Kontaktihenkilö

Jo aikaisemmin mainitsemani puhelimitse tapahtunut uudelleentapaaminen te-toimiston virkailijan kanssa sujui hyvin. Jos ensimmäinen tapaaminen eteni ihan hyvässä hengessä, niin puhelintapaaminen eteni vielä paremmin.

Vaikka emme olleetkaan virkailijan kanssa samoilla linjoilla siitä, miten abstrakti tai hyödyllinen tutkintonimikkeeni on, tunsin kuitenkin keväällä, että virkailija kuitenkin... ymmärsi minun tilannettani? Ainakaan hän ei ollut näyttänyt päättäneen, että hän ei halua ymmärtää. Olin aavistavinani, että juuri kyseisen virkailijan kanssa asioidessa minulle saatettaisiin antaa aikaa ja tilaa etsiä ja löytää töitä. Vai toiveajattelinko vain? No, sen olisin tullut näkemään mahdollisesti piankin. 

Sain aikaa ja tilaa. 

Ja sitten uudelleentapaaminen tuli jo lähelle. Ja minua alkoi mietityttää, että mikä mahtaisi olla uudelleentapaamisen tunnelma. Että oliko ollut sittenkin vain tyyntä myrskyn edellä? Että sain mahdollisuuden etsiä ja löytää työpaikan itse itselleni, mutta siinä epäonnistuttuani olisi nyt te-palvelujen vuoro "auttaa" minua.

Olin huojentunut kuullessani tutun virkailijan äänen puhelimessa. Hyvä! Ymmärtää hän minua tai ei, ainakin tämä virkailija tietää jo valmiiksi minut ja tilanteeni. En ole vain kasvoton numero. En ole vain rikkaruoho. Olen juuri se työtön, johon juuri tuo virkailija ottaa yhteyttä.

Kysymykseen työnhaun edistymisestä vastasin painottaen ja vakuutellen, että minä teen osaltani kaiken voitavan. Ja se riitti! Ei kyseenalaistamista tai painostamista tai mitään temppuiluehdotuksia muka-avuksi.

Virkailijan aidosti ymmärtävä ääni puhelimessa kuulosti niin lohdulliselta ja turvalliselta, että palan kurkkuun nouseminen käväisi lähellä. Se inhimillisyys, joka on melko marginaalista tämän päivän suomalaisessa yhteiskunnassa, kun on kyse työttömistä työnhakijoista. (Luitteko muuten uutisen, että Valko-Venäjän presidentti koettaa ajaa maassaan työttömyyden kriminalisointia?)

Virkailija antoi minulle lisää aikaa ja tilaa. Jos joskus saan hakemani työpaikan, aion kiittää häntä henkilökohtaisesti siitä, että hän antoi minun olla rauhassa. Sakoista ja rumista tilastoista huolimatta.

Edit! Hups, sorruin luulemaan ilman tarkempaa selvittämistä. Eihän minusta vielä sakkoja isketäkään! 500 päivän täyttyminen on vielä kaukana tulevaisuudessa. Palataan asiaan uudestaan sitten silloin!

Työn hinta

Hankalia pomoja ja ilkeitä työkavereita. Työpaikkakiusaamista, selän takana puhumista ja työnteon hankaloittavaa kommunikoinnin puutetta. Tahatonta ja tahallista. Liikaa töitä asetettujen työtuntien raameissa. YT-neuvotteluja.

Silloin tällöin sitä löytää tekstin tai kuulee keskustelun, missä huokaillaan joko ahdistuneena siitä, että miten ikävässä työpaikassa joutuu työskentelemään, tai helpottuneena siitä, että on irtisanoutunut tai tullut irtisanotuksi ikävästä työpaikasta. Toiset ovat tulleet onnettomiksi juuri siellä, minne itse pyrin niin kovasti, että olen pikkuruisina palasina toinen toistaan seuraavien ei-kiitosten sähköpostiini tipahdellessa.

Niin, olen toki itsekin ehtinyt kerryttää kokemusta hankalista tilanteista ja vaikeista työyhteisön jäsenistä. Olen muun muassa työskennellyt äärimmäisen lapsellisen, itsekeskeisen ja esimiehenä täydellisen taitamattoman työnjohtajan alaisuudessa. Franchising-yrittäjänä toiminut pojankloppi, jolle muun muassa isot saappaat olivat aiheuttaneet pisun päähän nousua.

Olen myös joutunut uutena ja väliaikaisena työntekijänä todistamaan valmiiksi tulehduksissa olevia suhteita työpaikalla, ja koettanut navikoida kiusallisten tilanteiden aallokossa. Koeta siinä sitten olla tasapuolisesti kaikkien kaveri, kun työpaikan sanaton etiketti ei sitä salli. Olen joutunut seuraamaan sivusta työpaikkakiusaamisen monien muotojen voimaa käytännössä. Olen joutunut myös YT-neuvotteluihin, mutta minun suureksi onnekseni YT-neuvottelut tarkoittivat töideni uudelleenjärjestelyä omalle tilanteelleni edullisemmiksi!

Siinä, missä saatoin heilauttaa kättä huonoille työolosuhteille ja ikäville persoonille työpaikoilla muistuttamalla itselleni, että tämä on minulle vain lyhytkestoinen työsuhde, mietin näitä työpaikkojen ikäviä tilanteita kuitenki aivan eri näkökulmasta nyt, sillä nyt seuraava työpaikka saattaisi olla muutaman kuukauden jaksoa pidempi. Epätodennäköinen juttuhan se on, mutta jos niin hullu juttu kävisi, että saisin vakituisen työsuhteen, saattaisi se pahimmassa tapauksessa tarkoittaa myös kaikkien noiden työpaikan saamisen mukana tulevien ikävien asioiden vakiintumista elämässäni. Hrrr...

Tällaisten asioiden pohdiskeleminen kuuluu taas sarjaan asioita, joilla en olisi uskonut itse itseäni vaivaavan. Mutta kun minulla on tätä aikaa...

Mutta tiedättekö sen tunteen, joka syntyy siitä kun jotain oikein tavoittelee? Haluatte oikein kovasti päästä paikkaan b tai saada asian c. Joudutte oikein kovasti ponnistelemaan ja pinnistelemään. Tuo haluamanne asia alkaa elää omaa elämäänsä mielessänne. Muuttuu jotenkin hienommaksi ja paremmaksi. Laaditte suunnitelmia ja kulutatte energiaanne saadaksenne haluamanne. Ajan kuluessa tavoittelemanne asia saa enemmän arvoa, sillä olette jo ymmärtäneet, että asian saaminen ei ole itsestäänselvyys.

Säpsähdin huomaamaan tämän itsessäni. Koulutustani vastaavan työpaikan saamisesta on tullut minulle lähes mahdoton asia toteuttaa, ja sen myötä koulutusta vastaaville töille on kasvanut kultareunukset. Nuo lähes mystiset, saavuttamattomissa olevat koulutustasolleni sopivat työpaikat. Jos joskus saan työpaikan, arvostan sitä aivan uudella tavalla, sillä käyttämäni työmäärä työn saamiseksi on ollut valtava.

Mutta mahdollisesti joskus saamani työ on kuitenkin lopulta vain työ. Hyvine puolineen ja huonoine puolineen. Työelämän demonisointi ei ole järkevää, mutta ei työelämä välttämättä kultareunuksiakaan ansaitsisi.

Kesätyöntekijä

Vaikka kesätöiden hakeminen ei ole ihan vielä ajankohtaista (enkä totta puhuen olisi ajatellut kesätöiden hakemisen olevan kohdallani enää koskaan ajankohtaista...), olen jo laatinut suunnitelman. Se on hyvin yksinkertainen.

Toimintasuunnitelmani on hakea kesätöitä paikoista, joita olen jo näiden kuukausien mittaan hakemuksineni lähennellyt, mutta tällä kerralla tarjoan itseäni kesätyöntekijänä. Paperille kokoamiani hakulistoja täydentävät nyt myös sellaiset työpaikat, jotka eivät kohtaa omien tietotaitojeni kanssa, mutta joissa pärjäisin ja viihtyisin edes sen lyhyen ajanjakson.

Kunnes toisin käy

"-- mutta mistäpä sitä tietää, vaikka olisin työtön koko lopun ikääni!"

Istun vanhempieni kanssa keittiön pöydän ääressä. Kahvi maistuu paremmalta rasvaisemman maidon kanssa ja pala vielä lämmintä mutakakkua aivan kirjaimellisesti sulaa kielen päällä. Nyt ymmärrän, mistä ihmiset puhuvat ihastuksesta huokaillen, kun he kertovat jonkin ruoan sulavan suussa.

Vanhempani ovat hiljaa ja katsovat minua eksynein silmin. Kunnes kieltävät yhteen ääneen kyseisen onnettomuuden mahdollisuuden. Painokkaat eit pyrähtelevät sinne tänne.

No, myönnettäköön, etten itsekään usko koko ikääni kestävään työttömyyteen. Työttömäksi en jää, jos vain en ainoastaan laske sitä kuuluisaa rimaa, vaan poistan riman kokonaan. En ole kuitenkaan vielä, ehkä ikinä, valmis heittämään rimaa kokonaan pois.

Kahvipöytäkeskustelu

Kaverini ilme olisi sopinut tilanteeseen, jossa olisin kertonut hänelle jotain, mitä on vaikea uskoa. Jotain käsittämätöntä. Jotain, minkä tapahtumisen todennäköisyys on äärimmäisen pieni. Kuten vaikkapa, että minusta on juuri äskettäin löytynyt sisälleni koteloitunut kaksonen. Tai että osallistun seuraavalle kuulennolle. Jotain sellaista.
Kerroin hänelle, etten ole päässyt yhteenkään haastatteluun tämän puolen vuoden aikana.

Kaverini on ollut turvallisesti ja tukevasti työelämässä jo vuosia. Sama, turvallinen työpaikka ja ala, jossa ei tarvitse säikkyä nurkan takana käsiään hierovia potkupeikkoja. Hän pääsi nykyiseen työhönsä puhtaasti suhteilla. Hänen ei tarvinnut nähdä vaivaa työpaikan saamiseksi. Riitti, että hän syntyi juuri oikeaan perheeseen. Ja työpaikka jossa hän on, on vakaa kuin peruskallio. Työelämässä hän on päässyt verrattain helpolla ja tulee pääsemään tulevaisuudessakin. (Kuulostaapa muuten katkeralta tilitykseltä näin työttömän työnhakijan kirjoittamana! Syytä suoranaiseen katkeruuteen minulla ei kuitenkaan ole.)

Valkolakit päähän painettuamme lähdimme tallustelemaan hyvin erilaisia polkuja. Minä lähdin ja jäin ajelehtimaan kun hän samaan aikaan asettui tukevasti niin fyysisesti kuin henkisestikin. Siksi ymmärrän, että hän ei ymmärrä. Mutta en voinut kuitenkaan olla hämmästymättä itse sitä, miten täydellisen hämmästynyt hän oli. Sellaista puhdasta tiedon puutteesta huokuvaa hämmästystä. Sivustakatsojan hämmästelyä. Sellaista hämmästystä, joka saa minut tuntemaan oloni epämukavaksi.

Et kai hämmästele ja pohdi tietämättömyyttäsi sitä, että miten huono työnhakija minä taidan olla?

Uudelleentapaaminen

Puut ovat kaljuja. Aivan kuten olivat silloin keväällä astellessani ensimmäiseen työllistymissuunnitelmatapaamiseen. Keväällä puut kuitenkin valmistelivat itseään loistamaan vihreinä ja rehevinä monta tulevaa kuukautta.

Keväällä sovittu uudelleentapaaminen hoidetaan nyt puhelimitse kävellessäni kaljujen puiden kehystämällä lenkkipolulla. Tällä kertaa puut tosin valmistautuvat pysymään kaljuina ja harmaina monta tulevaa kuukautta.

Keväällä kaljujen puiden tiesi kulkevan kohti parempia aikoja. Kohti kesän kukoistusta. Ja minä toivoin kulkevani kohti parempia aikoja. Kohti palkkatyöelämää. 

Nyt syksyllä kaljujen puiden tietää joutuvan odottavan taas pitkän tovin parempia aikoja. Ja minä pelkään joutuvani odottamaan ehkä lopun elämääni parempia aikoja.

Viiden vuoden sössiminen

Keskisuomalaisen sivuilta löytyi terävästi kirjoitettu kolumni.

Mitä putkitutkinnon viidessä vuodessa suorittanut tuore maisteri sitten osaa?, kirjoittaja kysyy.

Niin.

Vaikka olenkin kerryttänyt kokemusta hyvin erilaisissa työtehtävissä toimimisesta, koen tällä hetkellä kuitenkin olevani tuo putkitutkinnon suorittanut, työnantajien silmissä mitään osaamaton ja täten mihinkään kykenemätön maisterisplikka. Ja se totta vie ahdistaa.

En voi olla miettimättä, että miten täydelliseen liriin olen itseni saanut ahkeralla opiskelulla ja suorittamalla ylemmän korkeakoulututkinnon. En *ruma kirosana* tunnu nyt millään kelpaavan tehtäviin, joita olen lähtenyt tavoittelemaan kouluttautumalla juurikin valitsemallani tavalla.

Onko minun kohtaloni olla sitten vain jatkossakin siivooja? Siivota minä osaan. Moppia olen heilutellut vuosia. En ole tosin alalle kouluttautunut. Mutta onko siivoaminen minun ainoita vaihtoehtojani, jos haluan palkkatyötä? Olisin päässyt siivoojaksi niin paljon vähemmälläkin...

Ahdistun ajatellessani, että kun minä nyt piru vieköön koulutin itseni, mutta vähän niin kuin väärin. Että kun menin ja putkitutkinnon suoritin, enkä kerryttänyt koulutustani vastaavaa työkokemusta tutkintooni liittyvää työharjoittelujaksoa enempää. Että vaikka minulla on osoittaa, että akateemisen näpertelyn lisäksi olen kerryttänyt käytännön työelämässä vaadittavia taitoja ja ominaisuuksia, en kuitenkaan sovi koulutustasoani vastaaviin työtehtäviin, kun ne minun aikaisemmat työpaikat nyt ovat suurimmaksi osaksi vähän sitä sun tätä.

Että olen korkeasti kouluttautunut, mutta en kuitenkaan osaa mitään.

Kuvaukset

Viimeisimmät matalikkokahluut ovat jo hyvän matkaa takanapäin ja katse on suunnattu uudelleen tiukasti horisonttiin.

CV:n oikeassa yläkulmassa komeilee uusi naamakuva. Entäpä jos mahdollisesti hieman parempi kuva omasta naamataulusta olisi se haastattelukutsuun houkutteleva tekijä? (Niin pinnallista, että ällöttää, mutta niinhän elämä joskus on. Terveisin työnantajan silmää miellyttäneen kuvan ansiosta ulkomailla töitä saanut.) Pistetään siis parasta vanhemmiltani saamieni piirteiden puitteissa.

Osa CV:n teksteistä muutti väriään. Fonttiin en rohjennut koskea. Sisältöäkään en muuttanut, sillä nykyistä paremmin tuskin pystyn kuvailemaan ansioitani ja kykyjäni. Myös LinkedIn sai osansa pintaremontista. Vähän sellaista kärpäsestä härkänen -tyyppistä kikkailua. Kun omat ansiot edustavat kärpässarjaa, pitää pieniäkin ansioita paisutella mahdollisimman paljon. Kärpässarjasta kevytsarjaan.

Pintojen uusimisen lisäksi päätin astua reippaasti mukavuusalueeni ulkopuolelle. Astuin videokameran eteen. Kyllä vain. Oljenkorsi, jota en uskonut koskaan käyttäväni. Työnhaun tuloksettomuudesta johtuvasta pään seinään hakkaamisen tunteesta voimaa saanut epätoivo on kuitenkin jo raskassarja-luokkaa.

Kameran tarkennus, ja käy! Siskoni kameran takana ja minä kameran edessä. Noloa oloa, kiusallisuutta, sanoissa sekoamista, naurua ja väsymystä. Sopivien kuvauspaikkojen etsimistä niin sisätiloista kuin ulkoakin. Kaikki ne häiriötekijät erityisesti ulkona: autot, koirat, kissat, tuuli, aurinko ja toki taivaalla jyrisevät lentokoneet. Tuntien työ ja minuutin mittainen video.

Vaikka kuvaukset olivat monestakin syystä raskaat ja väsyttävät, oli mahdollisimman ei-kotikutoisen ja asiallisen sekä mielenkiintoisen esittelyvideon tekeminen silti jännittävää! Jos työhakemuksiini liitettävä esittelyvideokaan ei tuota tulosta, opinpahan ainakin hurjan paljon työskentelystä niin kameran takana kuin edessäkin.

Työpaja, pehmeä lasku työelämään

Työpajassa puuhailun kautta onnistuneesti työelämään!, julisti jälleen yksi työpajauutinen. Liikuntaa, käsitöitä ja valokuvausta työttömille nuorille.

Työpaja kuulosti oikein mukavalta. Melkein kuin vanhalta kunnon lasten kesäleiriltä. Erotuksena tosin, että laulun ja leikin loputtua ei mennä takaisin ainoastaan kotiin vaan lisäksi työelämään. (As if.) Työpajan hyväntahtoinen tarkoitus kun on edistää työllistymistä. Kunpa työpajan ainoa tarkoitus olisikin vilpitön halu ohjata ajelehtivat nuoret palkkatöihin.

Raha.

Olen tahtomattani kyyninen. En näe parhaimmallakaan tahdolla, miten työpaja tasoittaisi tietä työttömien nuorten työelämään siirtymisessä, kun palkkatöitä ei nyt vain riitä kaikille palkkatyötä haluaville. Vai koetetaanko tässä aktivoida työttömiä palkattomaan työelämään?

Valokuvatkoon, juoskoon, jumpatkoon ja pujotelkoon puuhelmiä villalankaan vaikka maailman tappiin asti, mutta minä en näe tuota(kaan) työpajaa edes kovana laskuna palkkatyöelämään. Tämän hetken palkkatöitä tarjoavien työnantajien kiinnostus lisätyövoiman palkkaamiseen tuskin lisääntyy työttömien lisääntyneen sorminäppäryyden tai juoksukestävyyden ansiosta.

Mutta hei! Kunta ainakin välttyy sakoilta!

Ja ne tilastot! Nätimmät tilastot!

EDILEX-seikkailu

Isäni kysyi minulta, että tiedänkö muuten lainkaan, mikä tämänhetkinen työssäkäyntialueen koko edes on. (Ei taas tätä työssäkäyntialuekeskustelua, eihän? En minä enää jaksaisi.) Tiedänhän minä. 80 kilometriä. Niin!, huudahti isäni. Niin?, haastoin minä sanan loppua kohti nousevalla äänellä. Niin, että kun hän kävi tuolta netistä tarkistamassa, että ei minun tarvitse ottaa tarjottua työtä 80 kilometriä kauempaa. Vaan tarvitseepas, intin minä. Mutta hän luki työkkärin sivuilta, ettei tarvitse!

Nuo kirotut painavat syyt, joita ei ole määritelty, ja antavat täten tulkintamahdollisuuksia ja tilaa maalaisjärjen käytölle. Nuo painavat syyt, joita en uskonut itselläni olevan, mutta en voinut tietenkään täysin varmaksi sanoa. Entä, jos minulla sittenkin olisi tarpeeksi painavia syitä? Kuten, että öö... no vaikka, että... no vaikka mitä.

Viimeksi päätin työssäkäyntialuetta koskevat etsinnät luettuani läpi TE-palvelujen listaamat pätevät syyt kieltäytyä töistä. Isäni oli nyt lukenut ne samat pätevät syyt, ja mihinkään johtamaton väittely sai loistavan kasvualustan, kiitos meidän samaa asiaa koskevien vastakohtaisten tulkintojen. Mutta minä halusin todistaa, että kyllä minua saadaan kyykyttää ja hypyttää tässä maassa niin kauan kuin olen virallisesti työtön työnhakija. EDILEX päätti eipäs-juupas -keskustelun.

Työttömyysturvalain seitsemäs pykälä, 5 momentti:

Lähde: http://www.edilex.fi/lainsaadanto/aiempi/19840602_20020137

Edit. 24.11.
Työttömyysturvalain kymmenes pykälä tarkentaa seitsemännen pykälän soveltamista: 7 §:n 4 ja 5 momentin soveltaminen edellyttää, että työssäkäyntialueen ulkopuolella olevaan työpaikkaan ei ole sopivaa työvoimaa saatavissa siltä työssäkäyntialueelta, jolla avoin työpaikka sijaitsee. (28.12.1990/1367)

Minusta on päästävä eroon

Suomen valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja oli ikään kuin rinnastavinaan työttömät ja rikkaruohot työperäisestä maahanmuutosta touhutessaan.

Työtön = rikkaruoho = epäihminen. Sodassa viholliset epäinhimillistetään.

Syödä, nukkua, kuolla

Elokuvan nimen houkuttelemana, sisällöstä mitään tietämättömänä avasin Yle Femman. Hyvin harvassa ovat elokuvat, joita katsoessani päälimmäisin tunne on samaistuminen.

Viikon ajan Yle Areenassa.

Sitten kun olen iso.

Lapsena minusta oli tulossa isona kampaaja.
Jos minulta olisi tuolloin kysytty, että onko 25-vuotias jo iso, niin uskon, että vastaus olisi ollut myöntävä. 25! Sehän on jo... no, aikuinen! Iso ja valmis. Viisas ja kokenut.

Yläasteella minusta oli tulossa isona äidinkielen opettaja.
Vaikka teini-iässä 25 ikävuotta olikin jo lähempänä, oli se kuitenkin vielä tarpeeksi kaukana, jotta tuota ikää olisi pitänyt isona ja aikuisena. Mutta siinä, missä lapsena iso ja aikuinen oli jotain suurta ja mahtavaa, teininä iso ja aikuinen tarkoitti enemmän tylsää ja asettunutta. Ei enää holtittomia kotibileitä, kiellettyjen asioiden kokeilua ja komeita poikia. Isot ja aikuiset miehetkin olivat niin... tylsiä! Niin, ne isot ja aikuiset 25-vuotiaat. Tosiaan.

Vaikka äidinkieli oli lempiaineeni vielä lukiossa, en ollut enää varma, mikä minusta tulisi isona. Ei ehkä sittenkään äidinkielen opettaja, mutta mikä muu sitten? En tiennyt. Ylioppilaskirjoitukset naputtivat nuijalla päätöksen olla ryhtymättä tavoittelemaan uraa äidinkielen opettajana.

Ja sen jälkeen jatkoin elämääni välittämättä siitä, mikä olisin, sitten kun olen iso, sillä oivalsin pian lukion päättämisen jälkeen, että pidän aina enemmän ovia auki, kun en aseta tavotteitani tullakseni isona joksikin, jonka voi parilla sanalla määritellä tyhjentävästi.

Ja no, nyt minä olen tavallaan sitten iso. Lapsi-minä saattaisi katsoa nyt-minää hämmentyneenä. Miksi et ole kampaaja? Miksi olet joku nömnönnöö ja työtön? Sinähän olet iso, viisas ja kokenut! Ei isot ja viisaat aikuiset voi olla työttömiä!

Teini-minä saattaisi katsoa minua jopa ihaillen. Ei vitsi miten siistii, oot siis sillei vieläki niinku nuori ja asettumaton! Vähä tällei ku mä! Kaikki avoimena vielki, vaik oot kuitenki jo 25! Laukkulämmin äklömakee siideri sille! En kyl kässää, et mihin se äikänopejuttu jäi, mut anyway.

Ylioppilas-minä tajuaisi jo, miksi äidinkieli jäi pois. Ja ehkäpä onnittelisi minua mahdollisimman monet ovet auki pitämiseen keskittyneistä valinnoistani, vaikka samalla pahoittelisi hämmentyneenä, etteivät valintani ole tuottaneet toivottua tulosta.

Olla työtön

(Haluan pohjustaa tekstiä kertomalla, että haluan uskoa paikallisen tekemisen ja läsnäolon auttavaan voimaan. En halua uskoa rahan lahjoittamisen auttavaan voimaan. Jos jotain tulee antaa, annan jotain muuta kuin rahaa. Omaa aikaani, vaatteita ja ruokaa.)

Ympäristöjärjestön nuori, skarppi feissari lähestyy minua väkinäisen lämmin hymy huulillaan marketin käytävällä. Ruokaostoskassin hihnat painavat oikeaa olkapäätäni.

Hei! Olisiko sinulla hetki aikaa?

Ei ikävä kyllä, olen menossa jatkamaan töiden etsimistä.

Kuluneeseen ja venähtäneeseen harmaansiniseen välikausitakkiin pukeutunut parrakas vanha mies lähestyy minua vakavin silmin. Hymyillen minulle pienesti juuri ennen kuin hän avaa suunsa.

Hei kuule olisko sulla vähän ylimäärästä antaa, kahvirahaa?

Olen työtön, ja tällä hetkellä pidän kaikki vähät rahat itselläni.

Puhelin soi. Tuntematon numero antaa syytä olettaa puhelinmyyjää, mutta perhana kun se voi olla vaikka työnantaja näinä päivinä. Tai no... mutta äh, en voi jättää vastaamattakaan. Kyllä joku voittaa sen loton pääpotinkin. Korkea, puistattavan tekopirteä nuoren naisen ääni ei tosin kutsu minua työhaastatteluun.

Moikka! Sinä olet valikoitunut harvojen ja valittujen joukkoon, ja meillä olisi just sulle nyt ihan mahtava lehtitarjous! Tarjoilla olisi ---

Ei kiitos, minun on työttömänä nyt priorisoitava rahankäyttökanaviani, enkä halua tilata lehtiä edes tarjouksella. Kiitos. 

Olla työtön. Mikä hämmentävän toimiva keino perustella omaa lahjoitus- ja ostohaluttomuutta. Voisin kieltäytyä myös mykkänä erilaisista rahananto- ja ostopyynnöistä, mutta en voi vastustaa houkutusta kertoa olevani työtön henkilölle, joka tuskin uskoisi minun sellainen olevan. Ja sitten samanaikaisesti olen täydellisen hämmentyneenä seurannut ihmisten reaktioita. Uskovatpa vähällä! Jättävät heti rauhaan.

Itsensä opintotuella eläväksi opiskelijaksi julistaminen menneiden vuosien aikana ei vähentänyt rahoista ja lahjoituksista kiinnostuneiden mielenkiintoa opiskelijan rahoja kohtaan lainkaan. Opiskelukaupunkini katukuvassa vaanineet feissarit eivät päästäneet norppiensuojelulahjoituksien antamisesta kieltäytyviä opiskelijoita helpolla. Se iänikuinen olut-esimerkki: katos jätät yhden oluen kuussa ostamatta, tää kuukausilahjoitus on vaan hei yhen oluen verran! Ei oo paha!

Olla työtön. Samanaikaisesti kun mietin, miten hyvä asia on, ettei työttömyyteni näy ulkopuolelle, juuri samasta syystä olen alkanut yhä useammin ilmoittaa sopivissa tilanteissa olevani työtön. Kuin kannanottona yhteiskuntamme tilaan. Haluan käyttää työttömyydestäni kertomista työkaluna ihmisten silmien avaamiseksi.

Lähestyt minua, sillä saatat luulla, että minulla on elämä järjestyksessä. Olet väärässä. Olen työtön. Minäkin tarvitsen apua.

Kuvataide

Paintilla komeasti!

Miksi et ota vastaan mitä tahansa työtä?

Yle kysyi hiljan lukijoiltaan, ottaisivatko he työttömänä mitä tahansa työtä vastaan. Ensinnäkin, onhan tuo nyt melko nurinkurinen kysymyksenasettelu tänä päivänä. Mutta! Kun näin outo kysymys on livahtanut vapaaksi ja ihmisten ihmeteltäväksi, niin oudon ja todellisuuden kanssa kohtaamattoman näkökulman mukaisesti voisimme siis keskittyä olettamaan, että tarjottavana toden totta olisi mitä tahansa työtä.

En ottaisi vastaan työtä

~ johon en koe sopivani. Suurin syy on toki koulutukselliset taidot, mutta olemassa on muitakin tekijöitä, kuten esimerkiksi henkiset tai fyysiset ominaisuudet. Sille on syynsä, miksi en opiskellut itselleni vaikkapa turvallisuusalan tutkintoa. En voi toimia portsarina. Enkä vanginvartijana. Enkä minään sellaisena, jonka tulisi olla niin henkisesti kuin fyysisestikin järkälemäinen.

Äh, ei tämä mitä tahansa -näkökulman ylläpito oikein onnistu, sillä kas kun lähes kaikkeen työhön tarvitaan edes jonkinlainen koulutus. Hyvin harvassa ovat tämän päivän Suomessa ne työt, joihin ei tarvitse koulutusta, enkä villeimmissäkään unissa näe tilannetta, jossa minulle tarjotaan työtä, johon koulutukselliset taitoni eivät riitä. Mahdollisista koulutustasosta ja erikoistumisalasta riippumattomista töistä mieleeni tulevat vain feissarit ja puhelinmyyjät. Vaikka puhelinmyynti tai mikä tahansa ihmisille heidän tahtomattaan asioiden ja jäsenyyksien tuputtamiseen keskittyvä työ ei vaadi fyysistä järkälemäisyyttä, henkistä sitäkin enemmän.

No, jatkan listaani joka tapauksessa.

~ josta en saa palkkaa kohtuulliseen elämiseen. Korvauksen työnantajalle antamastani ajasta tulisi olla sellainen, että kykenen elämään hyvää, joka euron laskemisesta vapaata elämää, ja aina parempi olisi, jos pystyisin säästämäänkin haaveideni toteuttamista varten. Kuulostaapa vaateliaalta... ehkä minun pitäisi vain tyytyä siihen, että saan ostettua itselleni edullisia raaka-aineita kaupasta vielä kuukauden lopussakin.

~ jossa en kykene kehittämään tietojani ja taitojani, joita olen kaikki nämä vuodet kerryttänyt ennen kaikkea opiskellessa, mutta myös työelämässä. Mielestäni on todella surullista huomata, miten vähälle huomiolle tämä yksityiskohta jää työttömiin työnhakijoihin keskittyvässä sananvaihdossa.

Jos on käynyt niin onnettomasti, että et koulutuksestasi ja aikaisemmasta työkokemuksesta - oli se sitten mitä tahansa - huolimatta ole onnistunut pääsemään työelämään, olet kutakuinkin nolla. Olet työtön, etkä näin ollen muita työttömiä kummempi. Työtön maisteri? Ehei, olet työtön nolla. Työttömänä työnhakijana ollessasi tietotaitojesi arvo kohtaa välittömän inflaation. Että talikko käteen vain, ja lantaa luomaan! Palkatta!

On lannistavaa havaita, miten koulutustasoaan vastaaviin töihin sinnikkäästi pyrkivät korkeakoulutetut työttömät saatetaan nähdä työtä vieroksuvina nirppanokkina. Ollaan kuulemma olevinaan niin hyviä ihmisiä. Parempia kuin muut työttömät. Öö, hetkinen? Entäpä jos haluaisin päästä työskentelemään tehtävissä, joissa ensinnäkin olen hyvä ja toisekseen haluan tulla vielä paremmaksi. Onko se väärin?

Alati kasvava aukko

Tähän mennessä ajallisesti ammottavat aukot työsuhteideni välillä ovat selittyneet yläasteella, lukiolla ja yliopistolla. Täysin valideja syitä inaktiivisuudelleni työmarkkinoilla. Mutta eivät enää.

Onko se validi syy, että aivan liian monet kanssani vähintään yhtä kyvykkäät ja kokeneet työnhakijat pitävät minulle työnhakuseuraa?

Kohta kuusi kuukautta.

Ajatustyön kitulias edistyminen

I cannot built up my life here.

Lähetettyäni alakuloisen viestin ranskalaiselle ystävälleni jäin lukemaan yhä uudestaan tuota ruudulle jäänyttä lausetta muiden joukossa. Siellä se lause oli kuin huomaamattomana lisänä kaiken muun ajatusvirran seassa, mutta lause ei jättänytkään minua niin vähällä.

En voi rakentaa elämääni täällä.

Totta!

Moni muukin elämäni osa-alue on ollut melkoisessa välitilassa työttömyyteni ajan, ja lähestyvä työttömyyden puolivuotispäivä pakottaa minut kysymään yhä useammin (nyt jo päivittäin) itseltäni, että mitä hittoa minä olen edelleen siinä pisteessä, johon keväällä jouduin.

Halu uskoa, että saisin kotimaastani työpaikan. Ja valtava (ja valtavan ärsyttävä) epävarmuus siitä, mitä aidan toisella puolella, toisessa maassa minua odottaisi. Nuo ovat ne suurimmat syyt, joiden vuoksi olen antanut puolivuotispäivän tulla niin lähelle.

Viimeksi ulkomailla työskennellessäni löysin itseni maalailemassa mielessäni mukavia ja helppoja kuvia Suomessa työskentelemisestä ja elämisestä. Vaikka nautin viimeisimmästä(kin) ulkomailla työskentelyn minulle mukanaan tuomasta maailmasta, mietin ja odotin kuitenkin samanaikaisesti samankaltaisen maailman rakentumista omassa kotimaassani, Suomessa. Mutta kun se ei nyt onnistu.

Työttömän työnhakijan personal trainer, sellaisen minä tarvitsisin. Henkilökohtaisen valmentajan, joka pakottaisi minut tekemään asioita, jotka vaativat merkittävien päätösten tekemisiä tai joihin en uskoisi pystyväni. Joka ei antaisi minun epäröinneille päätöstenteon taannuttavaa vaikutusvaltaa. Joka esittelisi minulle kaikki mahdolliset keinot ja väylät. Joka sanoisi minulle asioita ääneen kuin itsestäänselvyyksinä.

Tottakai sinä lähdet ulkomaille etsimään töitä, kun et niitä Suomesta löydä! Rakenna elämäsi muualla!

Muka-avoimien paikkojen juhlaa

Kiitos mielenkiinnostasi etuuskäsittelijä -tehtävää kohtaan. 

---

Päätösperustelut: 

Henkilö Etunimi Sukunimi on etuuskäsittelijän työssä ollessaan osoittanut --

NO TOTTA H...!
*lisää kärttyistä jupinaa*

Kun muka-avoimetkin paikat tulee pistää julkiseen hakuun, olisi kerrassaan hienoa, että kaikissa niissä olisi kuitenkin niin itsestäänselviä merkkejä jo valmiiksi valitusta työntekijästä, että sitä voisi itse keskittyä aidosti avoimien työpaikkojen hakemiseen. Vaikka no, on sekin jo melko itsestäänselvä merkki, että työntekijää haetaan vaikkapa valtion organisaatioon. Silti löydän itseni haluamasta uskoa mahdollisuuksiini ja sen seuraavan työhakemuksen voimaan vetää minut työelämään.

Äsh.