27.4.2015

Työttömyysmatkailua

Etsiydyn tutuksi käyneeseen hyllyvälikköön. Lempivälikköni - matkaoppaita, matkakertomuksia, matkapäiväkirjoja ja maista kertovia tietokirjoja. Olen matkustanut tällä tavoin nyt vuoden ajan. Kohta nappaisin hyllyvälikön oikeanpuoleisesta hyllystä itselleni uuden kirjan, jonka avulla voin jälleen matkustaa maailman ääriin.

Käännän kulkiessani katseen vasemmalle puolelleni. Vastaan minua katsovat nuo kaikki kirjarivistöt, joiden sisällöstä en tiedä muuta kuin että onnistuisin tuskin tavoittelemani kaltaiseen matkailuun kyseisten kirjojen kanssa. Yksi kirja kuitenkin kiinnittää huomioni, sillä kirjan selkä on paloauton punainen ja selässä oleva teksti on keltaista.

Kirjan selässä lukee Työttömän kuolema. Säpsähdän yllättyneenä. Vai että työttömän kuolema, jopas kuulostaa mehukkaalta sosiaalipornolta. Ärryn. Olen kääntymäisilläni matkakirjojen puoleen, mutta päätän kuitenkin vilkaista Työttömän kuoleman ympärillä olevia kirjoja. Minkälaisessa seurassa tuo kirja nököttää? Yhteiskunnallisia kysymyksiä. Uteliaisuuteni herää uudelleen. Nappaan Työttömän kuoleman käteeni. Ja takakannen luettuani vien lainausautomaatille.

Maailman ääriin matkustamisen sijasta matkustin samaistumisen, hämmennyksen ja kyseenalaistamisen välillä.
Onko joku muu lukenut Jukka Hankamäen Työttömän kuoleman?

1 kommentti: