Viimeisimpien päivien vallitseva teema on ollut järkälemäinen itsekriittisyys.
En osaa tehdä päätöksiä. Varsinkaan isoja. Vaikken edes tiedä, mitä päätöksiä minun nyt edes tulisi tehdä. Päätöntä.
En osaa toimia oikein työtä hakiessani. En edes tiedä, millaista olisi oikein toimiminen, mutta siitä olen varma, ettei ainakaan tällaista minun harrastamani toiminnan kaltaista toimintaa.
En osaa kovasta yrittämisestä huolimatta käsitellä työttömyyttäni haluamallani tavalla. Ärsyynnyn siitä, että alakulosta on tulossa (ellei jo ole tullut) uusi normaalitila.
Tänään näyttää myös siltä, etten osaa kirjoittaa: blogitekstit näyttävät lapselliselta, tökeröltä ja yksiulotteiselta mussutukselta.
Kuten tämäkin teksti.
Kyllä tympii.
On vaikea tehdä päätöksiä, koska tulevaisuudesta ei kukaan enää tiedä. Joten valitsit sitten niin tai näin, tulos voi joka tapauksessa olla puhdas nolla. Itse koitan valita pienimmän riesan tien, tosin valitsemattomuuskin on aina jonkinlainen valinta. Alakuloa tuntuu olevan nyt liikkeellä, tsemppiä!
VastaaPoistaJuurikin niin. Päättämättömyys aiheuttaa minulle ristiriitaisia tunteita, sillä en ole tottunut olemaan tekemättä isojakin päätöksiä ratkaistakseni kohdalleni osuneita haasteita. Samanaikaisesti kuitenkin tuntuu siltä, että juuri tällä hetkellä helpoin tie olisi olla tekemättä varsinkaan isoja päätöksiä.
PoistaTähän henkeen sopii nyt kertoa omasta, kaksi minuuttia sitten tapahtuneesta epännistumisestani. Olen tässä miettinyt, että onko käyntikorttien jakaminen jo ihan vanhanaikainen tapa, vai kannattaisiko niitä kuitenkin pitää lompakossa jos jossain vaikka tapaisikin jonkun (ammatillisessa mielessä) kiinnostavan tyypin. No, päätin nyt sitten joulutarjouksen rohkaisemana tilata itselleni 50kpl ihan sellaisia basic-mallisia käyntikortteja. Tilauksen jokaisessa vaiheessa muistutettiin vielä erikseen, että olenhan varmasti tarkastanut, että kaikki on kirjoitettu oikein. No minä vielä tarkastin, vaikka minimaalisesta kuvasta olikin aika vaikea saada selvää. Mutta oikein näytti olevan. Sitten vielä mietin, että tarvitsenko nyt todellä näitä, vaikka eivätpä ne niin paljoa maksa, mutta kuitenkin. Pistin sitten lopulta tilauksen menemään ja maksoin kaiken kortilla, ainoastaan huomatakseni että tutkintonimikkeestäni puuttuu TIETENKIN yksi kirjain, eli siinä lukee internatonal. No niin. Nyt minulle sitten saapuu viikon sisään 50 käyntikorttia, jotka lentävät suoraan roskikseen. Enkä todellakaan aio tilata uusia. *#¤&/%*
VastaaPoistaSovitaanko vaikka niin, että käyntikortin jakelu on tosiaan jo vanhentunut tapa, joten roskiin ne olisi kuitenkin menneet? Pitää vaan itse sitten ahkerasti lisäillä niitä potentiaalisia kiinnostavia tyyppejä linkedinin kautta verkostoihinsa...
Ja ai niin, korjasin myös tänään englanninkielisestä CV:stäni kohdan, jonka mukaan olen kirjoittanut yhdessä harjoittelupaikassani muistokirjoituksia (muistioiden sijaan). Eipä sekään kohta ole ollut siinä kuin vasta 2,5 vuotta. Että ei täälläkään ihan kauhean oikein tule aina toimittua..
Tsemppiä alakuloon ja kirjoitteluun, itse ainakin tykkään lukea päivityksiäsi postausaiheesta riippumatta!
- Gradua tuskissaan vääntävä (very internatonal) pian-YTM Ruotsista
Äh voi ei!
PoistaItse myös löysin aikoinaan kirjoitusvirheen CV:stäni. Sen jälkeen olen aina ääneen tavaten tarkistanut CV:n muokkauksen jälkeen.
Hurjasti tsemppiä gradun tekemiseen! Ja vähemmän tuskaa :)
Hei Maria.
VastaaPoistaEi kannata synkistyä, sillä kohta taas mennään kohti valoisampia päiviä. :)
Jotenkin luin tuosta kirjoittamiesi riviesi välistä, että sinulla ei ole suunnitelmaa (?) Mikäli näin on, kannattaa laatia ihan oma suunnitelma välittämättä kirjoitusvirheistä tai varsinkaan siitä, mitä muut ajattelisivat omasta suunnitelmastasi. Jos et osaa tehdä päätöksiä oman suunnitelmasi laatimiseksi, tällöin kannattaisi kysyä itseltään, että mitä minä haluan? Saattaa kuulostaa turhan yksinkertaiselta, mutta todellisuudessa hyvin harva tietää, mitä oikeasti haluaa.
Minulla suunnitelma on ollut saada valmistuttuani palkkatyöpaikka. Minun suunnitelmani on ollut rakentaa elämääni palkkatyöpaikan saatuani.
PoistaJuuri kuten Osatonkin jo ehti kirjoittaa - minä tiedän, mitä haluan elämälläni tehdä. Olen luullut ottaneeni oikeanlaisia askelia pienen elämäni aikana rakentaakseni perustuksia, jotka osaltaan mahdollistaisivat tavan elää elämäni kuten haluaisin.
Olen miettinyt jo kuukausia erilaisia vaihtoehtoja rakentaakseni suunnitelma b:n. Suunnitelman tekeminen on vaikeaa, kun lähtökohtana on, että olen työtön ja kohta jo pitkäaikaistyötön. Erilaisten päätösten tekeminen tällaisessa elämäntilanteessa tuntuu vaikealta ja ylivoimaiselta.
Itsellä oli samat suunnitelmat palkkatyöpaikan kanssa, mutta yhä pitkittyvä työttömyys vaatii miettimään jotain muuta. Jatko-opinnot on itsellä keskeisessä osassa parantaa mahdollisuuksia työllistyä. Pitää kai kuvitella, että taloustilanne parantuu tulevaisuudessa ja sitä odotellessa opiskella ammatti- ja kieliopintoja.
PoistaIkävintä on, että politiikassa tunnutaan ajavan vaan asioita pahempaan suuntaan. Työttömillä nuorilla ei tule olemaan työkokemusta tulevaisuudessakaan eikä siltä pohjalta oikein voi yrittäjäksikään lähteä. Työllistämistoimet ovat palkatonta harjoittelua ja turhia kursseja. Venäjän kanssa olisi myös ehkä syytä toimia neutraalimmin ja laittaa etusijalle talousasiat. Jotenkin tuntuu, että Suomi on niin pieni poliittinen tekijä, että sen takia ei kannattaisi viedä pohjaa omalta taloudelta.
Totta.
PoistaEn osaa itse edes sanoiksi pukea niitä tuntemuksia, joita minulle herää miettiessäni, että minun pitäisi nyt löytää täysin uudet rakennusaineet elämälleni.
Ymmärrän täysin tuon päätöksenteon vaikeuden, poden sitä itsekin. Minun ongelmani ei ole se, ettenkö tietäisi mitä haluan tehdä, olen opiskellut sitä varten kaksi tutkintoa. Mutta pelkkä halu ja koulutus ei tänä päivänä riitä, koska alan työpaikkoja on niin vähän. Pitäisi olla joko tuuria tai suhteita, että saisi palkallista työtä. Nyt pitäisi päättää muuttaako ulkomaille työn perässä (ja kenties elämään vieläkin yksinäisempää elämää) vai kouluttautuako uudelleen jollekin muulle alalle. Tämän päätöksen tekeminen on vaikeaa. Luopuminen omasta unelmasta on vaikeaa. Opintojen turhaksi toteaminen on vaikeaa. Köyhyyden jatkumisen hyväksyminen on vaikeaa. Mutta sellaista elämä on, se ei aina mene suunnitelmien mukaan.
VastaaPoistaOnneksi (?) kaupungin työvalmentaja teki eilen puhelimitse päätösten tekemisestä himpun verran helpompaa. olin nimittäin punninnut palkkatukityötä, työvoimakoulutusta tai jopa työkokeilua vaihtoehtoina. Hänen mukaansa palkkatukityötä en tule saamaan, minulle sopivaa työvoimakoulutusta ei ole eikä tule (ensi vuonna koulutusta järjestetään entistä vähemmän) ja työkokeilua en saa suorittaa omalla alalla. Hieman kuitenkin helpotti vakuuttelu, ettei minua tulla pakottamaan myöskään kuntouttavaan työtoimintaan. Toki työvalmentajalla oli minulle neuvojakin työpaikan löytämiseksi: lopuksi hän antoi minulle puhelinmyyntifirman yhteystiedot. ''Ei se ole sellaista perinteistä Aku Ankan myyntiä, siinä tehdään ensin asiakkaalle kysely ja sen lopuksi vasta kaupataan tuotetta'' Voi prkl, tuollaisia työpaikkoja löydän kyllä itsekin.
Voi eikäää. Tuota puhelinmyyntiä tyrkytetään siis jo työvalmentajienkin taholta KÄÄK !
PoistaJaan ajatuksesi, Osaton. Ei lisättävää.
PoistaOlen pohtinut jo pidempään sitä, miten elämän sanotaan menevän harvemmin suunnitelmien mukaan. Elämä voi yllättää niin hyvässä kuin pahassakin. Tämänhetkisissä tunnelmissa en osaisi odottaa elämän enää yllättävän minua positiivisesti. Hyvä asia näin elämän rakentamiseen kykenemättömän työttömän elämässä on, että kovin ikävästikään elämä ei voi enää lyödä. Mitä tahansa enää tapahtuukaan, putoan vain maton reunalta.
Ei paljon synkemmäksi kuva mene, jos työvalmentajalla ei ole antaa minkään muun työnantajan yhteystietoja korkeakoulutetulle ja työkokemusta eri aloilta kerryttäneelle työttömälle.
Samoilla linjoilla Osaton kanssa. Tarpeeksi pitkään kun asioita vielä pohtii niin päätöksenteko ja vastauksen löytäminen muuttuu yhä vain hankalammaksi. Mitä enemmän taustalle kerääntyy ajatuksia liittyen työllistymiseen, sitä enemmän se tulee syömään kykyä varsinaisesti tehdä asialle mitään. Vähän kuin avaisi kirjeitä ja jättäisi kuoret lojumaan pöydälle. Ajan kanssa pöytä on niin täynnä niitä kuoria, että sekaan heitetyt avaamattomat kirjeet hukkuvat joukkoon.
PoistaKoulutettujen ohjaus TE-toimiston suunnalta on todella heikoissa kantimissa. Itsellenikin on tarjottu palkkatukipaikkoja talkkariksi tai puhelinmyyjäksi. Ammatinvalintatesteissä olen käynyt pari kertaa ja aina niistä tulee samat, insinööri, poliisi, upseeri. Ensimmäinen olen ja kahteen jälkimmäiseen olen liian vanha&selkävaivainen. Psykologisten testien tuloksena minua ei voi päästää hoiva-alalle, koska olen asiakeskeinen ja teknisesti orientoitunut, tai sellaista psykologit ovat kertoneet, kunhan ovat miettineet tuloksiani jonkin aikaa. Yritä siinä sitten miettiä uutta alaa itselle. En nyt tarkoita etteikö se väistämättä ole edessä enkä myöskään sitä, että ei voisi joustaa. Tuntuu vain, että yleinen mielipide on aina seuraava:
1. Olet insinööri, perusta yritys.
2. Kouluttaudu hoiva-alalle, siellä on kysyntää.
1. Yrittämiseen tarvitaan muutakin kuin insinöörin koulutus, niitä en tässä rupea ruotimaan.
2. En tiedä ajattelevatko ihmiset oikeasti, että kuka tahansa soveltuu hoiva-alalle? Yleensä olen tämän pointin saanut helposti läpi esittämällä jatkokysymyksen:"Mitä tulee ensimmäisenä mieleen tehdä kun kuulet lapsen itkun?". Hoivakykyisten vastaukset tiedetään, mutta kun minä vastaan, ilmekään värähtämättä, että ensimmäisenä ajatuksenani on hakea tyyny ja laittaa vauvan naamalle vaimentamaan ääntä. Yleensä reaktiot tähän ovat sen verran voimakkaita, että suositus hakea hoiva-alalle unohtuu aika piakkoin. En toki noin tekisi, mutta kanssaihmisille ei tunnu menevän pointti perille ilman riittävän koskettavaa esimerkkiä.
Maria taisikin kirjoittaa aiemmin pysyvästä välitilassa elämisestä. Itse tiesin 15 vuotiaana, mitä tulen tekemään seuraavat 10 vuotta. Periaatteessa tiesin siitäkin eteenpäin, että urani insinöörinä tulisi olemaan nousujohteinen. Vaan eipä ollut. Vielä 11 vuotta myöhemmin ura ei ole edes startannut. Kaikki se aika, into, energia, mikä tuli sijoitettua omien unelmien tavoitteluun on eräällä tavalla hukkaan heitetty. Nyt lukuisten epäonnistumisien jälkeen päätösten tekeminen on erittäin vaikeaa, sillä osaan jo ennalta arvata mitkä kaikki muuttujat voivat mennä pieleen, missä tahansa valinnassani. Näin siis en näe missään vaihtoehdossa onnistumisen mahdollisuutta. Eikä ole helppoa yrittää valita vaihtoehtoa, jossa vahingot olisivat pienimmät mahdolliset, sillä kaikki epäonnistumiset satuttavat ja vievät sen vähäisenkin itseluottamuksen, jonka on saanut kursittua kokoon.
Tulipa avauduttua, kiitos ja anteeksi!
Puhelinmyyntiä palkkatuella?? Ja minä luulin jo, että näiden navetta- ja sanaristikkouutisten jälkeen mikään ei yllätä.
PoistaTuo tiukassa oleva käsitys hoiva-alan sopivuudesta kaikille on vaivannut minuakin. Ja muuten, eikös esimerkiksi lähihoitajista ole jo paikoin ylitarjontaakin? Lähihoitajia tarvitsevien näkökulmasta tuskin, mutta palkanmaksajien näkökulmasta kyllä.