen vuoden aikana.
Kaverini on ollut turvallisesti ja tukevasti työelämässä jo vuosia. Sama, turvallinen työpaikka ja ala, jossa ei tarvitse säikkyä nurkan takana käsiään hierovia potkupeikkoja. Hän pääsi nykyiseen työhönsä puhtaasti suhteilla. Hänen ei tarvinnut nähdä vaivaa työpaikan saamiseksi. Riitti, että hän syntyi juuri oikeaan perheeseen. Ja työpaikka jossa hän on, on vakaa kuin peruskallio. Työelämässä hän on päässyt verrattain helpolla ja tulee pääsemään tulevaisuudessakin. (Kuulostaapa muuten katkeralta tilitykseltä näin työttömän työnhakijan kirjoittamana! Syytä suoranaiseen katkeruuteen minulla ei kuitenkaan ole.)
Valkolakit päähän painettuamme lähdimme tallustelemaan hyvin erilaisia polkuja. Minä lähdin ja jäin ajelehtimaan kun hän samaan aikaan asettui tukevasti niin fyysisesti kuin henkisestikin. Siksi ymmärrän, että hän ei ymmärrä. Mutta en voinut kuitenkaan olla hämmästymättä itse sitä, miten täydellisen hämmästynyt hän oli. Sellaista puhdasta tiedon puutteesta huokuvaa hämmästystä. Sivustakatsojan hämmästelyä. Sellaista hämmästystä, joka saa minut tuntemaan oloni epämukavaksi.
Et kai hämmästele ja pohdi tietämättömyyttäsi sitä, että miten huono työnhakija minä taidan olla?
Kerroin hänelle, etten ole päässyt yhteenkään haastatteluun tämän puolen vuoden aikana.
Kaverini on ollut turvallisesti ja tukevasti työelämässä jo vuosia. Sama, turvallinen työpaikka ja ala, jossa ei tarvitse säikkyä nurkan takana käsiään hierovia potkupeikkoja. Hän pääsi nykyiseen työhönsä puhtaasti suhteilla. Hänen ei tarvinnut nähdä vaivaa työpaikan saamiseksi. Riitti, että hän syntyi juuri oikeaan perheeseen. Ja työpaikka jossa hän on, on vakaa kuin peruskallio. Työelämässä hän on päässyt verrattain helpolla ja tulee pääsemään tulevaisuudessakin. (Kuulostaapa muuten katkeralta tilitykseltä näin työttömän työnhakijan kirjoittamana! Syytä suoranaiseen katkeruuteen minulla ei kuitenkaan ole.)
Valkolakit päähän painettuamme lähdimme tallustelemaan hyvin erilaisia polkuja. Minä lähdin ja jäin ajelehtimaan kun hän samaan aikaan asettui tukevasti niin fyysisesti kuin henkisestikin. Siksi ymmärrän, että hän ei ymmärrä. Mutta en voinut kuitenkaan olla hämmästymättä itse sitä, miten täydellisen hämmästynyt hän oli. Sellaista puhdasta tiedon puutteesta huokuvaa hämmästystä. Sivustakatsojan hämmästelyä. Sellaista hämmästystä, joka saa minut tuntemaan oloni epämukavaksi.
Et kai hämmästele ja pohdi tietämättömyyttäsi sitä, että miten huono työnhakija minä taidan olla?
21.10.2014
Uudelleentapaaminen
Puut ovat kaljuja. Aivan kuten olivat silloin keväällä astellessani ensimmäiseen työllistymissuunnitelmatapaamiseen. Keväällä puut kuitenkin valmistelivat itseään loistamaan vihreinä ja rehevinä monta tulevaa kuukautta.
Keväällä sovittu uudelleentapaaminen hoidetaan nyt puhelimitse kävellessäni kaljujen puiden kehystämällä lenkkipolulla. Tällä kertaa puut tosin valmistautuvat pysymään kaljuina ja harmaina monta tulevaa kuukautta.
Keväällä kaljujen puiden tiesi kulkevan kohti parempia aikoja. Kohti kesän kukoistusta. Ja minä toivoin kulkevani kohti parempia aikoja. Kohti palkkatyöelämää.
Nyt syksyllä kaljujen puiden tietää joutuvan odottavan taas pitkän tovin parempia aikoja. Ja minä pelkään joutuvani odottamaan ehkä lopun elämääni parempia aikoja.
20.10.2014
Viiden vuoden sössiminen
Keskisuomalaisen sivuilta löytyi terävästi kirjoitettu kolumni.
Mitä putkitutkinnon viidessä vuodessa suorittanut tuore maisteri sitten osaa?, kirjoittaja kysyy.
Niin.
Vaikka olenkin kerryttänyt kokemusta hyvin erilaisissa työtehtävissä toimimisesta, koen tällä hetkellä kuitenkin olevani tuo putkitutkinnon suorittanut, työnantajien silmissä mitään osaamaton ja täten mihinkään kykenemätön maisterisplikka. Ja se totta vie ahdistaa.
En voi olla miettimättä, että miten täydelliseen liriin olen itseni saanut ahkeralla opiskelulla ja suorittamalla ylemmän korkeakoulututkinnon. En *ruma kirosana* tunnu nyt millään kelpaavan tehtäviin, joita olen lähtenyt tavoittelemaan kouluttautumalla juurikin valitsemallani tavalla.
Onko minun kohtaloni olla sitten vain jatkossakin siivooja? Siivota minä osaan. Moppia olen heilutellut vuosia. En ole tosin alalle kouluttautunut. Mutta onko siivoaminen minun ainoita vaihtoehtojani, jos haluan palkkatyötä? Olisin päässyt siivoojaksi niin paljon vähemmälläkin...
Ahdistun ajatellessani, että kun minä nyt piru vieköön koulutin itseni, mutta vähän niin kuin väärin. Että kun menin ja putkitutkinnon suoritin, enkä kerryttänyt koulutustani vastaavaa työkokemusta tutkintooni liittyvää työharjoittelujaksoa enempää. Että vaikka minulla on osoittaa, että akateemisen näpertelyn lisäksi olen kerryttänyt käytännön työelämässä vaadittavia taitoja ja ominaisuuksia, en kuitenkaan sovi koulutustasoani vastaaviin työtehtäviin, kun ne minun aikaisemmat työpaikat nyt ovat suurimmaksi osaksi vähän sitä sun tätä.
Että olen korkeasti kouluttautunut, mutta en kuitenkaan osaa mitään.
Mitä putkitutkinnon viidessä vuodessa suorittanut tuore maisteri sitten osaa?, kirjoittaja kysyy.
Niin.
Vaikka olenkin kerryttänyt kokemusta hyvin erilaisissa työtehtävissä toimimisesta, koen tällä hetkellä kuitenkin olevani tuo putkitutkinnon suorittanut, työnantajien silmissä mitään osaamaton ja täten mihinkään kykenemätön maisterisplikka. Ja se totta vie ahdistaa.
En voi olla miettimättä, että miten täydelliseen liriin olen itseni saanut ahkeralla opiskelulla ja suorittamalla ylemmän korkeakoulututkinnon. En *ruma kirosana* tunnu nyt millään kelpaavan tehtäviin, joita olen lähtenyt tavoittelemaan kouluttautumalla juurikin valitsemallani tavalla.
Onko minun kohtaloni olla sitten vain jatkossakin siivooja? Siivota minä osaan. Moppia olen heilutellut vuosia. En ole tosin alalle kouluttautunut. Mutta onko siivoaminen minun ainoita vaihtoehtojani, jos haluan palkkatyötä? Olisin päässyt siivoojaksi niin paljon vähemmälläkin...
Ahdistun ajatellessani, että kun minä nyt piru vieköön koulutin itseni, mutta vähän niin kuin väärin. Että kun menin ja putkitutkinnon suoritin, enkä kerryttänyt koulutustani vastaavaa työkokemusta tutkintooni liittyvää työharjoittelujaksoa enempää. Että vaikka minulla on osoittaa, että akateemisen näpertelyn lisäksi olen kerryttänyt käytännön työelämässä vaadittavia taitoja ja ominaisuuksia, en kuitenkaan sovi koulutustasoani vastaaviin työtehtäviin, kun ne minun aikaisemmat työpaikat nyt ovat suurimmaksi osaksi vähän sitä sun tätä.
Että olen korkeasti kouluttautunut, mutta en kuitenkaan osaa mitään.
19.10.2014
Kuvaukset
Viimeisimmät matalikkokahluut ovat jo hyvän matkaa takanapäin ja katse on suunnattu uudelleen tiukasti horisonttiin.
CV:n oikeassa yläkulmassa komeilee uusi naamakuva. Entäpä jos mahdollisesti hieman parempi kuva omasta naamataulusta olisi se haastattelukutsuun houkutteleva tekijä? (Niin pinnallista, että ällöttää, mutta niinhän elämä joskus on. Terveisin työnantajan silmää miellyttäneen kuvan ansiosta ulkomailla töitä saanut.) Pistetään siis parasta vanhemmiltani saamieni piirteiden puitteissa.
Osa CV:n teksteistä muutti väriään. Fonttiin en rohjennut koskea. Sisältöäkään en muuttanut, sillä nykyistä paremmin tuskin pystyn kuvailemaan ansioitani ja kykyjäni. Myös LinkedIn sai osansa pintaremontista. Vähän sellaista kärpäsestä härkänen -tyyppistä kikkailua. Kun omat ansiot edustavat kärpässarjaa, pitää pieniäkin ansioita paisutella mahdollisimman paljon. Kärpässarjasta kevytsarjaan.
Pintojen uusimisen lisäksi päätin astua reippaasti mukavuusalueeni ulkopuolelle. Astuin videokameran eteen. Kyllä vain. Oljenkorsi, jota en uskonut koskaan käyttäväni. Työnhaun tuloksettomuudesta johtuvasta pään seinään hakkaamisen tunteesta voimaa saanut epätoivo on kuitenkin jo raskassarja-luokkaa.
Kameran tarkennus, ja käy! Siskoni kameran takana ja minä kameran edessä. Noloa oloa, kiusallisuutta, sanoissa sekoamista, naurua ja väsymystä. Sopivien kuvauspaikkojen etsimistä niin sisätiloista kuin ulkoakin. Kaikki ne häiriötekijät erityisesti ulkona: autot, koirat, kissat, tuuli, aurinko ja toki taivaalla jyrisevät lentokoneet. Tuntien työ ja minuutin mittainen video.
Vaikka kuvaukset olivat monestakin syystä raskaat ja väsyttävät, oli mahdollisimman ei-kotikutoisen ja asiallisen sekä mielenkiintoisen esittelyvideon tekeminen silti jännittävää! Jos työhakemuksiini liitettävä esittelyvideokaan ei tuota tulosta, opinpahan ainakin hurjan paljon työskentelystä niin kameran takana kuin edessäkin.
CV:n oikeassa yläkulmassa komeilee uusi naamakuva. Entäpä jos mahdollisesti hieman parempi kuva omasta naamataulusta olisi se haastattelukutsuun houkutteleva tekijä? (Niin pinnallista, että ällöttää, mutta niinhän elämä joskus on. Terveisin työnantajan silmää miellyttäneen kuvan ansiosta ulkomailla töitä saanut.) Pistetään siis parasta vanhemmiltani saamieni piirteiden puitteissa.
Osa CV:n teksteistä muutti väriään. Fonttiin en rohjennut koskea. Sisältöäkään en muuttanut, sillä nykyistä paremmin tuskin pystyn kuvailemaan ansioitani ja kykyjäni. Myös LinkedIn sai osansa pintaremontista. Vähän sellaista kärpäsestä härkänen -tyyppistä kikkailua. Kun omat ansiot edustavat kärpässarjaa, pitää pieniäkin ansioita paisutella mahdollisimman paljon. Kärpässarjasta kevytsarjaan.
Pintojen uusimisen lisäksi päätin astua reippaasti mukavuusalueeni ulkopuolelle. Astuin videokameran eteen. Kyllä vain. Oljenkorsi, jota en uskonut koskaan käyttäväni. Työnhaun tuloksettomuudesta johtuvasta pään seinään hakkaamisen tunteesta voimaa saanut epätoivo on kuitenkin jo raskassarja-luokkaa.
Kameran tarkennus, ja käy! Siskoni kameran takana ja minä kameran edessä. Noloa oloa, kiusallisuutta, sanoissa sekoamista, naurua ja väsymystä. Sopivien kuvauspaikkojen etsimistä niin sisätiloista kuin ulkoakin. Kaikki ne häiriötekijät erityisesti ulkona: autot, koirat, kissat, tuuli, aurinko ja toki taivaalla jyrisevät lentokoneet. Tuntien työ ja minuutin mittainen video.
Vaikka kuvaukset olivat monestakin syystä raskaat ja väsyttävät, oli mahdollisimman ei-kotikutoisen ja asiallisen sekä mielenkiintoisen esittelyvideon tekeminen silti jännittävää! Jos työhakemuksiini liitettävä esittelyvideokaan ei tuota tulosta, opinpahan ainakin hurjan paljon työskentelystä niin kameran takana kuin edessäkin.
16.10.2014
Työpaja, pehmeä lasku työelämään
Työpajassa puuhailun kautta onnistuneesti työelämään!, julisti jälleen yksi työpajauutinen. Liikuntaa, käsitöitä ja valokuvausta työttömille nuorille.
Työpaja kuulosti oikein mukavalta. Melkein kuin vanhalta kunnon lasten kesäleiriltä. Erotuksena tosin, että laulun ja leikin loputtua ei mennä takaisin ainoastaan kotiin vaan lisäksi työelämään. (As if.) Työpajan hyväntahtoinen tarkoitus kun on edistää työllistymistä. Kunpa työpajan ainoa tarkoitus olisikin vilpitön halu ohjata ajelehtivat nuoret palkkatöihin.
Raha.
Olen tahtomattani kyyninen. En näe parhaimmallakaan tahdolla, miten työpaja tasoittaisi tietä työttömien nuorten työelämään siirtymisessä, kun palkkatöitä ei nyt vain riitä kaikille palkkatyötä haluaville. Vai koetetaanko tässä aktivoida työttömiä palkattomaan työelämään?
Valokuvatkoon, juoskoon, jumpatkoon ja pujotelkoon puuhelmiä villalankaan vaikka maailman tappiin asti, mutta minä en näe tuota(kaan) työpajaa edes kovana laskuna palkkatyöelämään. Tämän hetken palkkatöitä tarjoavien työnantajien kiinnostus lisätyövoiman palkkaamiseen tuskin lisääntyy työttömien lisääntyneen sorminäppäryyden tai juoksukestävyyden ansiosta.
Mutta hei! Kunta ainakin välttyy sakoilta!
Ja ne tilastot! Nätimmät tilastot!
Työpaja kuulosti oikein mukavalta. Melkein kuin vanhalta kunnon lasten kesäleiriltä. Erotuksena tosin, että laulun ja leikin loputtua ei mennä takaisin ainoastaan kotiin vaan lisäksi työelämään. (As if.) Työpajan hyväntahtoinen tarkoitus kun on edistää työllistymistä. Kunpa työpajan ainoa tarkoitus olisikin vilpitön halu ohjata ajelehtivat nuoret palkkatöihin.
Raha.
Olen tahtomattani kyyninen. En näe parhaimmallakaan tahdolla, miten työpaja tasoittaisi tietä työttömien nuorten työelämään siirtymisessä, kun palkkatöitä ei nyt vain riitä kaikille palkkatyötä haluaville. Vai koetetaanko tässä aktivoida työttömiä palkattomaan työelämään?
Valokuvatkoon, juoskoon, jumpatkoon ja pujotelkoon puuhelmiä villalankaan vaikka maailman tappiin asti, mutta minä en näe tuota(kaan) työpajaa edes kovana laskuna palkkatyöelämään. Tämän hetken palkkatöitä tarjoavien työnantajien kiinnostus lisätyövoiman palkkaamiseen tuskin lisääntyy työttömien lisääntyneen sorminäppäryyden tai juoksukestävyyden ansiosta.
Mutta hei! Kunta ainakin välttyy sakoilta!
Ja ne tilastot! Nätimmät tilastot!
15.10.2014
EDILEX-seikkailu
Isäni kysyi minulta, että tiedänkö muuten lainkaan, mikä tämänhetkinen työssäkäyntialueen koko edes on. (Ei taas tätä työssäkäyntialuekeskustelua, eihän? En minä enää jaksaisi.) Tiedänhän minä. 80 kilometriä. Niin!, huudahti isäni. Niin?, haastoin minä sanan loppua kohti nousevalla äänellä. Niin, että kun hän kävi tuolta netistä tarkistamassa, että ei minun tarvitse ottaa tarjottua työtä 80 kilometriä kauempaa. Vaan tarvitseepas, intin minä. Mutta hän luki työkkärin sivuilta, ettei tarvitse!
Nuo kirotut painavat syyt, joita ei ole määritelty, ja antavat täten tulkintamahdollisuuksia ja tilaa maalaisjärjen käytölle. Nuo painavat syyt, joita en uskonut itselläni olevan, mutta en voinut tietenkään täysin varmaksi sanoa. Entä, jos minulla sittenkin olisi tarpeeksi painavia syitä? Kuten, että öö... no vaikka, että... no vaikka mitä.
Viimeksi päätin työssäkäyntialuetta koskevat etsinnät luettuani läpi TE-palvelujen listaamat pätevät syyt kieltäytyä töistä. Isäni oli nyt lukenut ne samat pätevät syyt, ja mihinkään johtamaton väittely sai loistavan kasvualustan, kiitos meidän samaa asiaa koskevien vastakohtaisten tulkintojen. Mutta minä halusin todistaa, että kyllä minua saadaan kyykyttää ja hypyttää tässä maassa niin kauan kuin olen virallisesti työtön työnhakija. EDILEX päätti eipäs-juupas -keskustelun.
Työttömyysturvalain seitsemäs pykälä, 5 momentti:
Edit. 24.11.
Työttömyysturvalain kymmenes pykälä tarkentaa seitsemännen pykälän soveltamista: 7 §:n 4 ja 5 momentin soveltaminen edellyttää, että työssäkäyntialueen ulkopuolella olevaan työpaikkaan ei ole sopivaa työvoimaa saatavissa siltä työssäkäyntialueelta, jolla avoin työpaikka sijaitsee. (28.12.1990/1367)
Nuo kirotut painavat syyt, joita ei ole määritelty, ja antavat täten tulkintamahdollisuuksia ja tilaa maalaisjärjen käytölle. Nuo painavat syyt, joita en uskonut itselläni olevan, mutta en voinut tietenkään täysin varmaksi sanoa. Entä, jos minulla sittenkin olisi tarpeeksi painavia syitä? Kuten, että öö... no vaikka, että... no vaikka mitä.
Viimeksi päätin työssäkäyntialuetta koskevat etsinnät luettuani läpi TE-palvelujen listaamat pätevät syyt kieltäytyä töistä. Isäni oli nyt lukenut ne samat pätevät syyt, ja mihinkään johtamaton väittely sai loistavan kasvualustan, kiitos meidän samaa asiaa koskevien vastakohtaisten tulkintojen. Mutta minä halusin todistaa, että kyllä minua saadaan kyykyttää ja hypyttää tässä maassa niin kauan kuin olen virallisesti työtön työnhakija. EDILEX päätti eipäs-juupas -keskustelun.
Työttömyysturvalain seitsemäs pykälä, 5 momentti:
Lähde: http://www.edilex.fi/lainsaadanto/aiempi/19840602_20020137
Edit. 24.11.
Työttömyysturvalain kymmenes pykälä tarkentaa seitsemännen pykälän soveltamista: 7 §:n 4 ja 5 momentin soveltaminen edellyttää, että työssäkäyntialueen ulkopuolella olevaan työpaikkaan ei ole sopivaa työvoimaa saatavissa siltä työssäkäyntialueelta, jolla avoin työpaikka sijaitsee. (28.12.1990/1367)
14.10.2014
Minusta on päästävä eroon
Suomen valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja oli ikään kuin rinnastavinaan työttömät ja rikkaruohot työperäisestä maahanmuutosta touhutessaan.
Työtön = rikkaruoho = epäihminen. Sodassa viholliset epäinhimillistetään.
Työtön = rikkaruoho = epäihminen. Sodassa viholliset epäinhimillistetään.
12.10.2014
Syödä, nukkua, kuolla
Elokuvan nimen houkuttelemana, sisällöstä mitään tietämättömänä avasin Yle Femman. Hyvin harvassa ovat elokuvat, joita katsoessani päälimmäisin tunne on samaistuminen.
Viikon ajan Yle Areenassa.
Viikon ajan Yle Areenassa.
11.10.2014
Sitten kun olen iso.
Lapsena minusta oli tulossa isona kampaaja.
Jos minulta olisi tuolloin kysytty, että onko 25-vuotias jo iso, niin uskon, että vastaus olisi ollut myöntävä. 25! Sehän on jo... no, aikuinen! Iso ja valmis. Viisas ja kokenut.
Yläasteella minusta oli tulossa isona äidinkielen opettaja.
Vaikka teini-iässä 25 ikävuotta olikin jo lähempänä, oli se kuitenkin vielä tarpeeksi kaukana, jotta tuota ikää olisi pitänyt isona ja aikuisena. Mutta siinä, missä lapsena iso ja aikuinen oli jotain suurta ja mahtavaa, teininä iso ja aikuinen tarkoitti enemmän tylsää ja asettunutta. Ei enää holtittomia kotibileitä, kiellettyjen asioiden kokeilua ja komeita poikia. Isot ja aikuiset miehetkin olivat niin... tylsiä! Niin, ne isot ja aikuiset 25-vuotiaat. Tosiaan.
Vaikka äidinkieli oli lempiaineeni vielä lukiossa, en ollut enää varma, mikä minusta tulisi isona. Ei ehkä sittenkään äidinkielen opettaja, mutta mikä muu sitten? En tiennyt. Ylioppilaskirjoitukset naputtivat nuijalla päätöksen olla ryhtymättä tavoittelemaan uraa äidinkielen opettajana.
Ja sen jälkeen jatkoin elämääni välittämättä siitä, mikä olisin, sitten kun olen iso, sillä oivalsin pian lukion päättämisen jälkeen, että pidän aina enemmän ovia auki, kun en aseta tavotteitani tullakseni isona joksikin, jonka voi parilla sanalla määritellä tyhjentävästi.
Ja no, nyt minä olen tavallaan sitten iso. Lapsi-minä saattaisi katsoa nyt-minää hämmentyneenä. Miksi et ole kampaaja? Miksi olet joku nömnönnöö ja työtön? Sinähän olet iso, viisas ja kokenut! Ei isot ja viisaat aikuiset voi olla työttömiä!
Teini-minä saattaisi katsoa minua jopa ihaillen. Ei vitsi miten siistii, oot siis sillei vieläki niinku nuori ja asettumaton! Vähä tällei ku mä! Kaikki avoimena vielki, vaik oot kuitenki jo 25! Laukkulämmin äklömakee siideri sille! En kyl kässää, et mihin se äikänopejuttu jäi, mut anyway.
Ylioppilas-minä tajuaisi jo, miksi äidinkieli jäi pois. Ja ehkäpä onnittelisi minua mahdollisimman monet ovet auki pitämiseen keskittyneistä valinnoistani, vaikka samalla pahoittelisi hämmentyneenä, etteivät valintani ole tuottaneet toivottua tulosta.
Jos minulta olisi tuolloin kysytty, että onko 25-vuotias jo iso, niin uskon, että vastaus olisi ollut myöntävä. 25! Sehän on jo... no, aikuinen! Iso ja valmis. Viisas ja kokenut.
Yläasteella minusta oli tulossa isona äidinkielen opettaja.
Vaikka teini-iässä 25 ikävuotta olikin jo lähempänä, oli se kuitenkin vielä tarpeeksi kaukana, jotta tuota ikää olisi pitänyt isona ja aikuisena. Mutta siinä, missä lapsena iso ja aikuinen oli jotain suurta ja mahtavaa, teininä iso ja aikuinen tarkoitti enemmän tylsää ja asettunutta. Ei enää holtittomia kotibileitä, kiellettyjen asioiden kokeilua ja komeita poikia. Isot ja aikuiset miehetkin olivat niin... tylsiä! Niin, ne isot ja aikuiset 25-vuotiaat. Tosiaan.
Vaikka äidinkieli oli lempiaineeni vielä lukiossa, en ollut enää varma, mikä minusta tulisi isona. Ei ehkä sittenkään äidinkielen opettaja, mutta mikä muu sitten? En tiennyt. Ylioppilaskirjoitukset naputtivat nuijalla päätöksen olla ryhtymättä tavoittelemaan uraa äidinkielen opettajana.
Ja sen jälkeen jatkoin elämääni välittämättä siitä, mikä olisin, sitten kun olen iso, sillä oivalsin pian lukion päättämisen jälkeen, että pidän aina enemmän ovia auki, kun en aseta tavotteitani tullakseni isona joksikin, jonka voi parilla sanalla määritellä tyhjentävästi.
Ja no, nyt minä olen tavallaan sitten iso. Lapsi-minä saattaisi katsoa nyt-minää hämmentyneenä. Miksi et ole kampaaja? Miksi olet joku nömnönnöö ja työtön? Sinähän olet iso, viisas ja kokenut! Ei isot ja viisaat aikuiset voi olla työttömiä!
Teini-minä saattaisi katsoa minua jopa ihaillen. Ei vitsi miten siistii, oot siis sillei vieläki niinku nuori ja asettumaton! Vähä tällei ku mä! Kaikki avoimena vielki, vaik oot kuitenki jo 25! Laukkulämmin äklömakee siideri sille! En kyl kässää, et mihin se äikänopejuttu jäi, mut anyway.
Ylioppilas-minä tajuaisi jo, miksi äidinkieli jäi pois. Ja ehkäpä onnittelisi minua mahdollisimman monet ovet auki pitämiseen keskittyneistä valinnoistani, vaikka samalla pahoittelisi hämmentyneenä, etteivät valintani ole tuottaneet toivottua tulosta.
9.10.2014
Olla työtön
(Haluan pohjustaa tekstiä kertomalla, että haluan uskoa paikallisen tekemisen ja läsnäolon auttavaan voimaan. En halua uskoa rahan lahjoittamisen auttavaan voimaan. Jos jotain tulee antaa, annan jotain muuta kuin rahaa. Omaa aikaani, vaatteita ja ruokaa.)
Ympäristöjärjestön nuori, skarppi feissari lähestyy minua väkinäisen lämmin hymy huulillaan marketin käytävällä. Ruokaostoskassin hihnat painavat oikeaa olkapäätäni.
Hei! Olisiko sinulla hetki aikaa?
Ei ikävä kyllä, olen menossa jatkamaan töiden etsimistä.
Kuluneeseen ja venähtäneeseen harmaansiniseen välikausitakkiin pukeutunut parrakas vanha mies lähestyy minua vakavin silmin. Hymyillen minulle pienesti juuri ennen kuin hän avaa suunsa.
Hei kuule olisko sulla vähän ylimäärästä antaa, kahvirahaa?
Olen työtön, ja tällä hetkellä pidän kaikki vähät rahat itselläni.
Puhelin soi. Tuntematon numero antaa syytä olettaa puhelinmyyjää, mutta perhana kun se voi olla vaikka työnantaja näinä päivinä. Tai no... mutta äh, en voi jättää vastaamattakaan. Kyllä joku voittaa sen loton pääpotinkin. Korkea, puistattavan tekopirteä nuoren naisen ääni ei tosin kutsu minua työhaastatteluun.
Moikka! Sinä olet valikoitunut harvojen ja valittujen joukkoon, ja meillä olisi just sulle nyt ihan mahtava lehtitarjous! Tarjoilla olisi ---
Ei kiitos, minun on työttömänä nyt priorisoitava rahankäyttökanaviani, enkä halua tilata lehtiä edes tarjouksella. Kiitos.
Olla työtön. Mikä hämmentävän toimiva keino perustella omaa lahjoitus- ja ostohaluttomuutta. Voisin kieltäytyä myös mykkänä erilaisista rahananto- ja ostopyynnöistä, mutta en voi vastustaa houkutusta kertoa olevani työtön henkilölle, joka tuskin uskoisi minun sellainen olevan. Ja sitten samanaikaisesti olen täydellisen hämmentyneenä seurannut ihmisten reaktioita. Uskovatpa vähällä! Jättävät heti rauhaan.
Itsensä opintotuella eläväksi opiskelijaksi julistaminen menneiden vuosien aikana ei vähentänyt rahoista ja lahjoituksista kiinnostuneiden mielenkiintoa opiskelijan rahoja kohtaan lainkaan. Opiskelukaupunkini katukuvassa vaanineet feissarit eivät päästäneet norppiensuojelulahjoituksien antamisesta kieltäytyviä opiskelijoita helpolla. Se iänikuinen olut-esimerkki: katos jätät yhden oluen kuussa ostamatta, tää kuukausilahjoitus on vaan hei yhen oluen verran! Ei oo paha!
Olla työtön. Samanaikaisesti kun mietin, miten hyvä asia on, ettei työttömyyteni näy ulkopuolelle, juuri samasta syystä olen alkanut yhä useammin ilmoittaa sopivissa tilanteissa olevani työtön. Kuin kannanottona yhteiskuntamme tilaan. Haluan käyttää työttömyydestäni kertomista työkaluna ihmisten silmien avaamiseksi.
Lähestyt minua, sillä saatat luulla, että minulla on elämä järjestyksessä. Olet väärässä. Olen työtön. Minäkin tarvitsen apua.
Ympäristöjärjestön nuori, skarppi feissari lähestyy minua väkinäisen lämmin hymy huulillaan marketin käytävällä. Ruokaostoskassin hihnat painavat oikeaa olkapäätäni.
Hei! Olisiko sinulla hetki aikaa?
Ei ikävä kyllä, olen menossa jatkamaan töiden etsimistä.
Kuluneeseen ja venähtäneeseen harmaansiniseen välikausitakkiin pukeutunut parrakas vanha mies lähestyy minua vakavin silmin. Hymyillen minulle pienesti juuri ennen kuin hän avaa suunsa.
Hei kuule olisko sulla vähän ylimäärästä antaa, kahvirahaa?
Olen työtön, ja tällä hetkellä pidän kaikki vähät rahat itselläni.
Puhelin soi. Tuntematon numero antaa syytä olettaa puhelinmyyjää, mutta perhana kun se voi olla vaikka työnantaja näinä päivinä. Tai no... mutta äh, en voi jättää vastaamattakaan. Kyllä joku voittaa sen loton pääpotinkin. Korkea, puistattavan tekopirteä nuoren naisen ääni ei tosin kutsu minua työhaastatteluun.
Moikka! Sinä olet valikoitunut harvojen ja valittujen joukkoon, ja meillä olisi just sulle nyt ihan mahtava lehtitarjous! Tarjoilla olisi ---
Ei kiitos, minun on työttömänä nyt priorisoitava rahankäyttökanaviani, enkä halua tilata lehtiä edes tarjouksella. Kiitos.
Olla työtön. Mikä hämmentävän toimiva keino perustella omaa lahjoitus- ja ostohaluttomuutta. Voisin kieltäytyä myös mykkänä erilaisista rahananto- ja ostopyynnöistä, mutta en voi vastustaa houkutusta kertoa olevani työtön henkilölle, joka tuskin uskoisi minun sellainen olevan. Ja sitten samanaikaisesti olen täydellisen hämmentyneenä seurannut ihmisten reaktioita. Uskovatpa vähällä! Jättävät heti rauhaan.
Itsensä opintotuella eläväksi opiskelijaksi julistaminen menneiden vuosien aikana ei vähentänyt rahoista ja lahjoituksista kiinnostuneiden mielenkiintoa opiskelijan rahoja kohtaan lainkaan. Opiskelukaupunkini katukuvassa vaanineet feissarit eivät päästäneet norppiensuojelulahjoituksien antamisesta kieltäytyviä opiskelijoita helpolla. Se iänikuinen olut-esimerkki: katos jätät yhden oluen kuussa ostamatta, tää kuukausilahjoitus on vaan hei yhen oluen verran! Ei oo paha!
Olla työtön. Samanaikaisesti kun mietin, miten hyvä asia on, ettei työttömyyteni näy ulkopuolelle, juuri samasta syystä olen alkanut yhä useammin ilmoittaa sopivissa tilanteissa olevani työtön. Kuin kannanottona yhteiskuntamme tilaan. Haluan käyttää työttömyydestäni kertomista työkaluna ihmisten silmien avaamiseksi.
Lähestyt minua, sillä saatat luulla, että minulla on elämä järjestyksessä. Olet väärässä. Olen työtön. Minäkin tarvitsen apua.
7.10.2014
6.10.2014
Miksi et ota vastaan mitä tahansa työtä?
Yle kysyi hiljan lukijoiltaan, ottaisivatko he työttömänä mitä tahansa työtä vastaan. Ensinnäkin, onhan tuo nyt melko nurinkurinen kysymyksenasettelu tänä päivänä. Mutta! Kun näin outo kysymys on livahtanut vapaaksi ja ihmisten ihmeteltäväksi, niin oudon ja todellisuuden kanssa kohtaamattoman näkökulman mukaisesti voisimme siis keskittyä olettamaan, että tarjottavana toden totta olisi mitä tahansa työtä.
En ottaisi vastaan työtä
~ johon en koe sopivani. Suurin syy on toki koulutukselliset taidot, mutta olemassa on muitakin tekijöitä, kuten esimerkiksi henkiset tai fyysiset ominaisuudet. Sille on syynsä, miksi en opiskellut itselleni vaikkapa turvallisuusalan tutkintoa. En voi toimia portsarina. Enkä vanginvartijana. Enkä minään sellaisena, jonka tulisi olla niin henkisesti kuin fyysisestikin järkälemäinen.
Äh, ei tämä mitä tahansa -näkökulman ylläpito oikein onnistu, sillä kas kun lähes kaikkeen työhön tarvitaan edes jonkinlainen koulutus. Hyvin harvassa ovat tämän päivän Suomessa ne työt, joihin ei tarvitse koulutusta, enkä villeimmissäkään unissa näe tilannetta, jossa minulle tarjotaan työtä, johon koulutukselliset taitoni eivät riitä. Mahdollisista koulutustasosta ja erikoistumisalasta riippumattomista töistä mieleeni tulevat vain feissarit ja puhelinmyyjät. Vaikka puhelinmyynti tai mikä tahansa ihmisille heidän tahtomattaan asioiden ja jäsenyyksien tuputtamiseen keskittyvä työ ei vaadi fyysistä järkälemäisyyttä, henkistä sitäkin enemmän.
No, jatkan listaani joka tapauksessa.
~ josta en saa palkkaa kohtuulliseen elämiseen. Korvauksen työnantajalle antamastani ajasta tulisi olla sellainen, että kykenen elämään hyvää, joka euron laskemisesta vapaata elämää, ja aina parempi olisi, jos pystyisin säästämäänkin haaveideni toteuttamista varten. Kuulostaapa vaateliaalta... ehkä minun pitäisi vain tyytyä siihen, että saan ostettua itselleni edullisia raaka-aineita kaupasta vielä kuukauden lopussakin.
~ jossa en kykene kehittämään tietojani ja taitojani, joita olen kaikki nämä vuodet kerryttänyt ennen kaikkea opiskellessa, mutta myös työelämässä. Mielestäni on todella surullista huomata, miten vähälle huomiolle tämä yksityiskohta jää työttömiin työnhakijoihin keskittyvässä sananvaihdossa.
Jos on käynyt niin onnettomasti, että et koulutuksestasi ja aikaisemmasta työkokemuksesta - oli se sitten mitä tahansa - huolimatta ole onnistunut pääsemään työelämään, olet kutakuinkin nolla. Olet työtön, etkä näin ollen muita työttömiä kummempi. Työtön maisteri? Ehei, olet työtön nolla. Työttömänä työnhakijana ollessasi tietotaitojesi arvo kohtaa välittömän inflaation. Että talikko käteen vain, ja lantaa luomaan! Palkatta!
On lannistavaa havaita, miten koulutustasoaan vastaaviin töihin sinnikkäästi pyrkivät korkeakoulutetut työttömät saatetaan nähdä työtä vieroksuvina nirppanokkina. Ollaan kuulemma olevinaan niin hyviä ihmisiä. Parempia kuin muut työttömät. Öö, hetkinen? Entäpä jos haluaisin päästä työskentelemään tehtävissä, joissa ensinnäkin olen hyvä ja toisekseen haluan tulla vielä paremmaksi. Onko se väärin?
En ottaisi vastaan työtä
~ johon en koe sopivani. Suurin syy on toki koulutukselliset taidot, mutta olemassa on muitakin tekijöitä, kuten esimerkiksi henkiset tai fyysiset ominaisuudet. Sille on syynsä, miksi en opiskellut itselleni vaikkapa turvallisuusalan tutkintoa. En voi toimia portsarina. Enkä vanginvartijana. Enkä minään sellaisena, jonka tulisi olla niin henkisesti kuin fyysisestikin järkälemäinen.
Äh, ei tämä mitä tahansa -näkökulman ylläpito oikein onnistu, sillä kas kun lähes kaikkeen työhön tarvitaan edes jonkinlainen koulutus. Hyvin harvassa ovat tämän päivän Suomessa ne työt, joihin ei tarvitse koulutusta, enkä villeimmissäkään unissa näe tilannetta, jossa minulle tarjotaan työtä, johon koulutukselliset taitoni eivät riitä. Mahdollisista koulutustasosta ja erikoistumisalasta riippumattomista töistä mieleeni tulevat vain feissarit ja puhelinmyyjät. Vaikka puhelinmyynti tai mikä tahansa ihmisille heidän tahtomattaan asioiden ja jäsenyyksien tuputtamiseen keskittyvä työ ei vaadi fyysistä järkälemäisyyttä, henkistä sitäkin enemmän.
~ josta en saa palkkaa kohtuulliseen elämiseen. Korvauksen työnantajalle antamastani ajasta tulisi olla sellainen, että kykenen elämään hyvää, joka euron laskemisesta vapaata elämää, ja aina parempi olisi, jos pystyisin säästämäänkin haaveideni toteuttamista varten. Kuulostaapa vaateliaalta... ehkä minun pitäisi vain tyytyä siihen, että saan ostettua itselleni edullisia raaka-aineita kaupasta vielä kuukauden lopussakin.
~ jossa en kykene kehittämään tietojani ja taitojani, joita olen kaikki nämä vuodet kerryttänyt ennen kaikkea opiskellessa, mutta myös työelämässä. Mielestäni on todella surullista huomata, miten vähälle huomiolle tämä yksityiskohta jää työttömiin työnhakijoihin keskittyvässä sananvaihdossa.
Jos on käynyt niin onnettomasti, että et koulutuksestasi ja aikaisemmasta työkokemuksesta - oli se sitten mitä tahansa - huolimatta ole onnistunut pääsemään työelämään, olet kutakuinkin nolla. Olet työtön, etkä näin ollen muita työttömiä kummempi. Työtön maisteri? Ehei, olet työtön nolla. Työttömänä työnhakijana ollessasi tietotaitojesi arvo kohtaa välittömän inflaation. Että talikko käteen vain, ja lantaa luomaan! Palkatta!
On lannistavaa havaita, miten koulutustasoaan vastaaviin töihin sinnikkäästi pyrkivät korkeakoulutetut työttömät saatetaan nähdä työtä vieroksuvina nirppanokkina. Ollaan kuulemma olevinaan niin hyviä ihmisiä. Parempia kuin muut työttömät. Öö, hetkinen? Entäpä jos haluaisin päästä työskentelemään tehtävissä, joissa ensinnäkin olen hyvä ja toisekseen haluan tulla vielä paremmaksi. Onko se väärin?
4.10.2014
Alati kasvava aukko
Tähän mennessä ajallisesti ammottavat aukot työsuhteideni välillä ovat selittyneet yläasteella, lukiolla ja yliopistolla. Täysin valideja syitä inaktiivisuudelleni työmarkkinoilla. Mutta eivät enää.
Onko se validi syy, että aivan liian monet kanssani vähintään yhtä kyvykkäät ja kokeneet työnhakijat pitävät minulle työnhakuseuraa?
Kohta kuusi kuukautta.
Onko se validi syy, että aivan liian monet kanssani vähintään yhtä kyvykkäät ja kokeneet työnhakijat pitävät minulle työnhakuseuraa?
Kohta kuusi kuukautta.
2.10.2014
Ajatustyön kitulias edistyminen
I cannot built up my life here.
Lähetettyäni alakuloisen viestin ranskalaiselle ystävälleni jäin lukemaan yhä uudestaan tuota ruudulle jäänyttä lausetta muiden joukossa. Siellä se lause oli kuin huomaamattomana lisänä kaiken muun ajatusvirran seassa, mutta lause ei jättänytkään minua niin vähällä.
En voi rakentaa elämääni täällä.
Totta!
Moni muukin elämäni osa-alue on ollut melkoisessa välitilassa työttömyyteni ajan, ja lähestyvä työttömyyden puolivuotispäivä pakottaa minut kysymään yhä useammin (nyt jo päivittäin) itseltäni, että mitä hittoa minä olen edelleen siinä pisteessä, johon keväällä jouduin.
Halu uskoa, että saisin kotimaastani työpaikan. Ja valtava (ja valtavan ärsyttävä) epävarmuus siitä, mitä aidan toisella puolella, toisessa maassa minua odottaisi. Nuo ovat ne suurimmat syyt, joiden vuoksi olen antanut puolivuotispäivän tulla niin lähelle.
Viimeksi ulkomailla työskennellessäni löysin itseni maalailemassa mielessäni mukavia ja helppoja kuvia Suomessa työskentelemisestä ja elämisestä. Vaikka nautin viimeisimmästä(kin) ulkomailla työskentelyn minulle mukanaan tuomasta maailmasta, mietin ja odotin kuitenkin samanaikaisesti samankaltaisen maailman rakentumista omassa kotimaassani, Suomessa. Mutta kun se ei nyt onnistu.
Työttömän työnhakijan personal trainer, sellaisen minä tarvitsisin. Henkilökohtaisen valmentajan, joka pakottaisi minut tekemään asioita, jotka vaativat merkittävien päätösten tekemisiä tai joihin en uskoisi pystyväni. Joka ei antaisi minun epäröinneille päätöstenteon taannuttavaa vaikutusvaltaa. Joka esittelisi minulle kaikki mahdolliset keinot ja väylät. Joka sanoisi minulle asioita ääneen kuin itsestäänselvyyksinä.
Tottakai sinä lähdet ulkomaille etsimään töitä, kun et niitä Suomesta löydä! Rakenna elämäsi muualla!
Lähetettyäni alakuloisen viestin ranskalaiselle ystävälleni jäin lukemaan yhä uudestaan tuota ruudulle jäänyttä lausetta muiden joukossa. Siellä se lause oli kuin huomaamattomana lisänä kaiken muun ajatusvirran seassa, mutta lause ei jättänytkään minua niin vähällä.
En voi rakentaa elämääni täällä.
Totta!
Moni muukin elämäni osa-alue on ollut melkoisessa välitilassa työttömyyteni ajan, ja lähestyvä työttömyyden puolivuotispäivä pakottaa minut kysymään yhä useammin (nyt jo päivittäin) itseltäni, että mitä hittoa minä olen edelleen siinä pisteessä, johon keväällä jouduin.
Halu uskoa, että saisin kotimaastani työpaikan. Ja valtava (ja valtavan ärsyttävä) epävarmuus siitä, mitä aidan toisella puolella, toisessa maassa minua odottaisi. Nuo ovat ne suurimmat syyt, joiden vuoksi olen antanut puolivuotispäivän tulla niin lähelle.
Viimeksi ulkomailla työskennellessäni löysin itseni maalailemassa mielessäni mukavia ja helppoja kuvia Suomessa työskentelemisestä ja elämisestä. Vaikka nautin viimeisimmästä(kin) ulkomailla työskentelyn minulle mukanaan tuomasta maailmasta, mietin ja odotin kuitenkin samanaikaisesti samankaltaisen maailman rakentumista omassa kotimaassani, Suomessa. Mutta kun se ei nyt onnistu.
Työttömän työnhakijan personal trainer, sellaisen minä tarvitsisin. Henkilökohtaisen valmentajan, joka pakottaisi minut tekemään asioita, jotka vaativat merkittävien päätösten tekemisiä tai joihin en uskoisi pystyväni. Joka ei antaisi minun epäröinneille päätöstenteon taannuttavaa vaikutusvaltaa. Joka esittelisi minulle kaikki mahdolliset keinot ja väylät. Joka sanoisi minulle asioita ääneen kuin itsestäänselvyyksinä.
Tottakai sinä lähdet ulkomaille etsimään töitä, kun et niitä Suomesta löydä! Rakenna elämäsi muualla!
1.10.2014
Muka-avoimien paikkojen juhlaa
Kiitos mielenkiinnostasi etuuskäsittelijä -tehtävää kohtaan.
---
Päätösperustelut:
Henkilö Etunimi Sukunimi on etuuskäsittelijän työssä ollessaan osoittanut --
NO TOTTA H...!
*lisää kärttyistä jupinaa*
Kun muka-avoimetkin paikat tulee pistää julkiseen hakuun, olisi kerrassaan hienoa, että kaikissa niissä olisi kuitenkin niin itsestäänselviä merkkejä jo valmiiksi valitusta työntekijästä, että sitä voisi itse keskittyä aidosti avoimien työpaikkojen hakemiseen. Vaikka no, on sekin jo melko itsestäänselvä merkki, että työntekijää haetaan vaikkapa valtion organisaatioon. Silti löydän itseni haluamasta uskoa mahdollisuuksiini ja sen seuraavan työhakemuksen voimaan vetää minut työelämään.
Äsh.
---
Päätösperustelut:
Henkilö Etunimi Sukunimi on etuuskäsittelijän työssä ollessaan osoittanut --
NO TOTTA H...!
*lisää kärttyistä jupinaa*
Kun muka-avoimetkin paikat tulee pistää julkiseen hakuun, olisi kerrassaan hienoa, että kaikissa niissä olisi kuitenkin niin itsestäänselviä merkkejä jo valmiiksi valitusta työntekijästä, että sitä voisi itse keskittyä aidosti avoimien työpaikkojen hakemiseen. Vaikka no, on sekin jo melko itsestäänselvä merkki, että työntekijää haetaan vaikkapa valtion organisaatioon. Silti löydän itseni haluamasta uskoa mahdollisuuksiini ja sen seuraavan työhakemuksen voimaan vetää minut työelämään.
Äsh.
30.9.2014
Pelko
Minä pelkään.
Pelkään, etten pääse mukaan. Mukaan tarkalleen ottaen mihin? Sitä en osaa sanoa itsekään.
Ehkäpä pelkään, että jään tähän. Ikään kuin pysähtyneeseen tilaan.
Pelkään, etten pääse mukaan. Mukaan tarkalleen ottaen mihin? Sitä en osaa sanoa itsekään.
Ehkäpä pelkään, että jään tähän. Ikään kuin pysähtyneeseen tilaan.
28.9.2014
Matalikko
Ylitsepääsemätön ja itsevaltaisesti viime päiviä hallinnut huonommuuden tunne.
Hyvät asiat eivät nyt piristä. Edes hymyilytä.
Hyvät asiat eivät nyt piristä. Edes hymyilytä.
27.9.2014
Maastamuutto
Saksalaisen kaverini on todella vaikea ymmärtää, että en saa tietotaidoilleni sopivaa työtä Suomesta. Ja että Suomessa on oikeasti melko vaikeaa työllistyä, ja että työttömien osuus työikäisestä väestöstä on huomattava.
Hän kysyi, ovatko useammat suomalaiset alkaneet muuttaa ulkomaille töiden saannin toivossa. Etsintäni osoittivat, että maastamuutto on pyörinyt esimerkiksi viimeisten kymmenen vuoden aikana 12 000 ja 14 000 henkilön välillä, eikä vuoden 2008 jälkeinen aika ole heilutellut maastamuuttotilastoja siten, että siitä voisi vetäistä johtopäätöksiä kasvavasta trendistä muuttaa muihin maihin töiden perässä.
Yllätyin, sillä vaikka en odottanutkaan löytäväni Kanadaan ja Ruotsiin suuntautuneiden muuttoaaltojen kaltaista tilastoarvoja, olisin odottanut edes loivasti nousevaa käyrää. Myönnettäköön, että olisin myös toivonut näkeväni vuosittain nousevia maastamuuttolukuja.
Tilanteessa, jossa kouluja käyneille, monipuolisiin ja vaativiin työtehtäviin kykeneville suomalaisille ei löydy työtä Suomesta, toivon, että aivot muuttaisivat maasta pois. Suomen tietävät ja taitavat työttömät äänestäisivät jaloillaan. Sankoin joukoin ja pysyvästi.
Hän kysyi, ovatko useammat suomalaiset alkaneet muuttaa ulkomaille töiden saannin toivossa. Etsintäni osoittivat, että maastamuutto on pyörinyt esimerkiksi viimeisten kymmenen vuoden aikana 12 000 ja 14 000 henkilön välillä, eikä vuoden 2008 jälkeinen aika ole heilutellut maastamuuttotilastoja siten, että siitä voisi vetäistä johtopäätöksiä kasvavasta trendistä muuttaa muihin maihin töiden perässä.
Yllätyin, sillä vaikka en odottanutkaan löytäväni Kanadaan ja Ruotsiin suuntautuneiden muuttoaaltojen kaltaista tilastoarvoja, olisin odottanut edes loivasti nousevaa käyrää. Myönnettäköön, että olisin myös toivonut näkeväni vuosittain nousevia maastamuuttolukuja.
Tilanteessa, jossa kouluja käyneille, monipuolisiin ja vaativiin työtehtäviin kykeneville suomalaisille ei löydy työtä Suomesta, toivon, että aivot muuttaisivat maasta pois. Suomen tietävät ja taitavat työttömät äänestäisivät jaloillaan. Sankoin joukoin ja pysyvästi.
25.9.2014
Työvoiman (pakko)liikkuvuus
Kulmien kurtistus ja katseen tarkennus. Nojaaminen eteenpäin ja kulmien kohottaminen korkeille kaarille. Minulle oli tullut työtarjous cv-netin kautta!
Työnantaja oli siivouspalveluyritys ja tarjosi töitä siistijänä. Lähes 600 kilometrin päästä.
Työssäkäyntialue. Tuo 600 kilometriä ei ollut se tekijä, jonka vuoksi kiinnostuin etsimään uudelleen tiedon siitä, mitä viranomaistahot ovat tänä päivänä (uusien muutosideoiden ja todellisten muutosten myllerryksessä) mieltä työssäkäyntialueista, vaan kiinnostuksen työssäkäyntialueiden määritelmien kaiveluun ja erityisesti määritelmiin liittyvien työn vastaanottamiseen kytkeytyvien velvotteiden etsimiseen ja kertaamiseen herätti tarjottu siistijän työ.
Google kauniiseen käteen ja lisää kulmien kohottelua ja kurtistelua. Googlen sulkeminen tilassa, jossa en heti tiennyt, olisinko nauranut ensin ja sitten itkenyt vai kenties toisin päin. Itkin ensin ja sitten nauroin. Lopuksi olin kiukkuinen.
Päteviä syitä kieltäytyä tarjotusta työstä:
Tarjottu työ on työssäkäyntialueesi ulkopuolella eikä ole pysyväisluonteista kokopäivätyötä. Myös painavat henkilökohtaiset syyt voivat olla päteviä, kun on kyse työssäkäyntialueen ulkopuolelle sijoittuvasta työstä. (te-palvelut.fi)
Painavia henkilökohtaisia syitä minulta ei kaiketi löydy. Siispä minun on tämänhetkisessä elämäntilanteessani otettava vastaan vaikka kokopäiväinen puhelinmyyjän työ Utsjoelta (terveisiä Suomen eteläpäästä), ellen halua koettaa elämää karenssin kurimuksessa. Teoriassa.
Muuttaisin erittäin mielelläni 600 kilometrin päähän tai vaikka maailman ääriin, jos minua odottaisi siellä koulutustasolleni sopiva työ koulutustasolleni sopivalla palkalla.
Edit. 24.11.
Vaikka minulla ei olisi päteviä syitä kieltäytyä, voin kuitenkin välttyä muutolta tilanteessa, jossa kyseiseltä työssäkäyntialueelta löytyy työhön sopivaa työvoimaa.
Työnantaja oli siivouspalveluyritys ja tarjosi töitä siistijänä. Lähes 600 kilometrin päästä.
Työssäkäyntialue. Tuo 600 kilometriä ei ollut se tekijä, jonka vuoksi kiinnostuin etsimään uudelleen tiedon siitä, mitä viranomaistahot ovat tänä päivänä (uusien muutosideoiden ja todellisten muutosten myllerryksessä) mieltä työssäkäyntialueista, vaan kiinnostuksen työssäkäyntialueiden määritelmien kaiveluun ja erityisesti määritelmiin liittyvien työn vastaanottamiseen kytkeytyvien velvotteiden etsimiseen ja kertaamiseen herätti tarjottu siistijän työ.
Google kauniiseen käteen ja lisää kulmien kohottelua ja kurtistelua. Googlen sulkeminen tilassa, jossa en heti tiennyt, olisinko nauranut ensin ja sitten itkenyt vai kenties toisin päin. Itkin ensin ja sitten nauroin. Lopuksi olin kiukkuinen.
Päteviä syitä kieltäytyä tarjotusta työstä:
Tarjottu työ on työssäkäyntialueesi ulkopuolella eikä ole pysyväisluonteista kokopäivätyötä. Myös painavat henkilökohtaiset syyt voivat olla päteviä, kun on kyse työssäkäyntialueen ulkopuolelle sijoittuvasta työstä. (te-palvelut.fi)
Painavia henkilökohtaisia syitä minulta ei kaiketi löydy. Siispä minun on tämänhetkisessä elämäntilanteessani otettava vastaan vaikka kokopäiväinen puhelinmyyjän työ Utsjoelta (terveisiä Suomen eteläpäästä), ellen halua koettaa elämää karenssin kurimuksessa. Teoriassa.
Muuttaisin erittäin mielelläni 600 kilometrin päähän tai vaikka maailman ääriin, jos minua odottaisi siellä koulutustasolleni sopiva työ koulutustasolleni sopivalla palkalla.
Edit. 24.11.
Vaikka minulla ei olisi päteviä syitä kieltäytyä, voin kuitenkin välttyä muutolta tilanteessa, jossa kyseiseltä työssäkäyntialueelta löytyy työhön sopivaa työvoimaa.
24.9.2014
Kärpäsenä katossa
Haluaisin olla kärpäsenä katossa rekrytoijien käydessä läpi rekrytointiprosessia julkisesti ilmoitettua työpaikkaa koskien.
Minulla on paha aavistus siitä, etteivät rekrytoijat käytä edes sitä paria minuuttia jokaista hakemusta ja ansioluetteloa kohden. Vaivalla ja ajatuksella koottua hakemusta ja ansioluetteloa kohden. Minulla on paha aavistus siitä, että valtaosaa lähettämistäni hakemuksista ei ole edes ohimennen vilkaistu. Liitetiedostoja ei ole edes avattu.
Pahat aavistukseni kumpuavat siitä epäuskosta, joka mieleni on vallannut tultuani torjutuksi joka kerran ja tiedoilleni ja taidoilleni täydellisesti sopivista työtehtävistä. Tehtävistä, jotka huutavat nimeäni, mutta joihin en pääse edes haastatteluun.
Ollapa kärpänen ja nähdä enemmän.
Minulla on paha aavistus siitä, etteivät rekrytoijat käytä edes sitä paria minuuttia jokaista hakemusta ja ansioluetteloa kohden. Vaivalla ja ajatuksella koottua hakemusta ja ansioluetteloa kohden. Minulla on paha aavistus siitä, että valtaosaa lähettämistäni hakemuksista ei ole edes ohimennen vilkaistu. Liitetiedostoja ei ole edes avattu.
Pahat aavistukseni kumpuavat siitä epäuskosta, joka mieleni on vallannut tultuani torjutuksi joka kerran ja tiedoilleni ja taidoilleni täydellisesti sopivista työtehtävistä. Tehtävistä, jotka huutavat nimeäni, mutta joihin en pääse edes haastatteluun.
Ollapa kärpänen ja nähdä enemmän.
22.9.2014
Sinun napakymppisi
Se tunne, kun löydät avoimen työpaikan, joka on täydellinen sinulle. Tietosi ja taitosi kohtaavat vaatimusten kanssa, ja sinun tekisi mieli hihkua ääneen, sillä niin innoissasi sinä olet. Tuo ilmoitettu paikka on kuin sinulle tehty. Sinä olet kuin tehty tuohon tehtävään!
Se tunne, kun sinulla ei ole pitkästä aikaa vaikeuksia kirjoittaa mestarillista ja sisällöltään loistavaa ja osuvasti itseäsi nappivalintana kuvailevaa työhakemusta. Luet hakemuksesi läpi, ja sinun tekisi mieli taputtaa itse itseäsi olalle. Mikä mahtava hakemus, mikä mahtava fiilis! Sinä olet tähän työtehtävään mahtava valinta! Lähetät hakemuksen matkaansa ylpeänä. Itseesi tyytyväisenä. Sinä olet löytänyt huipputehtävän ja tiedät olevasi huippuehdokas.
Se tunne, kun odotat malttamattomasti hakuajan umpeutumista. Hakuajan umpeuduttua odotat sähköpostin kilahtamista tai puhelimen pirahtamista kuin mikäkin uuden ihastuksesi kanssa viestittelevä teini. Kyllä sinuun otetaan yhteyttä, varmasti! Eihän sinua voida sivuuttaa! Eihän...?
Se tunne, kun työnantaja ei lähetä edes ei-kiitosta.
Se tunne, kun sinulla ei ole pitkästä aikaa vaikeuksia kirjoittaa mestarillista ja sisällöltään loistavaa ja osuvasti itseäsi nappivalintana kuvailevaa työhakemusta. Luet hakemuksesi läpi, ja sinun tekisi mieli taputtaa itse itseäsi olalle. Mikä mahtava hakemus, mikä mahtava fiilis! Sinä olet tähän työtehtävään mahtava valinta! Lähetät hakemuksen matkaansa ylpeänä. Itseesi tyytyväisenä. Sinä olet löytänyt huipputehtävän ja tiedät olevasi huippuehdokas.
Se tunne, kun odotat malttamattomasti hakuajan umpeutumista. Hakuajan umpeuduttua odotat sähköpostin kilahtamista tai puhelimen pirahtamista kuin mikäkin uuden ihastuksesi kanssa viestittelevä teini. Kyllä sinuun otetaan yhteyttä, varmasti! Eihän sinua voida sivuuttaa! Eihän...?
Se tunne, kun työnantaja ei lähetä edes ei-kiitosta.
21.9.2014
Toimimaton toimisto
Asioiden priorisointi ei ole koskaan ollut minulle tärkeää. Sellainen tarkoituksenmukainen priorisointi. Suhtaudun elämään huolettomasti, mitä tulee asioiden hoitamiseen niiden tärkeysjärjestyksessä. Karkeasti sanottuna kaikki elämässä on mielestäni yhtä tärkeää. Tai yhtä vähän tärkeää.
Kuitenkin tuli sekin päivä, jolloin pidin jotakin asiaa kaikista tärkeimpänä. Ilmoittautuminen työttömäksi työnhakijaksi oli ainoa asia, jonka saatoin tehdä huomatessani, että minulla ei ole enää kontrollia siitä, mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. Ainoa, mitä voin itse tehdä, minun tuli tehdä parhaani mukaan: ilmoittautua heti TE-toimistoon.
Minulla ei ollut odotuksia saapuessani TE-toimiston virkailijan kanssa sovittuun tapaamiseen. En osannut odottaa mitään. Mitä pitäisikään odottaa? En ole koskaan nähnyt TE-toimistoa kiitoratana työttömän työnhakijan työelämään nousussa. Minulle TE-toimisto on ollut aina... no, toimisto, jonka puoleen en koe tarvetta kääntyä edes työttömänä muutoin kuin tämän työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautumisen vuoksi.
Tilannettani työttömänä työnhakijana kartoittava tapaaminen sujui ihan hyvässä hengessä, vaikka aihetta kulmien kurtistelulle löytyi hetkellisesti niin minulla kuin virkailijallakin. Nimittäin tittelistäni.
Niin mikä sinä nyt olet?
Olen yhteiskuntatieteiden maisteri.
Niin... no tuo on nyt taas tuommoinen abstrakti juttu. Mitä nämä nyt, kaikkia filosofian maistereita... on niin abstrakteja nimikkeitä. Että ei itekkään ota selvää.
Niin no... filosofian maisteri onkin ihan eri asia ---
Mutta teillä on niin abstrakteja nimikkeitä nykyään! Ei niistä ota selvää, että mihin sitä nyt voi sitten hakea noilla nimikkeillä.
Huomatessani, että virkailija on päättänyt nähdä korkeakoulututkinnot noin niinkuin yleensä kovin abstrakteina, eikä hänen näkökantaansa muuteta, päätän hiljentyä. Virkailija ei kuitenkaan päätä hiljentyä, vaan alkaa luetella, että mitä koulua hän aikanaan kävi, ja mitä koulua hänen miehensä kävi. Ja hänen tyttärensä. Sellaisia käytännönläheisiä kouluja, joista saa selkeät nimikkeet ja suoraan hyödynnettävät tiedot ja taidot. Laskeskelen mielessäni kymppiin ja hymyilen virkailijan luetteloinnille.
Puoli tuntia. Sen ajan virkailija oli varannut tapaamiseemme. Puoli tuntia ja pois. Ensimmäisessä tapaamisessa asetettu mahdollinen uusi tapaamiskerta asetettiin lokakuulle. No, siellä se lokakuu jo vilkutteleekin parin viikon päässä.
Ensi kuussa tulen jälleen mitä todennäköisimmin asettelemaan polkupyöräni hätäisesti toimiston edessä olevaan pyörätelineeseen ja livahtamaan ovista mahdollisimman vikkelästi sisään. Toimisto sijaitsee kaupungin keskustassa, kahden ison kadun risteyksessä. Paraatipaikalla siis. Ja minua piinaava työttömyydestä kumpuava häpeä saa toimistossa asioinnin tuntumaan kuin kärvistelyltä häpeäpaalussa.
No mutta takaisin tuohon toimimattomaan toimistoon ja toiseen tapaamiseen. Nyt minulla on jo jotain odotuksia. Puoli tuntia ja pois. En edes haaveile käsikirjoituksen muutoksista. Näin on ihan hyvä. Nyt en ole kiukkuinen tai turhautunut TE-toimiston toiminnan vuoksi. Sitten tosin olen, jos TE-toimistossa koetetaan muka-auttaa minua. En tarvitse työllistymiseen tähtääviä työpajoja, enkä muutakaan kikkailua tai temppuilua. Tarvitsen tietotaidoilleni asianmukaista palkkatyötä.
Kuitenkin tuli sekin päivä, jolloin pidin jotakin asiaa kaikista tärkeimpänä. Ilmoittautuminen työttömäksi työnhakijaksi oli ainoa asia, jonka saatoin tehdä huomatessani, että minulla ei ole enää kontrollia siitä, mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. Ainoa, mitä voin itse tehdä, minun tuli tehdä parhaani mukaan: ilmoittautua heti TE-toimistoon.
Minulla ei ollut odotuksia saapuessani TE-toimiston virkailijan kanssa sovittuun tapaamiseen. En osannut odottaa mitään. Mitä pitäisikään odottaa? En ole koskaan nähnyt TE-toimistoa kiitoratana työttömän työnhakijan työelämään nousussa. Minulle TE-toimisto on ollut aina... no, toimisto, jonka puoleen en koe tarvetta kääntyä edes työttömänä muutoin kuin tämän työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautumisen vuoksi.
Tilannettani työttömänä työnhakijana kartoittava tapaaminen sujui ihan hyvässä hengessä, vaikka aihetta kulmien kurtistelulle löytyi hetkellisesti niin minulla kuin virkailijallakin. Nimittäin tittelistäni.
Niin mikä sinä nyt olet?
Olen yhteiskuntatieteiden maisteri.
Niin... no tuo on nyt taas tuommoinen abstrakti juttu. Mitä nämä nyt, kaikkia filosofian maistereita... on niin abstrakteja nimikkeitä. Että ei itekkään ota selvää.
Niin no... filosofian maisteri onkin ihan eri asia ---
Mutta teillä on niin abstrakteja nimikkeitä nykyään! Ei niistä ota selvää, että mihin sitä nyt voi sitten hakea noilla nimikkeillä.
Huomatessani, että virkailija on päättänyt nähdä korkeakoulututkinnot noin niinkuin yleensä kovin abstrakteina, eikä hänen näkökantaansa muuteta, päätän hiljentyä. Virkailija ei kuitenkaan päätä hiljentyä, vaan alkaa luetella, että mitä koulua hän aikanaan kävi, ja mitä koulua hänen miehensä kävi. Ja hänen tyttärensä. Sellaisia käytännönläheisiä kouluja, joista saa selkeät nimikkeet ja suoraan hyödynnettävät tiedot ja taidot. Laskeskelen mielessäni kymppiin ja hymyilen virkailijan luetteloinnille.
Puoli tuntia. Sen ajan virkailija oli varannut tapaamiseemme. Puoli tuntia ja pois. Ensimmäisessä tapaamisessa asetettu mahdollinen uusi tapaamiskerta asetettiin lokakuulle. No, siellä se lokakuu jo vilkutteleekin parin viikon päässä.
Ensi kuussa tulen jälleen mitä todennäköisimmin asettelemaan polkupyöräni hätäisesti toimiston edessä olevaan pyörätelineeseen ja livahtamaan ovista mahdollisimman vikkelästi sisään. Toimisto sijaitsee kaupungin keskustassa, kahden ison kadun risteyksessä. Paraatipaikalla siis. Ja minua piinaava työttömyydestä kumpuava häpeä saa toimistossa asioinnin tuntumaan kuin kärvistelyltä häpeäpaalussa.
No mutta takaisin tuohon toimimattomaan toimistoon ja toiseen tapaamiseen. Nyt minulla on jo jotain odotuksia. Puoli tuntia ja pois. En edes haaveile käsikirjoituksen muutoksista. Näin on ihan hyvä. Nyt en ole kiukkuinen tai turhautunut TE-toimiston toiminnan vuoksi. Sitten tosin olen, jos TE-toimistossa koetetaan muka-auttaa minua. En tarvitse työllistymiseen tähtääviä työpajoja, enkä muutakaan kikkailua tai temppuilua. Tarvitsen tietotaidoilleni asianmukaista palkkatyötä.
18.9.2014
Suhteettomuus
Suhteet ja niiden puute. Minulla ei ole suhteita, joihin tukeutumalla minun olisi mahdollista saada työpaikka. Vielä. Working on it.
Olen ollut aina kiitollinen ja iloinen jokaisesta saamastani työpaikasta, sillä jokaisen niistä olen saanut ilman ulkopuolisia suhteita. Olen vieläkin ylpeä siitä, että ensimmäinen kesätyöni, kaupungin kesätyöpaikka irtosi ilman isiä ja äiskää. Yksikään sukulainen tai kaveri ei ole koskaan ollut myötävaikuttamassa töiden saantiini. Olen saanut jokaisen työpaikan niin sanotusti omin voimin.
Jos olen saanut työpaikan suhteilla, suhde on ollut itse omin kätösin rakentamani suora yhteys työnantajaan. Näin on käynyt kahdesti, mutta tällaistenkin suhteiden rakentaminen on alkanut siitä, että olen päässyt ihan ensin töihin ilman suhteita. Tuntemattomasta tutuksi omin voimin.
Nyt kuitenkin olen alkanut etsiä minua mahdollisesti hyödyttäviä suhteita. En ole vapaaehtoisena valitsemissani järjestöissä ainoastaan puhtaasta mielenkiinnosta ja aktivoidakseni itseäni, vaan myös luodakseni suhteita. Verkostoituakseni. Tällainen on minulle uutta ja koen tämän ikävänä, laskelmoivana oman edun tavoitteluna. Laskelmointi ihmissuhteissa ei sovi minulle. Työpaikan saanti sen sijaan sopisi. On siis jatkettava.
Olen ollut aina kiitollinen ja iloinen jokaisesta saamastani työpaikasta, sillä jokaisen niistä olen saanut ilman ulkopuolisia suhteita. Olen vieläkin ylpeä siitä, että ensimmäinen kesätyöni, kaupungin kesätyöpaikka irtosi ilman isiä ja äiskää. Yksikään sukulainen tai kaveri ei ole koskaan ollut myötävaikuttamassa töiden saantiini. Olen saanut jokaisen työpaikan niin sanotusti omin voimin.
Jos olen saanut työpaikan suhteilla, suhde on ollut itse omin kätösin rakentamani suora yhteys työnantajaan. Näin on käynyt kahdesti, mutta tällaistenkin suhteiden rakentaminen on alkanut siitä, että olen päässyt ihan ensin töihin ilman suhteita. Tuntemattomasta tutuksi omin voimin.
Nyt kuitenkin olen alkanut etsiä minua mahdollisesti hyödyttäviä suhteita. En ole vapaaehtoisena valitsemissani järjestöissä ainoastaan puhtaasta mielenkiinnosta ja aktivoidakseni itseäni, vaan myös luodakseni suhteita. Verkostoituakseni. Tällainen on minulle uutta ja koen tämän ikävänä, laskelmoivana oman edun tavoitteluna. Laskelmointi ihmissuhteissa ei sovi minulle. Työpaikan saanti sen sijaan sopisi. On siis jatkettava.
16.9.2014
Työttömän työnhakijan ajatuksia irtisanomisista
Jokainen irtisanomisuutinen koskettaa ikävä kyllä myös minua. Vaikka ei suoraan, niin välillisesti kuitenkin. Kun työntekijöiden statukset muuttuvat työttömiksi työnhakijoiksi, tarkoittaa se minulle lisää kilpasiskoja ja -veljiä lähettelemään työhakemuksia.
Vaikka esimerkiksi (eilisen irtisanomisuutisen vanavedessä) Yleltä työpaikkansa menettävä toimittaja ei välttämättä pyrikään työntekijäksi samoihin paikkoihin kanssani, tulee hän kuitenkin mukaan jo melkoisen täydelle painipatjalle. Siellä me jo valmiiksi patjalla painineet joudumme entistä tiukempaan puristukseen.
Vaikka turvallisesti palkkatyömaailmassa olevat voivat yhtä hyvin hakea aktiivisesti muuta työtä, näen kuitenkin juuri irtisanotut suurempana uhkana omille mahdollisuuksilleni työllistyä. Pidetäänpä kiinni tuosta Ylen toimittajasta ja kuvitellaan, että toimittaja haluaisi vaihtaa työpaikkaa. Hän on tukevasti Ylellä, mutta etsii samalla osaamistaan vastaavaa työtä muualta. Minä sen sijaan en ole toimittaja, joten hänen aktiivinen työnhakunsa ei välittömästi tarkoita omien työnsaantimahdollisuuksieni vähenemistä.
Seuraavaksi kuvitellaan, että toimittaja tulee irtisanotuksi yt-neuvottelujen seurauksena, ja uusia töitä olisi nyt todella löydyttävä, hänellekin. Samanaikaisesti toimittajan kanssa ovat voineet joutua irtisanotuksi lukuisat muutkin media-alan osaajat. Työkavereista tuleekin kilpailijoita työmarkkinoilla. Ja kokeneista media-alan osaajista tulee uhka juuri media-alalta valmistuneille. Ja niin edelleen. Dominoefekti on valmis. Kun vapaita työpaikkoja on niukasti tarjoilla, joutuu osa laskemaan rimaansa tai hakemaan omasta alastaan täysin poikkeavia töitä. Toimittajan kyynärpää saattaa osua omaan ohimooni painipatjalla.
Vaikka esimerkiksi (eilisen irtisanomisuutisen vanavedessä) Yleltä työpaikkansa menettävä toimittaja ei välttämättä pyrikään työntekijäksi samoihin paikkoihin kanssani, tulee hän kuitenkin mukaan jo melkoisen täydelle painipatjalle. Siellä me jo valmiiksi patjalla painineet joudumme entistä tiukempaan puristukseen.
Vaikka turvallisesti palkkatyömaailmassa olevat voivat yhtä hyvin hakea aktiivisesti muuta työtä, näen kuitenkin juuri irtisanotut suurempana uhkana omille mahdollisuuksilleni työllistyä. Pidetäänpä kiinni tuosta Ylen toimittajasta ja kuvitellaan, että toimittaja haluaisi vaihtaa työpaikkaa. Hän on tukevasti Ylellä, mutta etsii samalla osaamistaan vastaavaa työtä muualta. Minä sen sijaan en ole toimittaja, joten hänen aktiivinen työnhakunsa ei välittömästi tarkoita omien työnsaantimahdollisuuksieni vähenemistä.
Seuraavaksi kuvitellaan, että toimittaja tulee irtisanotuksi yt-neuvottelujen seurauksena, ja uusia töitä olisi nyt todella löydyttävä, hänellekin. Samanaikaisesti toimittajan kanssa ovat voineet joutua irtisanotuksi lukuisat muutkin media-alan osaajat. Työkavereista tuleekin kilpailijoita työmarkkinoilla. Ja kokeneista media-alan osaajista tulee uhka juuri media-alalta valmistuneille. Ja niin edelleen. Dominoefekti on valmis. Kun vapaita työpaikkoja on niukasti tarjoilla, joutuu osa laskemaan rimaansa tai hakemaan omasta alastaan täysin poikkeavia töitä. Toimittajan kyynärpää saattaa osua omaan ohimooni painipatjalla.
15.9.2014
Asettumattomuus
Muutaman kuukauden mittaiset työsuhteet. Vielä jokin aika sitten näin lyhyitä työsuhteita tapasivat olla pääosin kesätyöt. Vuoden mittainen työsuhde - oikea juhlan paikka! Kokonainen vuosi samassa työpaikassa! Ja työsuhde, jolle ei ole asetettu viimeistä päivämäärää. Niin mikä?
Sanovat, että pätkätyöt tulevat lisääntymään. Hetken tuolla, toisen täällä. Muutto Suomen sisäpuolella, muutto eri maiden välillä. Vaihtelun on tosiaan parempi virkistää.
Mutta.
Entäpä, jos haaveissa ei ole koskaan ollut liikkuva ja vaihteleva elämä, vaan asettuminen? Vieressä on mahdollisesti toinen puolisko ja mielessä asettumiseen liittyvät monenlaiset jutut. Onneksi tällaiset haaveet eivät kuulu minun ämpärilliseeni haaveita, ainakaan vielä. Siskoni kanssa käyty keskustelu asettumisesta jäi kuitenkin mietityttämään.
Siskoni haaveilee omasta talosta. Hänellä on työpaikka. Vakituinen vieläpä. Tosin ei lähellekään hänen tietojaan ja taitojaan vastaava. Ehei, hänen työpaikkansa on sellainen, mihin moni ei halua mennä. Oman talon lisäksi hän haaveilee kouluttautuvansa uudelleen. Hän haaveilee omasta talosta, vaikka pohtii haaveensa olevan yhtä realistinen kuin kuun saaminen taivaalta. Miten surullista.
Oma koti. Entä jos haluaisin ostaa oman asunnon? Valtava velka ja asettuminen samaan paikkaan ainakin pariksi vuodeksi. Mahdoton yhtälö tämän päivän työmarkkinoiden vuoksi. Pätkätöitä/ei töitä = ei rahaa = ei lainaa. Ja tämän päivän työmarkkinoiden vaikuttavin epävarmuustekijä: irtisanomiset. Pätkätyöt ja yleisesti ottaen kehno työllisyystilanne takaavat omasta asunnosta haaveilemisesta luopumisen. Siskoani lainaten: Jos ostat talon vaikka Rovaniemeltä, ja sitten pitäisikin muuttaa töiden vuoksi Helsinkiin.
Niinpä.
Sanovat, että pätkätyöt tulevat lisääntymään. Hetken tuolla, toisen täällä. Muutto Suomen sisäpuolella, muutto eri maiden välillä. Vaihtelun on tosiaan parempi virkistää.
Mutta.
Entäpä, jos haaveissa ei ole koskaan ollut liikkuva ja vaihteleva elämä, vaan asettuminen? Vieressä on mahdollisesti toinen puolisko ja mielessä asettumiseen liittyvät monenlaiset jutut. Onneksi tällaiset haaveet eivät kuulu minun ämpärilliseeni haaveita, ainakaan vielä. Siskoni kanssa käyty keskustelu asettumisesta jäi kuitenkin mietityttämään.
Siskoni haaveilee omasta talosta. Hänellä on työpaikka. Vakituinen vieläpä. Tosin ei lähellekään hänen tietojaan ja taitojaan vastaava. Ehei, hänen työpaikkansa on sellainen, mihin moni ei halua mennä. Oman talon lisäksi hän haaveilee kouluttautuvansa uudelleen. Hän haaveilee omasta talosta, vaikka pohtii haaveensa olevan yhtä realistinen kuin kuun saaminen taivaalta. Miten surullista.
Oma koti. Entä jos haluaisin ostaa oman asunnon? Valtava velka ja asettuminen samaan paikkaan ainakin pariksi vuodeksi. Mahdoton yhtälö tämän päivän työmarkkinoiden vuoksi. Pätkätöitä/ei töitä = ei rahaa = ei lainaa. Ja tämän päivän työmarkkinoiden vaikuttavin epävarmuustekijä: irtisanomiset. Pätkätyöt ja yleisesti ottaen kehno työllisyystilanne takaavat omasta asunnosta haaveilemisesta luopumisen. Siskoani lainaten: Jos ostat talon vaikka Rovaniemeltä, ja sitten pitäisikin muuttaa töiden vuoksi Helsinkiin.
Niinpä.
14.9.2014
Ymmärtämättömyys
Entä jos ihmiset ympärillä eivät ymmärrä tai halua ymmärtää työttömyyttäsi?
Kyllä halukkaille aina työtä löytyy!
Ajattelutapa halukkuudesta työntekoon ja tätä kautta työpaikan löytymisestä on niin mustavalkoinen, että aivoihin sattuu. Löytyykö maastamme satojatuhansia työttömiä ihan vain siitä syystä, että he eivät halua tehdä töitä? Se, että olen työtön työnteon haluamisesta huolimatta tarkoittaa sitä, että ihan pohjimmiltani en kuitenkaan halua tehdä töitä, niinkö?
Mikä on, kun ei rehellinen työ kelpaa?
Kovin on tiukassa käsitys siitä, että kaikki vapaat työpaikat ovat sellaisia, etteivät ne suomalaisille kelpaa. No jopas on suomalaisista tullut oikein isolla porukalla nirsoja, kun meitä on jo jotakuinkin puolimiljoonaa!
Hupsista, kolikolla on kuin onkin se toinen puoli! Mikä on, kun ei rehellinen työnhakija kelpaa työntekijäksi?
Siellä niitä vapaita paikkoja on! Ei kukaan tule sinua kotioveltasi hakemaan!
Musta ja valkoinen, mikä perin kuvaava parivaljakko ilmaisemaan tätäkin mestarillista oivallusta. Suomen työttömien määrän hippaillessa sadoissatuhansissa ja julkisesti ilmoitettujen avoimien työpaikkojen sahatessa vajaan 30 000 paikan tietämillä en toden totta odotakaan kenenkään hakevan minua kotioveltani.
Avoin työpaikka on aika jännä juttu. Avoin työpaikka on avoin, sillä siihen tarvitaan työntekijä. Jee, avoin työpaikka! Paitsi, että entä jos työnantaja etsiikin aivan toisenlaista työntekijää kuin sinä? Työpaikan avoimuudella ei ole sinulle vähäisintäkään merkitystä, kun et täytä työnantajan vaatimuksia. Ei se niin vaikeaa ole.
Yhteiskunnallisia aineita yliopistossa opiskelleen on perin vaikeaa ryhtyä sähköasentajaksi tai astronautiksi ilman uudelleenkouluttautumista. Miksi kelpaisin silmäkirurgiksi, kun en ole silmien operoimista opetellut?
Ah, miten typerä olo minulle tulee kirjoittaessani jotain näin itsestäänselvää. Kuin julistaisin maidon olevan valkoista.
Ai eikö sinulle löydy töitä? Miksi kouluttauduit/opiskelit alaa, jossa ei ole töitä tarjoilla? Olisit kouluttautunut lähihoitajaksi! Kouluttaudu lähihoitajaksi nyt!
Niin, tässäkö tein sen perustavanlaatuisimman virheen? Etten kouluttautunut lähihoitajaksi. Entä jos minusta ei ole ihmisten hoitajaksi? Esimerkiksi neulat pyörryttävät minua, olivat ne sitten steriileissä paketeissaan vielä käyttämättömänä tai täydessä toiminnassa. Lepohuoneet ovat tulleet minulle tutuiksi erilaisten rokotusten yhteydessä. En pysty tunnustelemaan edes omaa pulssiani ilman, että minua alkaa heikottaa.
Entäpä tämä minun koulutukseni? Se mahdollistaa hakemaan niin monenlaisiin työtehtäviin, että ei, työttömyyteni syynä ei ole se, etteikö töitä olisi tarjoilla. Töitä on tarjoilla työnhakijoille, mutta niin on työnhakijoitakin työnantajille.
Nyt lopetan turhautuneen puhinan, ravistelen tiehensä minua harmittavan mustavalkoisuuden ja lähden nauttimaan syksyn väripaletista.
Kyllä halukkaille aina työtä löytyy!
Ajattelutapa halukkuudesta työntekoon ja tätä kautta työpaikan löytymisestä on niin mustavalkoinen, että aivoihin sattuu. Löytyykö maastamme satojatuhansia työttömiä ihan vain siitä syystä, että he eivät halua tehdä töitä? Se, että olen työtön työnteon haluamisesta huolimatta tarkoittaa sitä, että ihan pohjimmiltani en kuitenkaan halua tehdä töitä, niinkö?
Mikä on, kun ei rehellinen työ kelpaa?
Kovin on tiukassa käsitys siitä, että kaikki vapaat työpaikat ovat sellaisia, etteivät ne suomalaisille kelpaa. No jopas on suomalaisista tullut oikein isolla porukalla nirsoja, kun meitä on jo jotakuinkin puolimiljoonaa!
Hupsista, kolikolla on kuin onkin se toinen puoli! Mikä on, kun ei rehellinen työnhakija kelpaa työntekijäksi?
Siellä niitä vapaita paikkoja on! Ei kukaan tule sinua kotioveltasi hakemaan!
Musta ja valkoinen, mikä perin kuvaava parivaljakko ilmaisemaan tätäkin mestarillista oivallusta. Suomen työttömien määrän hippaillessa sadoissatuhansissa ja julkisesti ilmoitettujen avoimien työpaikkojen sahatessa vajaan 30 000 paikan tietämillä en toden totta odotakaan kenenkään hakevan minua kotioveltani.
Avoin työpaikka on aika jännä juttu. Avoin työpaikka on avoin, sillä siihen tarvitaan työntekijä. Jee, avoin työpaikka! Paitsi, että entä jos työnantaja etsiikin aivan toisenlaista työntekijää kuin sinä? Työpaikan avoimuudella ei ole sinulle vähäisintäkään merkitystä, kun et täytä työnantajan vaatimuksia. Ei se niin vaikeaa ole.
Yhteiskunnallisia aineita yliopistossa opiskelleen on perin vaikeaa ryhtyä sähköasentajaksi tai astronautiksi ilman uudelleenkouluttautumista. Miksi kelpaisin silmäkirurgiksi, kun en ole silmien operoimista opetellut?
Ah, miten typerä olo minulle tulee kirjoittaessani jotain näin itsestäänselvää. Kuin julistaisin maidon olevan valkoista.
Ai eikö sinulle löydy töitä? Miksi kouluttauduit/opiskelit alaa, jossa ei ole töitä tarjoilla? Olisit kouluttautunut lähihoitajaksi! Kouluttaudu lähihoitajaksi nyt!
Niin, tässäkö tein sen perustavanlaatuisimman virheen? Etten kouluttautunut lähihoitajaksi. Entä jos minusta ei ole ihmisten hoitajaksi? Esimerkiksi neulat pyörryttävät minua, olivat ne sitten steriileissä paketeissaan vielä käyttämättömänä tai täydessä toiminnassa. Lepohuoneet ovat tulleet minulle tutuiksi erilaisten rokotusten yhteydessä. En pysty tunnustelemaan edes omaa pulssiani ilman, että minua alkaa heikottaa.
Entäpä tämä minun koulutukseni? Se mahdollistaa hakemaan niin monenlaisiin työtehtäviin, että ei, työttömyyteni syynä ei ole se, etteikö töitä olisi tarjoilla. Töitä on tarjoilla työnhakijoille, mutta niin on työnhakijoitakin työnantajille.
Nyt lopetan turhautuneen puhinan, ravistelen tiehensä minua harmittavan mustavalkoisuuden ja lähden nauttimaan syksyn väripaletista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)