Lisää ajattelemattomuutta

Menkää nyt edes joihinkin töihin!

Vaikka olenkin täällä blogissa vähän leikkinyt tulella julistaen, että pidän jonkinlaista filtteriä hakemieni töiden suhteen, ei se tarkoita, ettenkö olisi hakenut näihin niin sanottuihin "edes joihinkin töihin". Oi kyllä olen hakenut. Edes johonkin, kun en muuallekaan näytä pääsevän. Mutta mistäpä kukaan sen tietäisi, kun minä en pääse niihin edes joihinkinkaan töihin. Haen "edes joihinkin töihin", mutta minun niihin pääsemättä kukaan ei tule taputtamaan olalle, että hyvä Maria, kun hait "edes johonkin työhön"!

Ja... ihan oma lukunsa olisikin lähteä jäsentelemään, miten edes määritellään "edes jokin työ". Määritelmiä taitaa olla yhtä monta kuin määrittelijöitäkin.


Älkää tuijottako työstä saatavaa palkkaa. Tärkeämpää on kerryttää työkokemusta.

Ja kyllä muuten tasan tarkkaan tuijotan palkkaa. Miksi? Koska haluan tarkastella työmarkkinoita siitä lähtökohdasta, että teen töitä elääkseni, enkä sen vuoksi, että tekisin yhä vain töitä osoittaakseni myöhemmille työnantajille olevani valmis tekemään töitä. Minä olen tuon aina-reipas-ja-valmis-ahkeraksi-työläiseksi -osuuden jo suorittanut mylläämällä niin Suomen kuin muidenkin maiden työmarkkinoilla.

Olin se teini, joka iloitsi käyttörahan saamista enemmän juuri siitä, että minulla olisi jotain, mitä kirjoittaa ansioluetteloon. Säästin rahat ja juhlin työtodistusta. Kesä kesältä luettelo piteni, ja minä olin iloisempi ja itsevarmempi. Opiskeluaikana tein töitä tuleville työnantajille esiteltävän työkokemuksen kerryttämisen lisäksi tietenkin rahan vuoksi.

Joitakin töitä olen tehnyt puhtaasti ainutkertaisten elämänkokemusten kerryttämisen vuoksi. Ainutkertaisten, vielä mummonakin ilolla ja lämmöllä muisteltavien työtehtävien osalta minulla on ollut onni myötä muilla mailla: olen voinut työskennellä tehtävissä, joiden kaltaisten parissa toimimisesta en olisi koskaan uskaltanut haaveillakaan. Palkka oli jokaisella kerralla huonoa, mutta huh, mitä kaikkea muuta sain tilalle!

Mutta nyt, nyt tekisin töitä rahan vuoksi. En ole enää 15-vuotias ensimmäistä kesätyötään etsivä teini. Olen elämänsä rakentamiseen pyrkivä aikuinen, ja elämäni rakentamiseen minun pitäisi kyetä itsenäisesti. 


Voi, miten ajattelematonta on neuvoa puolta miljoonaa Suomen työtöntä menemään edes joihinkin töihin.
Voi, miten ajattelematonta on neuvoa puolta miljoonaa Suomen työtöntä olemaan välittämättä siitä, saako työstä palkkaa mahdollisesti edes senkään vertaa, että kykenisi elämään ilman yhteiskunnan rahallista lisätukea.

Tuettomuus

Rahahanat kiinni, niin johan alkaa työnteko maistua! huutelevat.

Minä olen tätä vähän miettinyt. Jos postiluukusta tipahtaisikin maksettavan työttömyyskorvauksen määrän ilmoittavan kirjeen sijaan kirje, jossa kerrottaisiin, että tästedes en saisi enää lainkaan rahaa yhdeltäkään luukulta, mitä tekisin?

Alkaisiko työnteko sitten maistua?
Vaikka rahahanat suljettaisiin, minulle ei vieläkään maistuisi työ, josta en saisi elämisen ilman yhteiskunnan tukia mahdollistavaa palkkaa. Sen sijaan minulle alkaisi maistua maasta pois muuttaminen.

Jos kotimaani ei antaisi minulle enää edes mahdollisuutta pysyä hengissä, miksi jäisin? Antaisiko mahdollisuuden sitten joku toinen maa? Jaa-a. Mutta voisiko tilanteeni huonontuakaan? Nii-in.

Väreilyjä

Olen saanut ensimmäistä kertaa myönteistä, eteenpäin asioita vievää vastakaikua työnantajapuolelta sitten viime keväänä alkaneen työnhaun! Olen vihdoinkin onnistunut sujahtamaan tiheän siivilän läpi! Miltä nyt tuntuu? Hemmetin mahtavalta!

Vaikken saisikaan työpaikkaa, olen kuitenkin valtavan iloinen siitä, että edes yhden kerran minut asetetaan työpöydällä siihen pinoon, jossa oleviin otetaan yhteyttä muulla tavoin kuin kieltävästi kiittävällä massasähköpostilla.

Mitä työtön saa sanoa ääneen?

Yksi vierailluimpia blogitekstejäni löytyy otsikon Miksi et ota vastaan mitä tahansa työtä? alta. Viimeisen kirjoitukseni jälkeen tuli vielä pieni lisäpiikki vierailuihin. En ole yllättynyt tekstiä koskevista vierailumääristä, sillä silloin liikutaan lähes tabun omaisella aihealueella, kun työtön kirjoittaa siitä, miksi hän ei ottaisi mitä tahansa työtä vastaan.

Entä jos olisin kirjoittanut tuon lokakuisen tekstin työllisenä? Miten se silloin luettaisiin? Minä itse olisin kirjoittanut samoista asioista (tosin nyt katsottuna ehkäpä vähän hiotumpana... hrr, omien tekstien lukeminen jälkikäteen voi olla aika nolostuttava kokemus). Kirjoitin itselleni sopimattomista töistä sekä töistä, joista ei saisi kohtuullista palkkaa elämiseen ja töistä, joissa en pystyisi kehittämään itseäni ja käyttämään hyväksi kerryttämiäni tietoja ja taitoja.

Olen pyörtänyt kantani jo ajat sitten tuon itsensä kehittämisen kohdalla. Eikä silläkään ole enää hetkeen ollut väliä, voisinko käyttää opinnoissani ja työelämässä kerryttämiäni tietoja ja taitoja hakemassani työpaikassa. Rima on ollut maassa asti jonkin aikaa. No, onko rimasta irti päästäminen sitten auttanut? Ei ole, ei. Rima kuitenkin pysyy jalkojeni juuressa. En aio heittää sitä pois. Yhä edelleen pidän kiinni esimerkiksi siitä periaatteesta, että minun pitää saada työstä kohtuullista palkkaa. Eikös se ole työnteon tarkoitus?

Onko työttömän hyväksyttyä olla ottamatta vastaan mitä tahansa työtä?

Haluan tehdä töitä, joista pidän/joihin sovin. En halua tehdä töitä, joista en pidä/joihin en sovi.
Haluan tehdä töitä, joiden tekemisestä maksetaan kelpo palkkaa. En halua tehdä töitä, joiden tekemisestä maksetaan matalaa palkkaa tai provisiopalkkaa.
Haluan tehdä työtä, joka ei kuormita liikaa henkisiä ja fyysisiä voimavarojani. En halua tehdä työtä, joka on henkisesti ja fyysisesti liian raskasta.

Ovatko nämä lauseet hyväksyttyjä työllisen suusta tulleina?
Ovatko nämä lauseet hyväksyttyjä työttömän suusta tulleina?

Mykistyminen

Suomalaisten työelämäasenteita mitanneen EVA:n arvo- ja asennetutkimuksen tulostaulukkoa tarkasteltaessa voisi joku enempiä miettimättä vaikka luulla, että työttömät ovat työttömiä syystäkin: niille ei kelpaa mikä tahansa työ. Piste. Kun niin tuo taulukko näyttää!

Tuo taulukko... sosioekonomisen aseman ja minkä tahansa työn vastaanottamisvalmiuden välinen korrelaatio on aika hyytävää tarkasteltavaa. Vai on se niin, että herra iso herra todella ottaisi vastaan mitä tahansa työtä, jos vaihtoehtona on työttömyys? Ihan todellako? No okei okei, kyllähän minä ymmärrän miksi herra iso herra vastaa näin työtöntä useammin. Koska hän ei ole saattanut kohdata tämänhetkisten työmarkkinoiden tilaa. Miksi olisikaan...  (Aihetta sivuten - Ylen uutinen työmarkkinoiden köyhtymisestä ja laadullisesta heikentymisestä, kas tässä.)

Silmäilin raportin kiinnostuneena raportissa esitetyistä, tulostaulukkoa koskevista syy-seuraus-suhteista. Eihän tuota tulostaulukkoa voida jättää purkamatta asianmukaisesti osiin. Eihän?

EVAn Arvo- ja asennetutkimus 2015: Suomalaisten työelämäasenteet

Ah, miten valloittavan arvolatautunutta, veikkaamiseen sortuvaa ja inhimillisyyttä väheksyvää analyysiä! Hyvää työtä!

Lähes ilmaiseksi tarvittavat

*ring*
Soitan omaa erikoistumistani vastaavaan pk-yritykseen koettaakseni saada tieni rekrytoinnista vastaavan henkilön luokse. Vaihdetyöntekijä antaa minulle sähköpostiosoitteen ja kehoittaa lähes liioitellun painokkaasti lähettämään työhakemuksen sähköpostilla.

*klik*
Lähetän avoimen työhakemuksen ja CV:n linkkeineen ja videoineen rekrytoinnista vastaavalle henkilölle.

*ping!*
Saan myöhemmin samana päivänä sähköpostin, että kiitos kiinnostuksestasi, mutta valitettavasti meillä ei ole juuri nyt avoinna olevia työtehtäviä. Kertoo laittavansa työhakemukseni sivuun odottamaan ja lupaa pitää minut mielessään, jos tulevaisuudessa tarvitsisivat kaltaisiani työntekijöitä.

*klik*
Lähetän vastauksesta kiittävän viestin, jossa esitän odottavan toiveikkuuteni kuulla heistä myöhemmin. Oikein Parhain terveisin, minä.

*KAPOW*
Löydän myöhemmin kyseisen yrityksen työpaikkailmoituksen, jossa he etsivät juuri kaltaistani työntekijää. Olin hetkeä aikaisemmin markkinoinut ja mainostanut ja kehunut brändättyä itseäni juurikin heidän ilmoituksen hakukriteerien kaltaisena työntekijänä.

Etsivät työharjoittelijaa. Kelpoisuusvaatimuksena korkeakoulun työharjoitteluun myöntämä rahoitus.

*CRASH*

Testi

Ylen sivuilla voi nyt testata soveltuvuutta aloille, joissa on Ylen mukaan töitä tarjoilla.

En pidä testeistä. Netin pimeälle puolelle kuuluviin "mikä kahvipannu olet!?" ja "mitä syvänmeren kalaa muistutat!?" tyyppisiin testeihin en ole ikinä koskenut pitkällä tikullakaan, enkä liioin näihin hieman asiallisemmiltakaan näyttäviin testeihin. Viimeksi vuosia, vuosia sitten testiä tehdessäni tein myös ammatinvalintatestin: TE-palvelujen mukaan olisin sopinut parhaiten ahtaajaksi. 5/5.

Päätin tehdä Ylen testin ennen kaikkea siksi, että näkisin, mitkä nyt työllistävät alat olisivat testin tulosten mukaan minulle sopivimpia.

Tunnistettavuutta on ja sitten ei niinkään. Vähän kuin horoskooppia lukisi. Mutta oleellisinta onkin katsoa, mitä Yle tarjoaa sopivimmiksi, nyt työllistäviksi ammateiksi ja ammattialoiksi. Siellä ne yhteiskuntatieteelliset alat pilkistävätkin. 

Jäädä, joutua, joutua jäämään

Työttömäksi on helppo jäädä! huutelevat.

Onko?

No eihän ole. Jäädä siis. Joutua kylläkin. Vähän vaarallisenkin helppo.

Toki on heitäkin, jotka ovat jääneet työttömäksi. Mutta jääjiä on ollut aina. Hyvinä ja huonoina aikoina.

Työttömäksi on helppo joutua, ja olisikin kerrassaan mahtavaa, jos huutelijat ymmärtäisivät sanojen jäädä ja joutua välisen merkityseron tässä kontekstissa. Ja käyttäisivät näitä sanoja harkiten.

Vertailtavuus

Olen liian nuori muistaakseni 90-luvun laman. Tuo lama on tullut minulle tutuksi oppikirjojen ja vanhempien ihmisten puheiden kautta. Tuo kyseinen lama on tehnyt paluun (jo ajat sitten) tämän päivän keskusteluihin, sillä nyt meneillään olevan kurimuksen vertailemista 90-luvun aikoihin näytetään pitävän ihan kelpo tapana hahmottaa tämänhetkistä tilannetta. Vertailua löytyy uutisista ja artikkeleista. Twiiteistä ja kahvipöytäkeskusteluista. Vertailun avulla tämän päivän talousahdinkoa vähätelläkseen pyrkivät vetoavat esimerkiksi niihin iänikuisiin työttömyyskäppyröihin. Kattokaa, ei oo paha! Kattokaa, kyl 90-luvulla oli paljo pahempi! Tämänhetkisen tilanteen dramaattisuutta painottavat vetoavat sitten toisenlaisiin 90-luvun lamaa koskeviin käppyröihin.

Ja minä mietin kulmat kurtussa, mistä juontuu into verrata tätä päivää yli 20 vuoden takaiseen aikaan. Miksi vertailla keskenään kurimuksia, joiden syntymekanismit ja etenemistavat eroavat toisistaan merkittävästi? Työttömien tilastointitapakin on muuttunut kurimusten välissä, joten miksi, oi miksi työttömyystilastoja vertaillaan?

Ja kaiken lisäksi... miksi verrata tätä päivää 90-luvun lamaan, kun eihän tämän päivän sirkus edes ole lama. Eihän? Eiku...