Kontaktihenkilö

Jo aikaisemmin mainitsemani puhelimitse tapahtunut uudelleentapaaminen te-toimiston virkailijan kanssa sujui hyvin. Jos ensimmäinen tapaaminen eteni ihan hyvässä hengessä, niin puhelintapaaminen eteni vielä paremmin.

Vaikka emme olleetkaan virkailijan kanssa samoilla linjoilla siitä, miten abstrakti tai hyödyllinen tutkintonimikkeeni on, tunsin kuitenkin keväällä, että virkailija kuitenkin... ymmärsi minun tilannettani? Ainakaan hän ei ollut näyttänyt päättäneen, että hän ei halua ymmärtää. Olin aavistavinani, että juuri kyseisen virkailijan kanssa asioidessa minulle saatettaisiin antaa aikaa ja tilaa etsiä ja löytää töitä. Vai toiveajattelinko vain? No, sen olisin tullut näkemään mahdollisesti piankin. 

Sain aikaa ja tilaa. 

Ja sitten uudelleentapaaminen tuli jo lähelle. Ja minua alkoi mietityttää, että mikä mahtaisi olla uudelleentapaamisen tunnelma. Että oliko ollut sittenkin vain tyyntä myrskyn edellä? Että sain mahdollisuuden etsiä ja löytää työpaikan itse itselleni, mutta siinä epäonnistuttuani olisi nyt te-palvelujen vuoro "auttaa" minua.

Olin huojentunut kuullessani tutun virkailijan äänen puhelimessa. Hyvä! Ymmärtää hän minua tai ei, ainakin tämä virkailija tietää jo valmiiksi minut ja tilanteeni. En ole vain kasvoton numero. En ole vain rikkaruoho. Olen juuri se työtön, johon juuri tuo virkailija ottaa yhteyttä.

Kysymykseen työnhaun edistymisestä vastasin painottaen ja vakuutellen, että minä teen osaltani kaiken voitavan. Ja se riitti! Ei kyseenalaistamista tai painostamista tai mitään temppuiluehdotuksia muka-avuksi.

Virkailijan aidosti ymmärtävä ääni puhelimessa kuulosti niin lohdulliselta ja turvalliselta, että palan kurkkuun nouseminen käväisi lähellä. Se inhimillisyys, joka on melko marginaalista tämän päivän suomalaisessa yhteiskunnassa, kun on kyse työttömistä työnhakijoista. (Luitteko muuten uutisen, että Valko-Venäjän presidentti koettaa ajaa maassaan työttömyyden kriminalisointia?)

Virkailija antoi minulle lisää aikaa ja tilaa. Jos joskus saan hakemani työpaikan, aion kiittää häntä henkilökohtaisesti siitä, että hän antoi minun olla rauhassa. Sakoista ja rumista tilastoista huolimatta.

Edit! Hups, sorruin luulemaan ilman tarkempaa selvittämistä. Eihän minusta vielä sakkoja isketäkään! 500 päivän täyttyminen on vielä kaukana tulevaisuudessa. Palataan asiaan uudestaan sitten silloin!

Työn hinta

Hankalia pomoja ja ilkeitä työkavereita. Työpaikkakiusaamista, selän takana puhumista ja työnteon hankaloittavaa kommunikoinnin puutetta. Tahatonta ja tahallista. Liikaa töitä asetettujen työtuntien raameissa. YT-neuvotteluja.

Silloin tällöin sitä löytää tekstin tai kuulee keskustelun, missä huokaillaan joko ahdistuneena siitä, että miten ikävässä työpaikassa joutuu työskentelemään, tai helpottuneena siitä, että on irtisanoutunut tai tullut irtisanotuksi ikävästä työpaikasta. Toiset ovat tulleet onnettomiksi juuri siellä, minne itse pyrin niin kovasti, että olen pikkuruisina palasina toinen toistaan seuraavien ei-kiitosten sähköpostiini tipahdellessa.

Niin, olen toki itsekin ehtinyt kerryttää kokemusta hankalista tilanteista ja vaikeista työyhteisön jäsenistä. Olen muun muassa työskennellyt äärimmäisen lapsellisen, itsekeskeisen ja esimiehenä täydellisen taitamattoman työnjohtajan alaisuudessa. Franchising-yrittäjänä toiminut pojankloppi, jolle muun muassa isot saappaat olivat aiheuttaneet pisun päähän nousua.

Olen myös joutunut uutena ja väliaikaisena työntekijänä todistamaan valmiiksi tulehduksissa olevia suhteita työpaikalla, ja koettanut navikoida kiusallisten tilanteiden aallokossa. Koeta siinä sitten olla tasapuolisesti kaikkien kaveri, kun työpaikan sanaton etiketti ei sitä salli. Olen joutunut seuraamaan sivusta työpaikkakiusaamisen monien muotojen voimaa käytännössä. Olen joutunut myös YT-neuvotteluihin, mutta minun suureksi onnekseni YT-neuvottelut tarkoittivat töideni uudelleenjärjestelyä omalle tilanteelleni edullisemmiksi!

Siinä, missä saatoin heilauttaa kättä huonoille työolosuhteille ja ikäville persoonille työpaikoilla muistuttamalla itselleni, että tämä on minulle vain lyhytkestoinen työsuhde, mietin näitä työpaikkojen ikäviä tilanteita kuitenki aivan eri näkökulmasta nyt, sillä nyt seuraava työpaikka saattaisi olla muutaman kuukauden jaksoa pidempi. Epätodennäköinen juttuhan se on, mutta jos niin hullu juttu kävisi, että saisin vakituisen työsuhteen, saattaisi se pahimmassa tapauksessa tarkoittaa myös kaikkien noiden työpaikan saamisen mukana tulevien ikävien asioiden vakiintumista elämässäni. Hrrr...

Tällaisten asioiden pohdiskeleminen kuuluu taas sarjaan asioita, joilla en olisi uskonut itse itseäni vaivaavan. Mutta kun minulla on tätä aikaa...

Mutta tiedättekö sen tunteen, joka syntyy siitä kun jotain oikein tavoittelee? Haluatte oikein kovasti päästä paikkaan b tai saada asian c. Joudutte oikein kovasti ponnistelemaan ja pinnistelemään. Tuo haluamanne asia alkaa elää omaa elämäänsä mielessänne. Muuttuu jotenkin hienommaksi ja paremmaksi. Laaditte suunnitelmia ja kulutatte energiaanne saadaksenne haluamanne. Ajan kuluessa tavoittelemanne asia saa enemmän arvoa, sillä olette jo ymmärtäneet, että asian saaminen ei ole itsestäänselvyys.

Säpsähdin huomaamaan tämän itsessäni. Koulutustani vastaavan työpaikan saamisesta on tullut minulle lähes mahdoton asia toteuttaa, ja sen myötä koulutusta vastaaville töille on kasvanut kultareunukset. Nuo lähes mystiset, saavuttamattomissa olevat koulutustasolleni sopivat työpaikat. Jos joskus saan työpaikan, arvostan sitä aivan uudella tavalla, sillä käyttämäni työmäärä työn saamiseksi on ollut valtava.

Mutta mahdollisesti joskus saamani työ on kuitenkin lopulta vain työ. Hyvine puolineen ja huonoine puolineen. Työelämän demonisointi ei ole järkevää, mutta ei työelämä välttämättä kultareunuksiakaan ansaitsisi.

Kesätyöntekijä

Vaikka kesätöiden hakeminen ei ole ihan vielä ajankohtaista (enkä totta puhuen olisi ajatellut kesätöiden hakemisen olevan kohdallani enää koskaan ajankohtaista...), olen jo laatinut suunnitelman. Se on hyvin yksinkertainen.

Toimintasuunnitelmani on hakea kesätöitä paikoista, joita olen jo näiden kuukausien mittaan hakemuksineni lähennellyt, mutta tällä kerralla tarjoan itseäni kesätyöntekijänä. Paperille kokoamiani hakulistoja täydentävät nyt myös sellaiset työpaikat, jotka eivät kohtaa omien tietotaitojeni kanssa, mutta joissa pärjäisin ja viihtyisin edes sen lyhyen ajanjakson.

Kunnes toisin käy

"-- mutta mistäpä sitä tietää, vaikka olisin työtön koko lopun ikääni!"

Istun vanhempieni kanssa keittiön pöydän ääressä. Kahvi maistuu paremmalta rasvaisemman maidon kanssa ja pala vielä lämmintä mutakakkua aivan kirjaimellisesti sulaa kielen päällä. Nyt ymmärrän, mistä ihmiset puhuvat ihastuksesta huokaillen, kun he kertovat jonkin ruoan sulavan suussa.

Vanhempani ovat hiljaa ja katsovat minua eksynein silmin. Kunnes kieltävät yhteen ääneen kyseisen onnettomuuden mahdollisuuden. Painokkaat eit pyrähtelevät sinne tänne.

No, myönnettäköön, etten itsekään usko koko ikääni kestävään työttömyyteen. Työttömäksi en jää, jos vain en ainoastaan laske sitä kuuluisaa rimaa, vaan poistan riman kokonaan. En ole kuitenkaan vielä, ehkä ikinä, valmis heittämään rimaa kokonaan pois.