Kuvaukset

Viimeisimmät matalikkokahluut ovat jo hyvän matkaa takanapäin ja katse on suunnattu uudelleen tiukasti horisonttiin.

CV:n oikeassa yläkulmassa komeilee uusi naamakuva. Entäpä jos mahdollisesti hieman parempi kuva omasta naamataulusta olisi se haastattelukutsuun houkutteleva tekijä? (Niin pinnallista, että ällöttää, mutta niinhän elämä joskus on. Terveisin työnantajan silmää miellyttäneen kuvan ansiosta ulkomailla töitä saanut.) Pistetään siis parasta vanhemmiltani saamieni piirteiden puitteissa.

Osa CV:n teksteistä muutti väriään. Fonttiin en rohjennut koskea. Sisältöäkään en muuttanut, sillä nykyistä paremmin tuskin pystyn kuvailemaan ansioitani ja kykyjäni. Myös LinkedIn sai osansa pintaremontista. Vähän sellaista kärpäsestä härkänen -tyyppistä kikkailua. Kun omat ansiot edustavat kärpässarjaa, pitää pieniäkin ansioita paisutella mahdollisimman paljon. Kärpässarjasta kevytsarjaan.

Pintojen uusimisen lisäksi päätin astua reippaasti mukavuusalueeni ulkopuolelle. Astuin videokameran eteen. Kyllä vain. Oljenkorsi, jota en uskonut koskaan käyttäväni. Työnhaun tuloksettomuudesta johtuvasta pään seinään hakkaamisen tunteesta voimaa saanut epätoivo on kuitenkin jo raskassarja-luokkaa.

Kameran tarkennus, ja käy! Siskoni kameran takana ja minä kameran edessä. Noloa oloa, kiusallisuutta, sanoissa sekoamista, naurua ja väsymystä. Sopivien kuvauspaikkojen etsimistä niin sisätiloista kuin ulkoakin. Kaikki ne häiriötekijät erityisesti ulkona: autot, koirat, kissat, tuuli, aurinko ja toki taivaalla jyrisevät lentokoneet. Tuntien työ ja minuutin mittainen video.

Vaikka kuvaukset olivat monestakin syystä raskaat ja väsyttävät, oli mahdollisimman ei-kotikutoisen ja asiallisen sekä mielenkiintoisen esittelyvideon tekeminen silti jännittävää! Jos työhakemuksiini liitettävä esittelyvideokaan ei tuota tulosta, opinpahan ainakin hurjan paljon työskentelystä niin kameran takana kuin edessäkin.