Ajatustyön kitulias edistyminen

I cannot built up my life here.

Lähetettyäni alakuloisen viestin ranskalaiselle ystävälleni jäin lukemaan yhä uudestaan tuota ruudulle jäänyttä lausetta muiden joukossa. Siellä se lause oli kuin huomaamattomana lisänä kaiken muun ajatusvirran seassa, mutta lause ei jättänytkään minua niin vähällä.

En voi rakentaa elämääni täällä.

Totta!

Moni muukin elämäni osa-alue on ollut melkoisessa välitilassa työttömyyteni ajan, ja lähestyvä työttömyyden puolivuotispäivä pakottaa minut kysymään yhä useammin (nyt jo päivittäin) itseltäni, että mitä hittoa minä olen edelleen siinä pisteessä, johon keväällä jouduin.

Halu uskoa, että saisin kotimaastani työpaikan. Ja valtava (ja valtavan ärsyttävä) epävarmuus siitä, mitä aidan toisella puolella, toisessa maassa minua odottaisi. Nuo ovat ne suurimmat syyt, joiden vuoksi olen antanut puolivuotispäivän tulla niin lähelle.

Viimeksi ulkomailla työskennellessäni löysin itseni maalailemassa mielessäni mukavia ja helppoja kuvia Suomessa työskentelemisestä ja elämisestä. Vaikka nautin viimeisimmästä(kin) ulkomailla työskentelyn minulle mukanaan tuomasta maailmasta, mietin ja odotin kuitenkin samanaikaisesti samankaltaisen maailman rakentumista omassa kotimaassani, Suomessa. Mutta kun se ei nyt onnistu.

Työttömän työnhakijan personal trainer, sellaisen minä tarvitsisin. Henkilökohtaisen valmentajan, joka pakottaisi minut tekemään asioita, jotka vaativat merkittävien päätösten tekemisiä tai joihin en uskoisi pystyväni. Joka ei antaisi minun epäröinneille päätöstenteon taannuttavaa vaikutusvaltaa. Joka esittelisi minulle kaikki mahdolliset keinot ja väylät. Joka sanoisi minulle asioita ääneen kuin itsestäänselvyyksinä.

Tottakai sinä lähdet ulkomaille etsimään töitä, kun et niitä Suomesta löydä! Rakenna elämäsi muualla!