Jani Kaaron kolmen viikon takainen teksti jäi kiertämään pientä kehää mielessäni. Kolumni imaisi kylkeensä runsaasti kommentteja. Tietenkin. Minä tosin lopetin kommenttien lukemisen jo ennen sadatta, sillä kommentit kävivät aika raskailla kierroksilla.
Onko työttömällä ihmisarvoa? Mistä työttömän itsetunto ja itsekunnioitus rakentuvat?
Vaikka olen työtön, työttömyyteni ei ole vienyt kykyäni arvostaa itseäni. Tietää arvoani. Siskona, tyttärenä, kaverina, ystävänä ja erilaisten ryhmien jäsenenä. Olen monelle ihmiselle yksi tärkeimpiä ihmisiä heidän elämässään. En tulisi koskaan olemaan yhtä tärkeä yhdellekään työnantajalle.
Kun ystäväni halaa minua lujasti, kun siskoni pyytää ja antaa apua, kun kuuntelen, lohdutan ja kannustan tuhansien kilometrien päässä murheitaan minulle purkavaa kaveria tiedän olevani tärkeä. Kun tiedän olevani jollekulle rakas ystävä, kun tiedän voivani pyytää ja antaa apua, kun tiedän voivani purkaa murheitani tuhansienkin kilometrien päässä asuvalle kaverille tiedän olevani tärkeä.
Työttömyyteni on kuitenkin heilutellut omakuvaani työnhakijana ja työntekijäehdokkaana. En enää tiedä arvoani työnhakijana tai työntekijänä. On päiviä, joina tunnen itseni rammaksi ja turhaksi. Mitättömäksi ja merkityksettömäksi. Mutta vain silloin, kun tarkastelen tilannettani työttömänä työnhakijana. Huonoimpina päivinä voin kokea olevani yhteiskunnan koneiston pyörittämiseen osallistumaan kykenemätön kakkosluokan kansalainen, mutta en koskaan tunne olevani rampa, turha, mitätön tai merkityksetön sisko, tytär, kaveri, ystävä tai ryhmän jäsen.
Ei työttömyys, tai työ, saa määrittää sitä, miten arvokkaina ihmisinä itse näemme itsemme.
Et suinkaan ole kykenemätön osallistumaan yhteiskunnan koneiston pyörittämiseen, vaan työnantajat ovat kykenemättömiä valitsemaan sinua siihen. Näin ainakin minä ajattelen.
VastaaPoistaNiinhän se toden totta on. Huonoimmat päivät tuottavat huonoimpia ajatuksia.
PoistaMe työttömät olemme välttämätön ja korvaamaton kapitalistisen talousjärjestelmän osa. Ilman meitä inflaatio ryöstäytyy käsistä ja järjestelmä romahtaa.
VastaaPoistaSe, ettei työttömille makseta esim. kansalaispalkkaa jo siitä hyvästä, että mahdollistamme tulonjaon epätasaisuuden ja omaisuuden kertymisen varakkaille, on vääryys. Pahinta työttömyydessä ei ole työttömyys, vaan siihen liittyvä nöyryytys ennen kaikkea yhteiskunnan (TE-toimistojen) toimesta. Elätiksi ja loiseksi leimaaminen.
Totta. Roolini on välttämätön, mutta samalla ei vain tietenkin omasta mielestäni vaan myös ulkopuolisten tahojen mielestä epätoivotuin. Työttömät ovat välttämätön porukka, joita sitten väkisin leikkiaktivoidaan ja leikki(palkka)työllistetään.
PoistaPakko kommentoida entisenä pitkäaikaistyöttömänä (mikä omalla kohdallani tarkoitti lähes vuoden ja 10 kk yhtäjaksoista työttömyyttä): osuit naulan kantaan! Te v i e l ä (älkää sanoko ikuisesti) työttömät, älkää alistuko olemaan henkisesti kokopäivä- ja kokovartalotyöttömiä. Työllisyystilanne on mikä on, mutta silti joka päivä joku jossain saa töitä. Lukekaa muutakin kuin työttömyyttä käsitteleviä tekstejä ja blogeja - no niin te varmaan teettekin -, sillä kyllä vaan toivottomuus tarttuu painaen mielialaa entisestään alaspäin. Antakaa välillä positiivisten tunteiden, harrastusten ja viihteen viedä, ihan hyvällä omallatunnolla.
VastaaPoistaTodellakin Maria, me ollaan Tärkeitä Ihmisiä läheisillemme ja viiteryhmillemme, oli meillä tänään, eilen tai huomenna töitä tai ei. Tsemppiä sulle ja kaikille muillekin työnhakuun, kevättä ja valoa kohti mennään :)
Kiitos kiitos työtön luuseri!
PoistaMinä olen pitkäaikaistyötön, tai oikeastaan pitkäaikaistyökyvytön. Välillä kuntoutustuella, sairauspäivärahalla ja työttömyyskorvauksella. Nyt alkaa kahdeksas vuosi. Minun katsotaan olevan liian terve eläkkeelle, mutta liian työkyvytön töihin. Itsekunnioitusta on tosi vaikea löytää :( Tunnen olevani aika syrjäytynyt. Välillä löydän iloa harrastuksista tai läheisistä, mutta välillä, kuten nyt, iloa on vaikea löytää mistään. Kuuntelen kateellisena niitä, jotka saavat itsevarmuutta työstään, koulutuksestaan ja oppimastaan. Olen itse käynyt yliopiston ja olin ihan hyvässä nousussa ennen sairastumistani. Työkokeilut on kokeiltu ja terapiassa oltu. Kaikki on melkeinpä tehty. Aina sanotaan, ettei saisi olla kateellinen muille, mutta kyllä minä vain olen. On minulla hyviäkin asioita elämässä, mutta tällä hetkellä työttömyys/työkyvyttömyys kirpaisee taas kovin :( tiedän, että mieliala lähtee taas jossain vaiheessa nousuun, joten älkää olko huolissanne. Haluan vain suoda itselleni tämänkin tunteen.
VastaaPoistaKiitos kokemustesi ja ajatustesi jakamisesta.
PoistaTunne on tuttu: ennen aina iloa tuottavista asioista on vaikeampaa ja jopa ajoittain mahdotonta löytää iloa. Ihmisten kohtaaminen tuntuu joskus haastavalta ja harrastaminen pakkopullalta. Sitten taas toisena hetkenä samat ihmiset ja harrastukset tuntuvat elämän ainoalta valopisteeltä. Mielialojen ja ajatusten joskus nopeatempoinenkin aaltoilu on tullut tutuksi. Ajatukset oman itsensä arvostamisen suhteen ovat myös aaltoilleet.
Voimaa ja jaksamista! Onneksi kevät on jo paluumatkalla!