Pöydän ympärillä istuu monta sukulaista, joita en ole nähnyt kuukausiin. Joidenkin kohdalla viime tapaamisesta on jopa vuosia.
Minulta kysytään, olenko yhä työtön. Nyökkään. Minulta kysytään, minkälaisia töitä minä sitten haen. Vastaan, että hyvin monenlaisia. Joulupöydän hiljaisuus tuntuu kiusalliselta ja painostavalta.
Yksi pöydässä istujista katsoo ulos ja nyökkää lumisateen suuntaan. Kyllä lumenluojille töitä riittää. Huokaisen, enkä osaa vastata muuta kuin että tekisin töitä elääkseni. Hiljaisuus tuntuu hirveältä ja liian pitkältä, vaikka todellisuudessa puheenaihe käännetään melko nopeasti jo tyystin toisenlaisille reiteille.
Vaikka joulupöydässä ei enää palata puhumaan työttömyydestäni tai työttömyydestä yleisestikään, minulle jää inhottava olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti