Jos pääsisin puhumaan viisaita nyt tulevaisuuden opintoja hahmottelevalle nuorelle, painottaisin tekemään valintoja ennemminkin tunteiden kuin järjen pohjalta. Sillä järki näyttää olevan vähäpätöisin tekijä tämänhetkisten työmarkkinoiden kehittymisessä.
Tulevaisuudesta messuaisin vain sen verran, että ainakaan tulevaisuuden työllistymismahdollisuuksia silmällä pitäen ei kannattaisi alaansa valita. Kieltäisin laskelmoinnin. Kieltäisin hylkäämään kiinnostavimpia ja innostavimpia aloja sen vuoksi, että nuori pelkäisi, ettei työllistyisi.
Kehottaisin opiskelemaan juuri niin pitkälle kuin mielenkiinto ja energia riittäisi. Painostaisin suorastaan. Niin kauan kuin tässä maassa on mahdollista opiskella ja kouluttautua ilmaiseksi, tulisi systeemistä ottaa kaikki irti. Pelottaako leimautuminen ylikouluttautuneeksi? Pelko pois, sillä se miten vähän tai paljon itseään kouluttaa ei suoraan korreloi työllistymismahdollisuuksien kanssa. Ja mitä edes tarkoittaa ylikouluttautuminen? Pffffhh...
Kehottaisin varautumaan siihen, ettei nuori mahdollisesti koskaan saa työpaikkaa ainakaan sen perusteella, mitä hän on opiskellut, ja juuri tästä syystä toistaisin ties monennen kerran, että oletetut työllistymismahdollisuudet eivät saisi vaikuttaa opiskelualavalintoihin. Sillä tällä hetkellä, tässä yhteiskunnassa, tässä talousjärjestelmässä lähes mikään alavalinta itsessään ei näytä takaavan vakaata palkkatyöpaikkaa.
En kirjoita tätä tekstiä katkerana, sillä oman opiskelualan valitsemisessa kuljin onneksi tunteet edellä vaikkakin myös järkeä kädestä kiinni pitäen. Uskon useimpien toimivankin juuri näin, mutta tunnen/tiedän myös aivan liian ison joukon ihmisiä, jotka ovat valinneet opiskelualansa vain sen mukaan, miten varmasti alan uskotaan työllistävän. Valitaan ihan okei opiskeluala, jotta voisi sitten tehdä ihan okei työtä. Ja sitten hups vain, ala ei enää työllistäkään! Kieroutuneimmillaan tilanne on se, että työvoimasta on joillakin aloilla krooninen pula, mutta niin on myös palkanmaksajista.
Kirjoitan tätä tekstiä huomattuani, että tänä päivänä opiskelujen lopussa ei läheskään aina seiso kiitos. Valitsee opintonsa sitten niin tai näin, kiitos seisoo tyystin muualla.
Asiasta kirjoitat. On hyvin todennäköistä, ettei suurelle joukolle ihmisiä riitä töitä tulevaisuudessakaan. Tuolloin voi ainakin jossain määrin nauttia siitä ajasta kun voi opiskella niitä asioita, jotka oikeasti kiinnostavat.
VastaaPoistaLogistiikan valitsin kun koulutuslinjan mainoksissa oli hieno korulause, jossa kerrottiin valmistuneiden työllisyysasteen olevan 94%. Vaan kuinka kävikään... Tosin en koskaan ole kokenut syntyneeni on ellisten tähtien alla.
Tulevaisuuden uropia olisi hienoa jos koneet tekisivät työt eikä rahaa enää tarvittaisi. Ihmiset voisivat keskittyä opiskelemaan ja filosoimaan sielunsa kyllyydestä. Ongelmana on vain tämä prosenttiryhmä (eikös muuten ole mielenkiintoinen juttu miten lain varjopuolella toimivat motskarikerholaiset pitävät 1%-tunnusta liiveissään), joka omistaa jo puolet maailman rikkauksista ja haluaisivat saada vielä lisää, ahneelle kun mikään ei riitä...
Moikka,
VastaaPoistaOlen lueskellut mielenkiintoista blogiasi jo jonkin aikaa, lähinnä kai siksi, että olen itsekin valmistumassa maisteriksi lähiaikoina, ja nämä työttömyyteen/työllistymiseen liittyvät asiat ovat alkaneet pyöriä mielessä enemmän ja enemmän. No nyt täytyy jo kommentoidakin, kun itsekseni olen pohdiskellut näitä koulutusvalintoja, miettiessäni mitä hyötyä/haittaa itselleni on tästä maisteriudesta.
Itselläni on jo ennen yliopistoa suoritettuna AMK-tasoinen koulutus ja siten ammatti. Tiedon janoisena innokkaana nuorena lähdin vielä kuitenkin yliopistoon ja olen tykännyt opiskelusta paljon. Aloittaessani opiskelun olin varma, että työllistyn tältä alalta, ja saan vielä unelmieni työpaikan kun näen tämän vaivan ja kouluttaudun lisää (heh heh). Nyt kun valmistuminen häämöttää, on into vaihtunut pelkoon: kulutinko turhaan nämä vuodet koulussa, kun olisin voinut jo vaikkapa perustaa perheen ja maksella asuntoa töitä tehden. Toki henkistä pääomaa ja paljon oppia olen yliopistolta saanut, että eihän se opiskelu ikinä hukkaan mene, kuten tavataan sanoa, mutta mutta, mitä tästä sitten todella jää käteen? Pienempi eläke tulevaisuudessa ja enemmän opintolainaa?
Josko nyt pääsisin tähän aiheeseen, eli kun kirjoitat, että kehottaisit tulevia opiskelijoita nauttimaan ja menemään fiilis-pohjalla, niin itsekin olisin vielä joskus sanonut samaa, mutta nyt jotenkin tuntuu, että ohjeistaisin minimoimaan opiskelun, jos nyt ei lääkäriksi aio (varmaan ainoa ala, jolla varmasti on töitä ja hyvä palkkakin vielä), ja menemään johonkin ok työhön (jos sellaisen löytää) ja harkitsemaan vakaasti kannattaako opiskelu kuitenkaan. Montako vuotta kannattaa kuluttaa koulun penkkiä ja todeta, että edelleen on mentävä johonkin ok työhön (jos sellaisen löytää), nyt vaan kenties ylikoulutettuna ja opintolainat niskassa todennäköisesti huonommalla palkalla kuin moni ei-kouluja käynyt.. Ehkä tämä liittyy omaan orastavaan ikäkriisiin tms. mutta väkisinkin tässä tilanteessa ja tässä maassa alkaa kouluttautumisenkin järkevyys todella mietityttää..
Kiitos kommentistasi! Esittämäsi kysymykset ovat hyviä ja varmasti moni korkeakoulutettu työtön on pohtinut samoja asioita - minäkin. Kannattiko opiskelu? Olivatko kaikki ne vuodet turhia, kun opinnot eivät johtaneetkaan kaavaillunlaiseen työllistymiseen?
PoistaJos työmarkkinatilanne ja sen kehittyminen olisi toisenlaista, saattaisin painottaa järkevää laskelmointia työllistymismahdollisuuksia silmällä pitäen. Kuitenkin tänä päivänä työt näyttävät olevan tiukassa aloilla, joilla ei todellakaan pitäisi olla ylitarjontaa työvoimasta. Voin olla ( ja todella toivon olevani!) täysin väärässä, mutta en oikein näe isossa kuvassa palkkatyöllistymisen parantumista Suomessa. Työ ei katoa, mutta palkanmaksulle näyttäisi näin käyvän.
Työttömyyteni alkuaikoina harrastamastani valintojeni kriittisestä tarkastelemisesta huolimatta voin nyt katsoa hymyillen taaksepäin. Olen hurjan tyytyväinen, että valitsin juuri valitsemani opintotien ja ennen kaikkea NAUTIN ja osasin ottaa ilon irti opiskeluajasta niin opintojen kuin vapaa-ajankin suhteen. Ne viisi vuotta ovat pitkä aika nuoren ihmisen elämässä, eikä tuota aikaa pitäisi nähdä vain kävelynä ponnistuslaudan päästä päähän ja sitten ponnistaa päästäkseen työelämään tai mahalaskeutua työttömyyteen.
Olen työttömyydestäni huolimatta iloinen, että kouluttauduin pitkälle ja opiskellen sellaisia aihealueita, jotka kiinnostivat valtavasti ja joiden parissa työskenteleminen olisi kerrassaan mahtavaa. Mahalasku sattui, mutta tiedän, että mahalasku ei johtunut ainoastaan omasta kompastumisestani.
Kouluttautumisen järkevyyden kyseenalaistaminen työllistymisen kannalta on täysin perusteltua tänä päivänä. Melkeinpä kuka tahansa saattaa joutua kärsimään mahalaskun, mitä juuri opiskeluvalintoihin tulee.
Jos itse antaisin nuorelle neuvon niin kehottaisin varmaan ensin käymään lyhyimmän mahdollisen ammatillisen koulutuksen, jolla edes jotenkin vaikuttaisi olevan kysyntää ja hankkimaan kokemusta työelämästä. Jonkun vuoden jälkeen jos intoa löytyy nii kehottaisin opiskelemaan työn ohella/kokopäiväisesti.
VastaaPoistaTämä ei tietenkään kaikille ole mahdollista kun rahan tekemisen huumassa hankkivat talon, auton ja perheen. Jos janoaa tietoa ja haluaa opiskella niin siihen joutuu varautumaan ettei töitä ole, ja vanhempana perheen perustaminenkin on taatusti rankempaa. 25 v sitä jaksoi juhlia keskiviikon pikkutunneille asti ja torstaiaamuna tuli oltua heti aamukasilta luennolla. Nyt kun ikää on pian 37v niin jo yksi (syystä tai toisesta) huonosti nukuttu yö vie useamman päivän toipua.
Toisaalta, sopeutuminen nuorien joukkoon voi olla haastavampaa jos teet 10v töitä ja sitten palaat koulun penkille. Jos jotain olen havainnut töitä hakiessani (n.1200 paikkaa) niin kahta asiaa painotetaan:
1. Tunne oikeat ihmiset
2. Työkokemus alalta, jonne kouluttauduit
Ne on korupuheita, että kaikenlainen työkokemus on plussaa ja, että niistä näkee sinun olleen aktiivinen. Ei ole yhdessä tai kahdessa haastattelussa, missä minulta on kysytty miksi olen tehnyt kaikennäköistä, mutten alani kesätöitä. Olen aina vastannut rehellisesti halunneeni tehdä töitä, maksaa laskuni ajallaan ja elää opiskeluajat velattomasti, koska työllisyys on epävarmaa. Olisi varmaan pitänyt elää velaksi ja mennä vaikka ilmaiseksi alani töihin kesäisin. Tosin nekin paikat on rajalliset, jos neljä vuosikurssia (a 30 oppilasta)opiskelijoita+ylivuotiset hakevat pienestä 45 000 asukkaan kaupungista töitä niin eihän niitä riitä kaikille
Juurikin näin, opiskeluala ja koulutustaso tuntuvat olevan hyvin vähäpätöisiä tekijöitä näinä tiukkoina aikoina. Ylemmän korkeakoulutukinnon suorittaneita kutsutaan joskus tusinamaistereiksi ja niin sanotun tusinamaisterin onkin todella haastavaa työllistyä, jos juuri listaamissasi kahdessa kohdassa on puutteita. Kouluttautuu nuori sitten minimimäärän tai vaikka tohtoriksi asti, tulos saattaa olla kuitenkin sama: ei suhteita, ei töitä - ei työkokemusta, ei töitä.
Poista