Miksi vaivata päätään murehtimalla aihetta, johon ei voi itse vaikuttaa? Voit uskoa, että olen kuullut itsekin tuon muutaman kerran ja toki miettinyt asiaa nelikymppisenä itsekin. Kun ei kerran niitä töitä ole, niin ei voi eläkettä kertyäkään. Toivottavasti kuitenkin osaan elää jo nyt, ettei tarvitse odottaa eläkkeelle asti. Mikään ei ole murheellisempaa kuin ihminen, joka elää mutku ja sitku-elämää heittääkseen veivinsä juuri eläkeiän kynnyksellä.
Sarkasmilla nykyistä eläkejärjestelmää voidaan kutsua pyramidihuijaukseksi. Nykyisten keski-ikäistenkin eläkkeet taitaa olla kyseenalaisia, jos talous jatkaa tässä tilanteessa. Ehkä heitä ovat hoitamassa nuoremmat työharjoittelijat, jotka saavat arvokasta työkokemusta. Nuoremmille palkkaa ei ole paljoa varaakaan maksaa ja palkattomat ei kai ansaitse eläkkeitäkään.
Tuloeroja kasvattava politiikka tulee luomaa ensin työssäkäyvät köyhät ja tulevaisuudessa niiden lisäksi köyhät eläkeläiset. En itsekään kanna huolta eläkkeen suuruudesta, sillä ajankohtaisempiakin huolia on, kuten työllistyminen...
Itse voisin ajatella työskenteleväni siihen saakka kunnes sydän lakkaa lyömästä, tietysti oman terveyden ja työkunnon huomioiden. Juuri julkaistut luvut työttömien määrästä antavat ymmärtää, ettei työ mihinkään ole loppunut, ainoastaan palkanmaksajista on pula.
Eipä tullut 2012 pommia kun suuret ikäluokat eläköityivät. Piti räjähtää käsiin työvoimapula... Taitaa olla tässäkin asiassa yhtä paljon ilmaa välissä kuten K- ja S-ryhmän hinnoissa...
Niinpäniin. Optimistisen veikkauksen mukaan itselläni olisi eläkeikään vielä noin 40 vuotta, joten en näe mitään syytä kantaa huolta kyseisestä asiasta. Inhottaa ajatella koko asiaa, sillä vanhuusikäni taloudellinen kelvollisuus on kaikkein vähiten omissa käsissäni.
Minun on kaikkein vaikeinta käsitellä työttömyyttä vanhempieni kanssa, puhumattakaan isovanhemmista. Työelämä on muuttunut niin paljon, että sukupolvikuilu ammottaa suunnattomana. Tämän kaiken selittäminen tuntuu kuitenkin ylivoimaiselta työttömyyden kanssa taistelevalle.
Itse sain pienen sijaisuuden, josta iloitsen suunnattomasti - se on nykyään jo hieno saavutus. Tätä eivät kuitenkaan vanhemmat sukupolvet aina ymmärrä. Mietin jo nyt, miten selitän etten saa sijaisuudelle jatkoa; tämä on jo päätetty työpaikalla minusta riippumattomista budjettisyistä. Tuntuu ikävältä joutua selittämään, että tämä kaikki ei vain johdu minusta. Ja sitten jaksaa uskoa siihen. Voimia! -E
Kyllä, selittäminen on todella uuvuttavaa. Ymmärrän, jos rollaattoriin nojaava ei ymmärrä työttömyyttäni alkuunkaan, mutta haluaisin selittää hänelle. Ja sitten luovun ajatuksesta, sillä tämän päivän työttömyyden monitasoisuus on aikamoinen paketti jäsennellä.
Onnea sijaisuudesta! Mutta vanhemmilta ihmisiltä voi tosiaan tulla kommenttia tyyliin ''No niin, nyt kun olet saanut jalan oven väliin, niin olet vaan ahkera ja teet työsi niin hyvin, että saat vakituisen paikan''. Ei se mene enää niin. Jos rahaa ei ole, niin sitten sitä ei ole. Eikä tietyillä aloilla ole enää mitään vakituisia paikkoja. On vain työpätkiä ja stressaavaa epätietoisuutta. Toivotaan kuitenkin, että sijaisuus jotenkin muuten poikisi lisää töitä, saisit vaikka työkaverilta vinkin jostain toisesta työstä tms. Eihän sitä koskaan tiedä!
Itse kerroin juuri äidilleni meneväni parin päivän päästä haastatteluun työvoimakoulutuksen tiimoilta. Olisittepa nähneet sen mutristuneen suun ja puuskaan nousevat kädet. Ilme kertoi kaiken, ei tarvittu sanoja. ''Miksi sinä mihinkään koulutukseen yrität päästä, eihän siitä makseta palkkaa, olet jo opiskellut tarpeeksi.'' Huokaus.
Voi miten kuulostaakaan tutulta. Itsestäni tuntui aina, että työttömyyteni (osin omavalintainen) oli äidilleni paljon kovempi pala kuin itselleni. Ja aina tuli puheeksi tuo eläkkeen kertymättömyys. Ei se surkuttelu päivääni piristänyt eikä tsemppiä lisännyt. No, äidilläni on ikää reilusti yli kahdeksankymmenen eli ihan eri maailmasta ollaan monessa asiassa.
Miksi vaivata päätään murehtimalla aihetta, johon ei voi itse vaikuttaa? Voit uskoa, että olen kuullut itsekin tuon muutaman kerran ja toki miettinyt asiaa nelikymppisenä itsekin. Kun ei kerran niitä töitä ole, niin ei voi eläkettä kertyäkään. Toivottavasti kuitenkin osaan elää jo nyt, ettei tarvitse odottaa eläkkeelle asti. Mikään ei ole murheellisempaa kuin ihminen, joka elää mutku ja sitku-elämää heittääkseen veivinsä juuri eläkeiän kynnyksellä.
VastaaPoistaSanopa muuta!
PoistaTragikoomisinta tässä on se, että vaikka olisinkin töissä, ei mahdollisuuteni saada eläkettä olisi siltikään turvattu.
Sarkasmilla nykyistä eläkejärjestelmää voidaan kutsua pyramidihuijaukseksi. Nykyisten keski-ikäistenkin eläkkeet taitaa olla kyseenalaisia, jos talous jatkaa tässä tilanteessa. Ehkä heitä ovat hoitamassa nuoremmat työharjoittelijat, jotka saavat arvokasta työkokemusta. Nuoremmille palkkaa ei ole paljoa varaakaan maksaa ja palkattomat ei kai ansaitse eläkkeitäkään.
PoistaTuloeroja kasvattava politiikka tulee luomaa ensin työssäkäyvät köyhät ja tulevaisuudessa niiden lisäksi köyhät eläkeläiset. En itsekään kanna huolta eläkkeen suuruudesta, sillä ajankohtaisempiakin huolia on, kuten työllistyminen...
VastaaPoistaItse voisin ajatella työskenteleväni siihen saakka kunnes sydän lakkaa lyömästä, tietysti oman terveyden ja työkunnon huomioiden. Juuri julkaistut luvut työttömien määrästä antavat ymmärtää, ettei työ mihinkään ole loppunut, ainoastaan palkanmaksajista on pula.
Eipä tullut 2012 pommia kun suuret ikäluokat eläköityivät. Piti räjähtää käsiin työvoimapula... Taitaa olla tässäkin asiassa yhtä paljon ilmaa välissä kuten K- ja S-ryhmän hinnoissa...
Niinpäniin. Optimistisen veikkauksen mukaan itselläni olisi eläkeikään vielä noin 40 vuotta, joten en näe mitään syytä kantaa huolta kyseisestä asiasta. Inhottaa ajatella koko asiaa, sillä vanhuusikäni taloudellinen kelvollisuus on kaikkein vähiten omissa käsissäni.
PoistaMinun on kaikkein vaikeinta käsitellä työttömyyttä vanhempieni kanssa, puhumattakaan isovanhemmista. Työelämä on muuttunut niin paljon, että sukupolvikuilu ammottaa suunnattomana. Tämän kaiken selittäminen tuntuu kuitenkin ylivoimaiselta työttömyyden kanssa taistelevalle.
VastaaPoistaItse sain pienen sijaisuuden, josta iloitsen suunnattomasti - se on nykyään jo hieno saavutus. Tätä eivät kuitenkaan vanhemmat sukupolvet aina ymmärrä. Mietin jo nyt, miten selitän etten saa sijaisuudelle jatkoa; tämä on jo päätetty työpaikalla minusta riippumattomista budjettisyistä. Tuntuu ikävältä joutua selittämään, että tämä kaikki ei vain johdu minusta. Ja sitten jaksaa uskoa siihen.
Voimia! -E
Kyllä, selittäminen on todella uuvuttavaa. Ymmärrän, jos rollaattoriin nojaava ei ymmärrä työttömyyttäni alkuunkaan, mutta haluaisin selittää hänelle. Ja sitten luovun ajatuksesta, sillä tämän päivän työttömyyden monitasoisuus on aikamoinen paketti jäsennellä.
PoistaOnnea sijaisuudesta! Mutta vanhemmilta ihmisiltä voi tosiaan tulla kommenttia tyyliin ''No niin, nyt kun olet saanut jalan oven väliin, niin olet vaan ahkera ja teet työsi niin hyvin, että saat vakituisen paikan''. Ei se mene enää niin. Jos rahaa ei ole, niin sitten sitä ei ole. Eikä tietyillä aloilla ole enää mitään vakituisia paikkoja. On vain työpätkiä ja stressaavaa epätietoisuutta. Toivotaan kuitenkin, että sijaisuus jotenkin muuten poikisi lisää töitä, saisit vaikka työkaverilta vinkin jostain toisesta työstä tms. Eihän sitä koskaan tiedä!
PoistaItse kerroin juuri äidilleni meneväni parin päivän päästä haastatteluun työvoimakoulutuksen tiimoilta. Olisittepa nähneet sen mutristuneen suun ja puuskaan nousevat kädet. Ilme kertoi kaiken, ei tarvittu sanoja. ''Miksi sinä mihinkään koulutukseen yrität päästä, eihän siitä makseta palkkaa, olet jo opiskellut tarpeeksi.'' Huokaus.
Onnea haastatteluun, Osaton!
PoistaVoi miten kuulostaakaan tutulta. Itsestäni tuntui aina, että työttömyyteni (osin omavalintainen) oli äidilleni paljon kovempi pala kuin itselleni. Ja aina tuli puheeksi tuo eläkkeen kertymättömyys. Ei se surkuttelu päivääni piristänyt eikä tsemppiä lisännyt. No, äidilläni on ikää reilusti yli kahdeksankymmenen eli ihan eri maailmasta ollaan monessa asiassa.
Poista