Jokainen irtisanomisuutinen koskettaa ikävä kyllä myös minua. Vaikka ei suoraan, niin välillisesti kuitenkin. Kun työntekijöiden statukset muuttuvat työttömiksi työnhakijoiksi, tarkoittaa se minulle lisää kilpasiskoja ja -veljiä lähettelemään työhakemuksia.
Vaikka esimerkiksi (eilisen irtisanomisuutisen vanavedessä) Yleltä työpaikkansa menettävä toimittaja ei välttämättä pyrikään työntekijäksi samoihin paikkoihin kanssani, tulee hän kuitenkin mukaan jo melkoisen täydelle painipatjalle. Siellä me jo valmiiksi patjalla painineet joudumme entistä tiukempaan puristukseen.
Vaikka turvallisesti palkkatyömaailmassa olevat voivat yhtä hyvin hakea aktiivisesti muuta työtä, näen kuitenkin juuri irtisanotut suurempana uhkana omille mahdollisuuksilleni työllistyä. Pidetäänpä kiinni tuosta Ylen toimittajasta ja kuvitellaan, että toimittaja haluaisi vaihtaa työpaikkaa. Hän on tukevasti Ylellä, mutta etsii samalla osaamistaan vastaavaa työtä muualta. Minä sen sijaan en ole toimittaja, joten hänen aktiivinen työnhakunsa ei välittömästi tarkoita omien työnsaantimahdollisuuksieni vähenemistä.
Seuraavaksi kuvitellaan, että toimittaja tulee irtisanotuksi yt-neuvottelujen seurauksena, ja uusia töitä olisi nyt todella löydyttävä, hänellekin. Samanaikaisesti toimittajan kanssa ovat voineet joutua irtisanotuksi lukuisat muutkin media-alan osaajat. Työkavereista tuleekin kilpailijoita työmarkkinoilla. Ja kokeneista media-alan osaajista tulee uhka juuri media-alalta valmistuneille. Ja niin edelleen. Dominoefekti on valmis. Kun vapaita työpaikkoja on niukasti tarjoilla, joutuu osa laskemaan rimaansa tai hakemaan omasta alastaan täysin poikkeavia töitä. Toimittajan kyynärpää saattaa osua omaan ohimooni painipatjalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti