Hetki tämänaamuisesta Jälkipörssistä:
Perusperiaatteena pitäisi olla se, että - - kannustaminen työntekoon pitäisi olla joka tilanteessa se kaikista paras vaihtoehto, sanoo Arno Ahosniemi.
Mutta entä jos sitä työtä ei oo? kysyy haastattelija.
Hiljaisuus.
Työtä on. Työpaikkoja on kokoajan tänäkin päivänä avoimena, mutta yks syy miksei se kohtaannu oikein on nimenomaan se, että ansiosidonnaiselta ei ole kannustavaa lähteä, vastaa Piia-Noora Kauppi.
Jopas.
Ikään kuin kaikki työttömät ensinnäkin olisivat ansiosidonnaisella ja toisekseen ikään kuin kaikki ansiosidonnaisella olevat olelisivat tyytyväisinä nauttien työttömyydestään ja välittämättä siitä, että yhä vanhakantaisten asenteiden vallitessa heidän markkina-arvonsa työmarkkinoilla on vapaapudotuksessa työttömyyden pitkittyessä.
Että kyllä se on nyt niin, että massatyöttömyys johtuu pohjimmiltaan työttömistä itsestään.
Niin että hyvää huomenta vain kaikille!
27.1.2015
26.1.2015
Työntekijäpula
Hesarin tämänpäiväinen eri aloja koskevaa työvoimapulaa ja ylitarjontaa kartoittava juttu kertoi, että "Pulaa on myös esimerkiksi puhelinmyyjistä."
Niin että mitä? Kuka on pulassa, kun ei ole puhelinmyyjiä? Mitä siitä seuraa, että puhelinmyyjistä on pulaa?
Pitkä huokaus.
Niin että mitä? Kuka on pulassa, kun ei ole puhelinmyyjiä? Mitä siitä seuraa, että puhelinmyyjistä on pulaa?
Pitkä huokaus.
22.1.2015
Itsekunnioitus
Jani Kaaron kolmen viikon takainen teksti jäi kiertämään pientä kehää mielessäni. Kolumni imaisi kylkeensä runsaasti kommentteja. Tietenkin. Minä tosin lopetin kommenttien lukemisen jo ennen sadatta, sillä kommentit kävivät aika raskailla kierroksilla.
Onko työttömällä ihmisarvoa? Mistä työttömän itsetunto ja itsekunnioitus rakentuvat?
Vaikka olen työtön, työttömyyteni ei ole vienyt kykyäni arvostaa itseäni. Tietää arvoani. Siskona, tyttärenä, kaverina, ystävänä ja erilaisten ryhmien jäsenenä. Olen monelle ihmiselle yksi tärkeimpiä ihmisiä heidän elämässään. En tulisi koskaan olemaan yhtä tärkeä yhdellekään työnantajalle.
Kun ystäväni halaa minua lujasti, kun siskoni pyytää ja antaa apua, kun kuuntelen, lohdutan ja kannustan tuhansien kilometrien päässä murheitaan minulle purkavaa kaveria tiedän olevani tärkeä. Kun tiedän olevani jollekulle rakas ystävä, kun tiedän voivani pyytää ja antaa apua, kun tiedän voivani purkaa murheitani tuhansienkin kilometrien päässä asuvalle kaverille tiedän olevani tärkeä.
Työttömyyteni on kuitenkin heilutellut omakuvaani työnhakijana ja työntekijäehdokkaana. En enää tiedä arvoani työnhakijana tai työntekijänä. On päiviä, joina tunnen itseni rammaksi ja turhaksi. Mitättömäksi ja merkityksettömäksi. Mutta vain silloin, kun tarkastelen tilannettani työttömänä työnhakijana. Huonoimpina päivinä voin kokea olevani yhteiskunnan koneiston pyörittämiseen osallistumaan kykenemätön kakkosluokan kansalainen, mutta en koskaan tunne olevani rampa, turha, mitätön tai merkityksetön sisko, tytär, kaveri, ystävä tai ryhmän jäsen.
Ei työttömyys, tai työ, saa määrittää sitä, miten arvokkaina ihmisinä itse näemme itsemme.
Onko työttömällä ihmisarvoa? Mistä työttömän itsetunto ja itsekunnioitus rakentuvat?
Vaikka olen työtön, työttömyyteni ei ole vienyt kykyäni arvostaa itseäni. Tietää arvoani. Siskona, tyttärenä, kaverina, ystävänä ja erilaisten ryhmien jäsenenä. Olen monelle ihmiselle yksi tärkeimpiä ihmisiä heidän elämässään. En tulisi koskaan olemaan yhtä tärkeä yhdellekään työnantajalle.
Kun ystäväni halaa minua lujasti, kun siskoni pyytää ja antaa apua, kun kuuntelen, lohdutan ja kannustan tuhansien kilometrien päässä murheitaan minulle purkavaa kaveria tiedän olevani tärkeä. Kun tiedän olevani jollekulle rakas ystävä, kun tiedän voivani pyytää ja antaa apua, kun tiedän voivani purkaa murheitani tuhansienkin kilometrien päässä asuvalle kaverille tiedän olevani tärkeä.
Työttömyyteni on kuitenkin heilutellut omakuvaani työnhakijana ja työntekijäehdokkaana. En enää tiedä arvoani työnhakijana tai työntekijänä. On päiviä, joina tunnen itseni rammaksi ja turhaksi. Mitättömäksi ja merkityksettömäksi. Mutta vain silloin, kun tarkastelen tilannettani työttömänä työnhakijana. Huonoimpina päivinä voin kokea olevani yhteiskunnan koneiston pyörittämiseen osallistumaan kykenemätön kakkosluokan kansalainen, mutta en koskaan tunne olevani rampa, turha, mitätön tai merkityksetön sisko, tytär, kaveri, ystävä tai ryhmän jäsen.
Ei työttömyys, tai työ, saa määrittää sitä, miten arvokkaina ihmisinä itse näemme itsemme.
19.1.2015
Eläke
Et saa eläkettä! julistivat vanhempani ikään kuin asiana, jota en olisi tiennyt. Ei kerry ei.
Ja minähän en sillä päätäni vaivaa! painotin heidän kauhukseen.
Nuo ikävät hetket, kun uusi ja vanha maailma kohtaavat ikävän ilmiön äärellä.
Ja minähän en sillä päätäni vaivaa! painotin heidän kauhukseen.
Nuo ikävät hetket, kun uusi ja vanha maailma kohtaavat ikävän ilmiön äärellä.
14.1.2015
Tottuminen
Ihminen alistuu ja mukautuu. Sopeutuu ja tottuu.
Olen kauhukseni huomannut olevani jo tiellä hyväksymään elämäni työttömänä. Pyristely ja kieltäminen ovat muuttumassa sopeutumiseksi. Alistun ja mukaudun työttömän osaani. Hiljaa ja huomaamatta.
Säpsähdin tajuamaan tämän eräänä päivänä pohtiessani, että entä jos minä saankin joku kaunis päivä hakemani työpaikan. Että jos niin kävisi ihan oikeasti. Että juuri minä olisin se henkilö, joka saisi palkallisen työpaikan.
Se tuntui pienen hetken jopa väkivaltaiselta ajatukselta. Ikään kuin työpaikan saaminen olisi arkeni julmasti rikkova voima. Minkä arjen? Tämän minun työttömän arjen!
Löydän itseni työttömänä elämiseen tottuneena siitä huolimatta että vieläkin silloin tällöin aamulla silmät avatessani ajattelen epäuskoisena, että onko tämä todella minun elämäni.
Ei helvetti. En minä halua tottua tähän!
Olen kauhukseni huomannut olevani jo tiellä hyväksymään elämäni työttömänä. Pyristely ja kieltäminen ovat muuttumassa sopeutumiseksi. Alistun ja mukaudun työttömän osaani. Hiljaa ja huomaamatta.
Säpsähdin tajuamaan tämän eräänä päivänä pohtiessani, että entä jos minä saankin joku kaunis päivä hakemani työpaikan. Että jos niin kävisi ihan oikeasti. Että juuri minä olisin se henkilö, joka saisi palkallisen työpaikan.
Se tuntui pienen hetken jopa väkivaltaiselta ajatukselta. Ikään kuin työpaikan saaminen olisi arkeni julmasti rikkova voima. Minkä arjen? Tämän minun työttömän arjen!
Löydän itseni työttömänä elämiseen tottuneena siitä huolimatta että vieläkin silloin tällöin aamulla silmät avatessani ajattelen epäuskoisena, että onko tämä todella minun elämäni.
Ei helvetti. En minä halua tottua tähän!
11.1.2015
Kykenemätön kuluttamaan
Uutiset toistelevat, että kaupan ala kärsii. Pitäisi ostaa enemmän! Tuotteita ja palveluita. Kaikkea! Lisää!
Ihmetelkää te kauppiaat huonoa myyntiänne samalla kun minä ihmettelen, miten saisin rahani riittämään uuteen pyykinpesukoneeseen sekä tarvitsemiini ruoka-aineisiin saman kuun aikana.
Työttömien osuus kuluttamaan kykenemättömien joukossa kasvaa tasaisesti, mutta tämä kuitenkin listataan harvoin heikkoa myyntiä koskevien syiden joukossa. Sää, mikä mainio syy kaupankäynnin kompastelulle! Lämmin syksy ― syysvaatteet jäivät rekkeihin. Talven myöhästyminen ― talvivaatteetkaan eivät ole päätyneet kassalle asti. Niin, kyllä se on tuo oikutteleva ilmasto, mikä saa ihmiset kuluttamaan vaisummin. Jännä...
Ihmetelkää te kauppiaat huonoa myyntiänne samalla kun minä ihmettelen, miten saisin rahani riittämään uuteen pyykinpesukoneeseen sekä tarvitsemiini ruoka-aineisiin saman kuun aikana.
6.1.2015
Kertokaa te!
Olettaen, että tällaisesta työmarkkinatilanteesta huolimatta työttömät työnhakijat eivät toimi omaa löytöään suojelevien, salamyhkäisten sienestäjien ja marjastajien tavoin, kysyisin teiltä osittain mielenkiinnosta ja osittain vinkkejä kaivaten, mitä kanavia te käytätte etsiessänne töitä? Mitkä kanavat ovat oman työhakijaprofiilinne kannalta otollisimpia?
Sosiaalisen median roolia korostetaan tämän päivän työpaikan saamisessa tämän hetken näkemykseni mukaan hieman, hmm, perusteettomasti. Pohdin, onko sosiaalinen media oikeasti tämän päivän toimivin kanava, vai onko somen ylistäminen vain jonkinlaista toistelua massan mukana ilman yksityiskohtaisempaa pohdintaa siitä, onko some sittenkään muita erityisempi kanava työpaikkaa etsiessä. Onko somerekryämisestä messuaminen katteetonta hypettämistä?
Kriittisyyteni sosiaalisen median avittamaa onnistunutta rekrytointiprosessia kohtaan on nostanut päätään tutustuttuani viimeisimpänä twitterin rekrytointikaruselliin. Alun hämmentynyt innostus #rekry-kanavaa kohtaan vaihtui ikävän nopeasti kyyniseen pessimistisyyteen.
Ensinnäkin valtavassa osassa kanavaan saapuvista ilmoituksista etsitään myynnin ammattilaisia ja it-osaajia. Tai johtajia ja pääliköitä. Olen twitterissäoloaikanani klikannut rekryilmoituksen linkkiä vain muutaman hassun kerran.
Toisekseen, ilmoitus twitterissä ei aina ole vain twitterissä. Kaikki avaamani ilmoitukset ovat löytyneet myös TE-palvelujen sivuilta. TE-palvelut on minulle synonyymi kirosanalle työpaikkailmoitusten osalta. Jo läikähtänyt toivo siitä, että kuuluisin siihen hieman pienempään joukkoon, joka huomaisi esimerkiksi vain twitteriin julkaistun työnhakuilmoituksen romuttuu ilmoituksen löydyttyä myös TE-palvelujen sivuilta. Kymmenet hakemukset vaihtuvat satoihin. Se siitä somerekrytoinnin erinomaisuudesta omalta osaltani...
Seuraan rekrytointiryhmiä facebookissa, vierailen LinkedInissä lähes päivittäin, olen asettanut oikotielle, indeed:iin, kuntarekryyn ja TE-palveluihin työpaikkavahteja sekä tilannut eri yhdistysten ja järjestöjen uutiskirjeitä työpaikkailmoituksen löytämisen toivossa. Mutta. Jos kaikki tiet vievät Roomaan niin kaikki työpaikkailmoitukset tuntuvat päätyvän TE-palvelujen sivulle.
En toki kuitenkaan vain odota passiivisesti ilmoituksien luokseni kävelyä, vaan haluaisin uskoa avointen hakemusten taikaan. Laskin ennen vuoden vaihtumista, montako avointa hakemusta ja montako löytämääni ilmoitukseen vastaavaa hakemusta olin lähettänyt: kumpiakin lähes yhtä monta.
Kuulisin mielelläni teidän työnhakukanavistanne ja ajatuksistanne erilaisten kanavien osalta.
Sosiaalisen median roolia korostetaan tämän päivän työpaikan saamisessa tämän hetken näkemykseni mukaan hieman, hmm, perusteettomasti. Pohdin, onko sosiaalinen media oikeasti tämän päivän toimivin kanava, vai onko somen ylistäminen vain jonkinlaista toistelua massan mukana ilman yksityiskohtaisempaa pohdintaa siitä, onko some sittenkään muita erityisempi kanava työpaikkaa etsiessä. Onko somerekryämisestä messuaminen katteetonta hypettämistä?
Kriittisyyteni sosiaalisen median avittamaa onnistunutta rekrytointiprosessia kohtaan on nostanut päätään tutustuttuani viimeisimpänä twitterin rekrytointikaruselliin. Alun hämmentynyt innostus #rekry-kanavaa kohtaan vaihtui ikävän nopeasti kyyniseen pessimistisyyteen.
Ensinnäkin valtavassa osassa kanavaan saapuvista ilmoituksista etsitään myynnin ammattilaisia ja it-osaajia. Tai johtajia ja pääliköitä. Olen twitterissäoloaikanani klikannut rekryilmoituksen linkkiä vain muutaman hassun kerran.
Toisekseen, ilmoitus twitterissä ei aina ole vain twitterissä. Kaikki avaamani ilmoitukset ovat löytyneet myös TE-palvelujen sivuilta. TE-palvelut on minulle synonyymi kirosanalle työpaikkailmoitusten osalta. Jo läikähtänyt toivo siitä, että kuuluisin siihen hieman pienempään joukkoon, joka huomaisi esimerkiksi vain twitteriin julkaistun työnhakuilmoituksen romuttuu ilmoituksen löydyttyä myös TE-palvelujen sivuilta. Kymmenet hakemukset vaihtuvat satoihin. Se siitä somerekrytoinnin erinomaisuudesta omalta osaltani...
Seuraan rekrytointiryhmiä facebookissa, vierailen LinkedInissä lähes päivittäin, olen asettanut oikotielle, indeed:iin, kuntarekryyn ja TE-palveluihin työpaikkavahteja sekä tilannut eri yhdistysten ja järjestöjen uutiskirjeitä työpaikkailmoituksen löytämisen toivossa. Mutta. Jos kaikki tiet vievät Roomaan niin kaikki työpaikkailmoitukset tuntuvat päätyvän TE-palvelujen sivulle.
En toki kuitenkaan vain odota passiivisesti ilmoituksien luokseni kävelyä, vaan haluaisin uskoa avointen hakemusten taikaan. Laskin ennen vuoden vaihtumista, montako avointa hakemusta ja montako löytämääni ilmoitukseen vastaavaa hakemusta olin lähettänyt: kumpiakin lähes yhtä monta.
Kuulisin mielelläni teidän työnhakukanavistanne ja ajatuksistanne erilaisten kanavien osalta.
4.1.2015
Odottaminen
Olen lähettänyt muutaman kesätyöhakemuksen. Ja niiden myötä alkanut odottaa. Uudestaan.
Loppuvuoden toivottomuuden tilalle on palannut pienen pieni toivo. Lähetän kesätyöhakemuksia toistellen itselleni, että minulla saattaa olla mahdollisuus saada kesätyöpaikka. Lyhyen hetken kestänyttä työnhakutaukoani edeltänyt työnhakusirkus ei tuntunut lopulta enää edes työnhaulta. Nyt ajatus työn hakemisesta tuntuu taas johdonmukaisemmalta: haen töitä lisätäkseni mahdollisuuksia saada työpaikan.
Odotus ja toivo löysivät luokseni uudestaan. Niihin käpertyminen tuntuu hyvältä.
Ja pelottavalta.
Loppuvuoden toivottomuuden tilalle on palannut pienen pieni toivo. Lähetän kesätyöhakemuksia toistellen itselleni, että minulla saattaa olla mahdollisuus saada kesätyöpaikka. Lyhyen hetken kestänyttä työnhakutaukoani edeltänyt työnhakusirkus ei tuntunut lopulta enää edes työnhaulta. Nyt ajatus työn hakemisesta tuntuu taas johdonmukaisemmalta: haen töitä lisätäkseni mahdollisuuksia saada työpaikan.
Odotus ja toivo löysivät luokseni uudestaan. Niihin käpertyminen tuntuu hyvältä.
Ja pelottavalta.
2.1.2015
Eri vuosi
Siinä sitten kävi niin, että olen ollut viimeksi töissä edellisenä vuonna. Ei ole enää kaukana sekään hetki, että siirryn tilastoinnissa pitkäaikaistyöttömien kasvavaan joukkoon.
Kiltti 2015, kunpa kohtelisit minua paremmin kuin 2014.
Kiltti 2015, kunpa kohtelisit minua paremmin kuin 2014.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)