Keskisuomalaisen sivuilta löytyi terävästi kirjoitettu kolumni.
Mitä putkitutkinnon viidessä vuodessa suorittanut tuore maisteri sitten osaa?, kirjoittaja kysyy.
Niin.
Vaikka olenkin kerryttänyt kokemusta hyvin erilaisissa työtehtävissä toimimisesta, koen tällä hetkellä kuitenkin olevani tuo putkitutkinnon suorittanut, työnantajien silmissä mitään osaamaton ja täten mihinkään kykenemätön maisterisplikka. Ja se totta vie ahdistaa.
En voi olla miettimättä, että miten täydelliseen liriin olen itseni saanut ahkeralla opiskelulla ja suorittamalla ylemmän korkeakoulututkinnon. En *ruma kirosana* tunnu nyt millään kelpaavan tehtäviin, joita olen lähtenyt tavoittelemaan kouluttautumalla juurikin valitsemallani tavalla.
Onko minun kohtaloni olla sitten vain jatkossakin siivooja? Siivota minä osaan. Moppia olen heilutellut vuosia. En ole tosin alalle kouluttautunut. Mutta onko siivoaminen minun ainoita vaihtoehtojani, jos haluan palkkatyötä? Olisin päässyt siivoojaksi niin paljon vähemmälläkin...
Ahdistun ajatellessani, että kun minä nyt piru vieköön koulutin itseni, mutta vähän niin kuin väärin. Että kun menin ja putkitutkinnon suoritin, enkä kerryttänyt koulutustani vastaavaa työkokemusta tutkintooni liittyvää työharjoittelujaksoa enempää. Että vaikka minulla on osoittaa, että akateemisen näpertelyn lisäksi olen kerryttänyt käytännön työelämässä vaadittavia taitoja ja ominaisuuksia, en kuitenkaan sovi koulutustasoani vastaaviin työtehtäviin, kun ne minun aikaisemmat työpaikat nyt ovat suurimmaksi osaksi vähän sitä sun tätä.
Että olen korkeasti kouluttautunut, mutta en kuitenkaan osaa mitään.
Minun ajatukseni ovat pyörineet melko samoja ratoja viime aikoina. Voiko olla reilua, jos opiskelee tutkintoa varten vuosikausia, nostaa opintolainaa ja huhkii samalla henkensä pitimiksi varastolla yötöissä, että kelpaa vain siivoustöihin, jos niihinkään?
VastaaPoistaVastaanpa ihan itse. Ei se ole reilua. Minä en ole hakenut siivoustyötä, enkä hae. En hae myöskään puhelinmyyntityötä, enkä mitään epämääräistä provikkapalkkaista työtä. Jonkunhan nuokin työt on tehtävä, totta niin, mutta kenties sellaisten, jotka ovat siivousalalle kouluttautuneet tai sellaisten, jotka ovat kokonaan ilman koulutusta.
Monella vastavalmistuneella maisterilla on työelämätaitoja. Aika monet käyvät opintojen ohessa - tai välissä - töissä ja sieltähän niitä taitoja saa. Se vaan on ihan se ja sama niille taidoille, kun työpaikkoja on niin vähän, että niitä riittää vain harvoille ja valituille. Pitäisi olla töissä, jotta saisi töitä, sillä neljä viidestä työpaikasta menee työpaikan vaihtajille. Työttömyyden pitkittyessä CV:n koulutukset ja työkokemukset nollaantuvat ja ammottava aukko työhistoriassa indikoi rekrytoijalle, että työnhakijassa täytyy olla jotain vikaa. Tätä kun rupeaa miettimään, niin hulluksi tulee.
Päätin valmistuttuani, että siivoustyöt saivat nyt riittää. Olin punnertanut viisi vuotta avatakseni itselleni mahdollisimman monta ovea. Noiden ovien olisi ollut tarkoitus johdattaa minut toisenlaisten työtehtävien pariin. Kuinkas tässä nyt on käynytkään - työmarkkinoille pääsyä ajatellen täysin hukkaan heitetyt viiden vuoden opiskelut eivät ole auttaneet minua hitustakaan.
PoistaMiten turhalta tuo kaikki vuosien aikana omaksumani tieto tuntuu juuri tässä ja nyt, kun en pääse sitä missään tuottavasti käyttämään. Jos niin kävisi, että lopulta päätyisin taas siivoamaan kauppakeskuksien yleisövessoja ja teinien räällä vuoraamia hissejä, ketään ei tulisi ikinä kiinnostamaan, miten kovasti tein viiden vuoden ajan töitä välttääkseni tulevaisuuden vaikkapa sitten siivoajana. Ketään ei kiinnostaisi muu kuin että siivosinko räät hissin napeista, seinistä ja peileistä ja onnistuinko saamaan jälleen kerran naisten vessassa kaikkialle muualle kuin pönttöön valuneet veret irtoamaan varsinkin niistä kaakeleiden saumakohdista.
Törmäsin vasta blogiisi, ja voin kyllä sanoa samaistumista kokemaasi. Enkä usko, että olemme ainoat, joita näitä samoja asioita pohtii ja joutuu joka päivä kohtaamaan. Nykyajan työpaikan saaminen on kuin lottovoitto!
VastaaPoistaVälillä oikein mietin, että hitsit, kun menin kouluttautumaan maisteriksi. Mietin, että saisinkohan paremmin töitä, jos jättäisin sen kokonaan mainitsematta CV:ssä... varsinkin, kun olen uskaltanut hakea vain ehkä sellaisia työpaikkoja, joita vähemmän kouluttautuneetkin hakevat, ja todennäköisesti vetävät sitten sen pidemmän korren. En koe vielä olevani minkään alan asiantuntija, joten minulle jää löytää paikkoja jotakin näiden kahden väliltä. Mutta, kun niitä ei vain niin ole tarjolla, tai sitten aina on joku, jolla on enemmän työtä vastaavaa työkokemusta. Höh.
Itsellä on aika pitkä työhistoria takana, päälle kymmenen vuotta. Suurin osa on tehty opintojen ohessa, niska limassa painanut iltaisin ja kaikki viikonloput. Ja kuten sinullakin, ei kuitenkaan oman alan töissä. Vaikkakin, koen saavuttaneeni paljon monipuolisia ja hyödyllisiä taitoja, joista voi olla mielestäni etua myös tulevissa oman alan töissäni. Ihan hukkaan heitettyjä eivät nämä kokemukset ole olleet. Ja ainakin olen ne hakemuksessa tuonut positiivisessa valossa aina ilmi. Valmistumisen jälkeen olen ollut kahdessa harjoittelussa ulkomailla, joiden kuvittelisi parantavan mahdollisuuksia monipuolisen kielitaidon lisäksi... Mutta ei. Aina olen saanut kuulla, että valituksi tuli tai haastatteluun kutsuttiin työtä täysin vastaavaa kokemusta omaavia, ja todennäköisesti jo työssä olevia.
Nyt syksyllä sain hieman apua työnhakuun sekä hakemusten ja CV:n tekoon, joten katsotaan, vaikuttaako pienet suuret muutokset asiaan, ja saisi edes kutsuja haastatteluihin.
Tsemppiä sinulle työnhakuun!
Kyllä, loton pääpotinkin tavoittelu on alkanut tuntua realistisemmalta kuin koulutustasoa vastaavan työn tavoittelu. Lototessa R-kioskin myyjä ei sentään heitä kuponkiani kuittiroskikseen sanoen, että en minä nyt valitettavasti tällä kerralla voi osallistua lottoarvontaan.
PoistaKiitos tsempeistä, ja myötätuulta omaan työnhakuusi!
Pakko kirjoittaa tänne jotain positiivista, kun oli melko marmatusta tuo aiempi kommenttini. Kirvestä ei kannata heittää kaivoon ja kaikkia paikkoja kannattaa rohkeasti vaan hakea. Vaikka kuinka tuntuisi, ettei ole mitään saumaa. Aina voi käydä tuuri! Itsekin sain kerran melko sattumanvaraisesti erään työpaikan. Koulutus sopi tehtävään, mutta kokemusta ei ollut. Menin haastatteluun ja haastattelija kyseli niin joutavanpäiväisiä kysymyksiä, että aavistelin paikan menneen jo jollekin toiselle. No, haastattelujännitys laukesi ja rentouduin ja aloin vääntämään vitsejä ja lörpöttelemään niitä näitä haastattelijan kanssa. En odottanut kuulevani mitään koko paikasta, mutta niin vaan työtarjous tuli. Myöhemmin kun tutustuin tähän haastattelijaan eli esimieheeni, niin ymmärsin, että hän palkkasi mielellään hieman erikoisia tyyppejä. Siksi muutamat työkavereistani eivät oikein soveltuneet tehtäväänsä, mutta olivat ainakin persoonallisia. Minä ilmeisesti naureskelin sen työpaikan itselleni. Hyvä niin, paras työpaikkani ikinä.
VastaaPoistaTotta, luovuttaminen tässä sirkuksessa nyt ei ainakaan niitä töitä tuo. Olen aina uskonut niin sanotusti oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Se onkin kannustanut jatkamaan työnhakua sekä koettamaan rakentaa itselleni niitä oikeaan aikaan oikeassa paikassa -tilanteita.
PoistaMahtava tuo sinun esimerkkisi! Juuri tuollaisia kun kuulisi lisää, niin jaksaisi uskoa enemmän omiin mahdollisuuksiinsa.