Neljäkuukautispurkaus

Kiitos hakemuksestasi. on 1/3-vuotias. Tarjoilla ei ole kakkua ja kahvia, mutta poukkoileva purkaus, kas näin:

On niin monta tapaa nähdä tämä maailma kuin on katsojiakin. Kun huomasin nopeasti blogini perustamisen jälkeen, että vierailijamäärät kasvoivat tasaiseen tahtiin jo hämmentävän korkeiksi, aloin odottaa hieman jännittynein tuntein ääniä sieltä teidän lukijoiden joukosta. Ai miksi? Koska kaikkia ei voi miellyttää. Ja koska ihmiset haluavat tulkita asioita haluamallaan tavalla. Usein juuri haluamiensa silmälasien läpi. Ja koska työttömyys ei ole se kevyin ja helpoin aihe.

Kuten kirjoitin jo yhden kuukauden kohdalla kiittäen teitä lukijoita siitä, miten blogin tunnelma on pysynyt aihealueeseen nähden hyvänä, voin edelleen toistaa samaa nyt neljän kuukauden kohdalla. Ajoittain melko känkkäränkkä tapani kirjoittaa ei ole houkutellut yhtäkään känkkäränkkää ainakaan kommentoimaan asti. *koputtaa pitkään ja huolellisesti puuta*

Valtava osa teistä lukijoista lukee blogiani kuitenkin kovin hiljaa. Ja te hiljaiset lukijat olette samaan aikaan sekä kiinnostavia että vähän... jännittäviä? Keitä te olette? Miksi te luette tätä blogia? Mitä ajatuksia tekstit teissä herättävät? Ja oi kyllä, perisuomalaisesti minä olen myös miettinyt, mitä te mahdatte minusta ajatella.

Jotkut työttömyydestä ja työnhausta kirjoittavat blogistit olen oppinut tuntemaan tietämään pikkuruiselta osin. Jotkut lukijoista ovat kertoneet omia tarinoitaan ja pysyneet mukana silloin tällöin kommentoiden. Vaikka tiedän heistä vielä vähemmän kuin ensin mainitsemistani blogikirjoittajista, on joistakin kommentoijista tullut hämmentävällä tavalla tuttuja. Eräskin lukija palasi kertomaan nykyiset kuulumisensa jokin aika sitten ja voi vitsit minä piristyin siitä! Sellaisessa tilanteessa sitä kokee tekevänsä blogistina jotain oikein, kun vuorovaikutus jatkuu kuin juonen mukaisesti.

Kommentit ovat merkittävä osa tätä blogia. Joskus kommentit ovat itse tekstejä olennaisempi osa. Ja tässä päästään takaisin tähän arasteluuni teidän lukijoiden osalta. No, arastelu on kyllä aivan liian raju sana kuvaamaan tuntemuksiani. Mutta kyllä se on jonkinlaista jännittämistä, mitä tunnen. Asetan itseni alttiiksi arvostelulle työttömänä. Suomalaisessa yhteiskunnassa työ on kuitenkin yksi ihmisarvon ja sosioekonomisen statuksen määrittäviä mittareita.

Työttömyys on aihe, josta puhuttaessa edustettuna ovat kaikessa leveydessään olevan näkemyspaletin lisäksi tietämättömyys ja mustavalkoisuus. Työtön nähdään herkästi tuottamattomana ja hyödyttömänä yksilönä. Yhteiskunnan ahkeran pikku muurahaisen sijaan yhteiskunnan rampana perässävedettävänä. Valittaa katkerana blogissaan, mokomakin työtön. Tukkisi suunsa.

Perustin blogin alun alkaen purkaakseni omaa pahaa oloani johonkin. Sitten pahin olo helpotti ja blogi alkoi näyttäytyä minulle uudessa valossa. Mietin, mitä asiaa minä oikeastaan ajan kirjoittaessani blogia työttömyydestäni. En ole koettanut keinotekoisesti lähteä rakentamaan jotain uutta tai suurta, mutta huomasin päättämättäkin lähteneeni kirjoittamaan sillä tavoin, että jos vain onnistuisin, voisin muuttaa tietämättömyyttään työttömiä tuomitsevien ihmisten mielikuvia ja mielipiteitä tämän päivän työttömistä ja työnhausta.

Tämänpäiväinen tekstipurkaus syntyi hämmennyksestä. Erään blogiini löytäneen, ryöpsähdyksenomaisesti kirjoituksiani kommentoineen lukijan aiheuttamasta oudosta olosta. Lukija kommentoi teksteihini niin tiukasti omat olettamuslasinsa päässään, että menin hetkellisesti sanattomaksi. Lukijan kommentit loivat jännittävän asetelman suhteessa teksteihini. Lukijan kommenteista säteili se olettamus, että koska hän on itse työelämässä, mutta minä olen työtön, olisimme asioista automaattisesti eri mieltä. Mutta väärin meni! Osittain.

Taidan ymmärtää lukijan kommenttien sävyn, sillä vaikka olin joistakin asioista samaa mieltä hänen kanssaan, kommentti toisensa jälkeen kommentoija edusti kuitenkin omien näkemysteni kanssa hyvin erilaista koulukuntaa työttömyydestä puhuttaessa. Erittäin karkeasti typistettynä kommentoija näytti kommenttiensa valossa näkevän työttömyyden ennen kaikkea yksilön omana epäonnistumisena. Tietokone on rikki, eli siinä on jotain vikaa. Piste.

Yksilön oma epäonnistuminen työttömyyden syynä näyttää johtavan ajattelumallia mukaillen siihen, että työttömänä myös pysyvä työtön on epäonnistunut työnhakija. Vastuu traagisesta epäonnesta pysyy vain ja ainoastaan työttömän harteilla. Siksi kai lukija oletti, etten voi olla samaa mieltä vaikkapa erilaisista toiminta- tai ajattelumalleista.

Vaikka minä luin ja kirjoitin itselleni maisterin paperit, ei se tarkoita, että en usko mihinkään muuhun kuin tutkintonimikkeen voimaan työllistää. Se, että suoritin ylemmän korkeakoulututkinnon ei tarkoita, että etsisin ainoastaan niin sanotusti omaa opiskelualaani vastaavia töitä - etenkään enää. Se, etten ole vieläkään työllistynyt, ei tarkoita, että en olisi hakenut kaikentasoisia ja kaikenlaisia töitä. Se, etten ole vielä työllistynyt, ei ole oma aktiivinen valintani tai valitsematta jättämiseni.

Olen lähettänyt juuri aikaisempaa työkokemustani valttikorttinani käyttäen kymmeniä hakemuksia. Vain pääosin koulutustaustaani ja tutkintonimikettäni rekrytoijille tyrkyttämällä olen toiminut kahdesti. Kohta kahdeksan kuukauden aikana kahdesti. Ja molemmat paikat olivat yliopistossa. Ja lopuissa työhakemuksissa olen koettanut koota työhistoriastani ja suorittamistani opinnoista ja lopputöistä sekä mahdollisesti alaa koskettavasta harrastuneisuudestani (kolmas sektori) koostuvan johdonmukaisen mainospaketin.

Minä teen työttömänä voitavani saadakseni itselleni palkkatyöpaikan siinä kuitenkaan vähimmässäkään määrin onnistuen. En osaa kuitenkaan ottaa onnistumattomuuttani henkilökohtaisesti tällaisessa työllisyystilanteessa. Mutta minä otan kuitenkin jotenkin vinksahtaneella tavalla henkilökohtaisesti sen, että blogini löytänyt henkilö lukee blogini jo valmiiksi valitsemallaan tietokone on rikki, eli siinä on jotain vikaa -asenteella ja kommentoi sen mukaisesti tekstejäni peittäen huolellisesti silmänsä kaikilta muilta näkemyksiltä ja vaihtoehdoilta. Vähemmästäkin hämmentyy.

Minä olen työtön, mutta en rikkoutunut tietokone.